Linja-autopysäkki

paikka, josta voi nousta bussin kyytiin ja bussista pois

Linja-autopysäkki eli bussipysäkki on ajoradan varteen merkitty alue tai erillinen levennys, jossa linja-autot pysähtyvät ottaakseen kyytiin matkustajia tai jättääkseen heitä pois. Bussipysäkit ovat linja-autojen kulkusuunnan puoleisella ajoradan laidalla. Linja-autopysäkin tunnistaa keltapohjaisesta linja-auton kuvalla varustetusta liikennemerkistä.

Bussipysäkki Klaukkalassa, taustalla Korsisaaren linja U456
Pysäkki Ylikiimingissä seututie 836:n varrella.

Pysäkeille, joiden käyttäjämäärä on suuri, rakennetaan usein katos suojaamaan odottavia matkustajia säältä. Pysäkkien yhteyteen on tapana asentaa roska-astioita sekä haja-asutusalueilla usein postilaatikoita.

Matkustajainformaatio

muokkaa

Kaupungeissa linja-autopysäkeillä on usein paperinen aikataulu. Katoksellisilla pysäkeillä voi olla myös linjakartta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa on pysäkeillä myös sähköisiä aikataulunäyttöjä, jotka kertovat linja-autojen tuloon jäljellä olevan ajan. Joillakin linjoilla näytöt saavat ajantasaista informaatiota linja-auton sijainnista ja vastaavat näin todellista tilannetta, eivätkä pysäkkiaikataulun arvioaikaa.

Linja-autopysäkkiin liittyviä liikennesääntöjä

muokkaa

Tieliikenneasetuksessa linja-autopysäkin merkki kieltää pysäköinnin 12 metrin etäisyydellä merkistä[1], ellei reunakiveykseen ole värityksellä merkitty tästä poikkeavaa pysäkkialuetta. Väritys on Suomessa useimmiten keltainen. Pysäkiltä lähtevää linja-autoa on muun liikenteen väistettävä, jos tien nopeusrajoitus on korkeintaan 60 km/h.[2]

Liikennemerkit

muokkaa
 
Linja-automerkit. Ylhäältä alas: lähiliikenne, kaukoliikenne sekä pikavuoro-lisäkyltti.

Merkin yhteyteen voidaan asettaa kunnan vaakuna, tariffin ja liikenteenharjoittajaryhmän tunnus, lisäkilvissä pysäkin nimi sekä varsinkin kaupungeissa paikallisliikenteen linja-auton pysäkeillä siinä pysähtyvien linjojen numerotunnukset sekä päätepisteiden nimet, jonne linjat liikennöivät.[1] Pikavuorolinjan pysäkki osoitetaan merkin yhteyteen asetettavalla lisäkilvellä.[1]

Tieliikennelain uudistuksen myötä kaikki linja-automerkit muuttuivat keltaisiksi, eikä pikavuoroja enää mainita lisäkyltillä. Joissakin paikoissa pikavuoro-lisäkilpiä on vielä jäljellä. Uudessa pysäkkimerkissä linja-auton kulkusuunta on vasemmalle, kun vanhoissa (paikallisliikenteen keltaisissa ja kaukoliikenteen sinisissä) merkeissä se oli oikealle.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Tieliikenneasetus (5.3.1982/182) 3. luku Liikennemerkit, Ohjemerkit 19§. Verkkoversio
  2. Tieliikennelaki (3.4.1981/267) 22§ Tien antaminen pysäkiltä lähtevälle linja-autolle. Verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä joukkoliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.