Liisa Suvikumpu
Liisa Maria Suvikumpu (s. 12. huhtikuuta 1975 Helsinki) on suomalainen historioitsija ja Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja vuodesta 2013.[1] Hän on Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja kaudella 2025–2027.[2]
Suvikumpu valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2000, lisensiaatiksi 2008 ja tohtoriksi 2009 yleisestä historiasta.[1] Väitöskirjan aiheena olivat suomalaiset kuvataiteilijat Roomassa 1800-luvulla.[3] Vuodesta 2010 hän on ollut Euroopan historian dosentti Helsingin yliopistossa.[1]
Vuonna 2009 Suvikumpu sai yhdessä Tuomas Heikkilän kanssa Vuoden kristillinen kirja -palkinnon teoksesta Pyhimyksiä ja paanukattoja. Vuonna 2012 hänelle myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinto Porrashuoneet-teoksen kuvatoimituksesta ja vuonna 2015 Laurin Jäntin palkinnon teoksesta Suomalaiset kylpylät – Kotimaisen kylpyläkulttuurin historiaa.[1]
Suvikummulla on ollut useita luottamustehtäviä. Hän toimi WSOY:n kirjallisuussäätiön asiamiehenä ja Suomen Rooman-instituuttia ylläpitävän säätiön asiamiehenä 2009–2013.[1] Hän on toiminut myös Suomen Kansallisteatterin hallituksen varapuheenjohtajana ja hallintoneuvostossa, LähiTapiola Pääkaupunkiseudun hallituksen varapuheenjohtajana, Gummeruksen hallituksessa, Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaanrahaston hoitokunnassa sekä Christine och Göran Schildts stiftelsen hallituksessa.[1] Hän on myös Suomen Hypoteekkiyhdistyksen hallintoneuvoston jäsen,[4] Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen valtuuskunnan 1. varapuheenjohtaja[5] sekä Savonlinnan oopperajuhlien valtuuston jäsen vuodesta 2020[6].
Suvikummun puoliso on Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä.[7]
Julkaisuja
muokkaa- Suvikumpu, Liisa; Biström, Kati & Ahl, Eva (toim.): Ainola: Jean ja Aino Sibeliuksen koti. Helsinki: SKS, 2004. ISBN 951-746-602-1
- Suvikumpu, Liisa (toim.): Rooma: kirjailijan kaupunki. Helsinki: SKS, 2004. ISBN 951-746-568-8
- Heikkilä, Tuomas & Suvikumpu, Liisa: Euroopan kehdossa: kaksitoista avainta myyttien ja pyhien Roomaan. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-342-5
- Suvikumpu, Liisa: Saaren kartano, Tammela: maan ja kulttuurin viljelyä 1600-luvulta 2000-luvulle. Saaren kartano, 2008. ISBN 978-952-92-4124-8
- Heikkilä, Tuomas & Suvikumpu, Liisa: Pyhimyksiä ja paanukattoja: kulttuuriretkiä Suomen kirkkoihin. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-839-0
- Heikkilä, Tuomas & Suvikumpu, Liisa: Suomen Turku julistaa joulurauhan = Åbo kungör julfred. (Ruotsinkielinen käännös: Malena Torvalds-Westerlund) Helsinki: Kirjapaja, 2011. ISBN 978-952-247-229-8
- Suvikumpu, Liisa (toim.): Porrashuoneet: helsinkiläisten porrashuoneita 1800-luvulta 1940-luvulle. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo, 2012. ISBN 978-952-272-255-3
- Suvikumpu, Liisa: Helsingin herrat: 100 vuotta Pörssiklubilla. Helsinki: Helsingin pörssiklubi, 2012. ISBN 978-952-93-0076-1
- Suvikumpu, Liisa: Suomalaiset kylpylät: kotimaisen kylpyläkulttuurin historiaa. Helsinki: SKS, 2014. ISBN 978-952-222-239-8
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Liisa Suvikumpu 375 humanistia. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 21.12.2021.
- ↑ Jäsenet tjnk.fi. Viitattu 15.4.2025.
- ↑ Kallionpää, Katri: Säätiö on kuin unelmatehdas HS.fi. 5.4.2013. Viitattu 21.12.2021.
- ↑ Hallintoneuvosto ja hallintoneuvoston tarkastajat Suomen Hypoteekkiyhdistys. Viitattu 15.4.2025.
- ↑ Valtuuskunta 2025 Helsingin yliopiston alumniyhdistys. Viitattu 15.4.2025.
- ↑ Savonlinnan Oopperajuhlien valtuustoon nimekkäitä vaikuttajia. Uusien jäsenten joukossa Mari Kiviniemi, Liisa Suvikumpu ja Kyösti Kakkonen ePressi.com. 7.10.2020. Savonlinnan Oopperajuhlat. Viitattu 21.12.2021.
- ↑ Hartikainen, Ville: Historioitsija on unelmatyössään. Helsingin Sanomat, 24.1.2022, s. B 12. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio tilaajille. Viitattu 18.8.2022.