Lina Gennari
Lina Gennari (22. maaliskuuta 1911 Bologna – 11. lokakuuta 1997 Rooma), oikealta etunimeltään Carolina, oli italialainen näyttelijä, tanssija ja laulaja joka joutui lähes sattumalta elokuva-alalle Raffaello Matarazzon valitessaan hänet tuttavapiiristään naispääosaan ensimmäiseen näytelmäelokuvaansa Treno popolare (1932).
| Lina Gennari | |
|---|---|
 Lina Gennari vuonna 1940 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Carolina Gennari |
| Syntynyt | 22. maaliskuuta 1911 Bologna, Italia |
| Kuollut | 11. lokakuuta 1997 Rooma |
| Ammatti | näyttelijä, laulaja |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1931-1955 |
| Merkittävät roolit |
Lina (Treno popolare) Antonia (Umberto D. – elämän vanki) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Gennari oli aloittanut uransa teatterinäyttämöllä 20-vuotiaana subrettina itävaltalaisten Schwarzin veljesten teatteriryhmässä, ja sai pian osan Ralph Benatzkyn suositussa operetissa Valkoinen hevonen. Näyteltyään Matarazzon ensimmäisessä elokuvassa, hän jatkoi teatterinäyttämöllä, saavuttaen 1940-luvun alkuvuosina suuren yleisön suosion, päättäen lopulta melko menestyksekkään teatteriuran 1950-luvun puolivälissä.[1]
Hänen elokuvaroolinsa, kaiken kaikkiaan kahdeksan, olivat enimmäkseen suhteellisen pieniä sivuosia. Matarazzon vuonna 1937 ensi-iltansa saanessa seitsemännessä elokuvassa Sono stato io! (”Se olin minä!”) Gennari näytteli revyytanssija Fiammettan roolissa periaattessa itseään. Fiammettan viettelemistä yrittävää Carlinoa näytteli aikansa suosituimpiin farssi-näyttelijöihin kuulunut Peppino De Filippo. Myös Peppinon sisar Titina ja veli Eduardo olivat mukana samassa elokuvassa, eikä Gennari tässä täysiä katsomoita vetävässä seurassa voinut välttyä tulemasta tunnetuksi kasvoksi koko maassa. Tosin elokuvalehti Cine-Magazzino arvostelussaan kuittasi hänen suorituksensa kehumalla hänen kauniita alaraajojaan, kasvonpiirteitä mainitsematta.[2]
Gennaria ei oikeastaan voi pitää varsinaisena elokuvanäyttelijänä, ja onpa jopa arvioitu että hänen ottamisensa mukaan elokuva-alan tietokirjoihin mahdollistaa yksi ainoa suoritus, nimittäin hänen roolitulkintansa Vittorio De Sican elokuvassa Umberto D. – elämän vanki (1952), jossa hän tulkitsi vakuuttavasti köyhän eläkeläisen Umberton julmaa ja itsekästä vuokraemäntää Antoniaa.[1]
Lähteet muokkaa
- Lancia, Enrico & Poppi, Roberto: Dizionario del cinema italiano, Volume 2. Le attrici. Rooma: Gremese, 2003.
- Chiti, Roberto & Lancia, Enrico: Dizionario del cinema italiano, I film, vol I: Tutti i film italiani dal 1930 al 1944. Rooma: Gremese, 2005.