Limón

kaupunki Costa Ricassa

Limón (usein Puerto Limón) on satamakaupunki Costa Rican Karibianmeren rannikolla. Luonnonsatama rakennettiin varsinaiseksi satamaksi 1800-luvun jälkipuoliskolla ja nykyisin Limón on maan suurin vientisatama. Kaupungin asukasluku oli vuonna 2011 yhteensä 60 049.

Limón
Puerto Limón
vaakuna
vaakuna

Limón

Koordinaatit: 10°0′8″N, 83°5′3″W

Valtio  Costa Rica
Maakunta Limón
Väkiluku (2011) 60 049









Maantiede muokkaa

 
Parque Vargas, puisto Limónissa.

Limón sijaitsee Costa Rican itäosassa[1] Karibianmeren rannikolla. Limón on myös Limónin maakunnan keskus.[2] Kaupungilla on luonnollinen syvävetinen satama, jota suojaavat hiekkasärkät.[1]

Historia muokkaa

 
Rautatietyöläisille 1800-luvulla rakennettu uskonnollinen rakennus.

Espanjan siirtomaakaudella Limónin satamaa käyttivät espanjalaiset alukset, mutta myös salakuljettajat. Se oli myös merirosvojen ja miskito-intiaanien hyökkäysten kohde.[1]

Limónin merkitys alkoi kasvaa 1850-luvulta lähtien.[1] Costa Rican maataloustuotteita, kuten kaakaota, kumia, ja banaaneja oli tähän mennessä joutu kuljettamaan Tyynenmeren satamien ja näin pitkien merireittien kautta. Suurempi vientisatama Karibianmeren puolella tekisi viennistä Eurooppaan halvempaa. Vuonna 1870 kenraali Tomás Guardia Gutiérrez aloitti Limónin vientisataman rakennustyöt. Satama valmistui 20-vuotta myöhemmin amerikkalaisen liikemies Minor Cooper Keithin johdolla.[2] Samalla valmistui myös työlääksi osoittautunut rautatie Costa Rican pääkaupunki San Joséen. United Fruit Company hallitsi yhteiskuntaa 1900-luvun alulta eteenpäin.[1] Yhtiö toi esimerkiksi suuren määrän mustia työläisiä Antilleilta. Huomattava osa heistä puhui englantia espanjankielisten paikallisten sijaan.[2]

Talous ja liikenne muokkaa

 
Risteilyalus kaupungin satamassa.

Limónin alue on tunnettu etenkin banaanien tuotannosta. Limónin satama on rahtimäärässä mitattuna Costa Rican suurin. Sen kautta kulkee lähinnä vientituotteita Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Kaupungin eteläpuolella on lentokenttä. Pääkaupunkiin aikanaan kulkenut rautatie lopetti toimintansa vuonna 1995.[1]

Väestö muokkaa

Limónin asukasluku oli vuonna 2011 60 049. Vuonna 2000 vastaava lukema oli 55 667.[1]

Limón on joihinkin muihin Costa Rican kaupunkeihin nähden monietninen. Kaupungissa on suuri määrä mustista aikanaan työläisiksi tuotujen jälkeläisiä. Työläisiä tuotiin myös Kiinasta ja myös heidän jälkeläisiään asuu edelleen kaupungissa.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h Limón Encyclopaedia Britannica. Viitattu 24.1.2022. (englanniksi)
  2. a b c David Díaz-Arias, Ronny Viales Hurtado ja Juan José Marín Hernández: Historical dictionary of Costa Rica, s. 169. Rowman & Littlefield, 2019. ISBN 9781538102428. (englanniksi)