Liikamaa tarkoitti sitä maa-aluetta, joka isojaossa erotettiin valtiolle. Erottaminen tapahtui sen jälkeen, kun kylän tai lohkokunnan taloille oli annettu niille tulevat maat.[1] Vuoden 1775 isojakoasetuksen mukaan taloille annettiin vain tietyn suuruinen maa-ala manttaalia kohden. Etelä-Suomessa taloille jaettiin 300–600 hehtaaria manttaalia kohti, muualla maassa enemmän.[2] Jäljelle jääneet liikamaat valtio antoi joko olemassa oleville taloille tai niille perustettiin uudistaloja asutustoimintaa varten. Vanhat talot saivat lisämaata manttaalin korotusta tai metsäveroa vastaan. Joissakin tapauksissa valtio piti liikamaan itsellään. Tällaisille maille valtio perusti kruununpuistoja tai liitti ne metsämaihinsa.[3] Liikamaan erottamisesta oli vapautettu Viipurin lääni, aiemmin isojaossa jaetut kylät, aatelin rälssitilat, aatelin tai säätyläisten säteriratsutilat ja papiston virkatalot.[1] Liikamaan luovutusvelvollisuus koski siten vain talonpoikien maata.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b Iso tietosanakirja, Otava 1931–1939.
  2. Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 295. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  3. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  4. Otavan suuri ensyklopedia, Otava 1978–1983, ISBN 951-1-05063-X, hakusana asutustoiminta, osa 2 s. 406.