Avaa päävalikko

Lewiston on kaupunki Yhdysvaltojen Mainen osavaltiossa. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan sen asukasluku oli 36 592. Kaupunki rakentui historiallisesti tekstiiliteollisuuden ympärille, mutta sittemmin sen talous on monipuolistunut.

Lewiston
Kuvakollaasi Lewistonista.
Kuvakollaasi Lewistonista.
Lewistonin kaupunki Androscogginin piirikunnan kartalla.
Lewistonin kaupunki Androscogginin piirikunnan kartalla.

Lewiston

Koordinaatit: 44°04′51″N, 70°11′33″W

Valtio Yhdysvallat
Osavaltio Maine
Piirikunta Androscoggin
Väkiluku (2010) 36 592










MaantiedeMuokkaa

Lewiston sijaitsee Mainen osavaltion Androscogginin piirikunnassa Androscogginjoen varrella muutaman kymmenen kilometrin päässä joen suulta rannikolla sisämaahan päin. Joen vastarannalla sijaitsee Auburnin kaupunki. Kaupungit tekevät läheistä yhteistyötä ja jakavat esimerkiksi monet kaupunkien palveluista.[1]

HistoriaMuokkaa

 
Lewistonin Basilique de Saint-Pierre et Saint-Paul.

Massachusettsin siirtokunta myönsi eräälle ryhmälle luvan perustaa asutus nykyisen Lewistonin paikalle vuonna 1768. Sopimuksen mukaan alueelle oli tarkoitus asuttaa 50 perhettä vuoteen 1774 mennessä, mutta tavoitteeseen ei ilmeisesti päästy. Paikan ensimmäinen siirtolainen Paul Hildreth rakennutti oman asumuksensa vasta vuonna 1770.[1]

Lewiston kasvoi aluksi varsin hitaasti, mutta sen teollinen kehitys lähti käyntiin kun Androscogginjoen vesivoimaa alettiin hyödyntämään vuonna 1836. Kaupungista tuli tekstiiliteollisuuden keskus, jonka tehtaiden työntekijät olivat usein kanadanranskalaisia siirtolaisia.[1]

Lewistonin tekstiiliteollisuuspainoitteinen talous alkoi taantua 1960-luvulla. 1970-luvulla aiemmin keskenään kiivaasti kilpailleet Lewiston ja naapurikaupunki Auburn alkoivat tehdä lähempää yhteistyötä molempien kaupunkien kehittämiseksi. Seuraavalla vuosikymmenellä alkoikin rakennusbuumi.[1]

TalousMuokkaa

Lewiston ja Auburn muodostavat Mainen teollisuuden keskuksen. Lewistonin aiemmin tekstiilipainoitteinen teollisuus on sittemmin monipuolistunut. Kaupungissa toimiviin teollisuusyrityksiin kuuluvat esimerkiksi Formed Fiber Technologies, Diamond Phoenix Corporation, Poland Spring Bottling ja White Rock Distilleries. Suurin työnantaja on kuitenkin terveydenhuolto, kuten esimerkiksi St. Mary’s Regional Medical Center ja Central Maine Medical Center. Wal-Martilla on kaupungissa logistiikkakeskus.[1]

Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Renossa aikavälillä 2012–2016 olivat 38 199 USD ja henkilöä kohden 22 629 USD. 22,2 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[2]

VäestöMuokkaa

Lewistonin asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 36 592 ja vuoden 2017 arvion mukaan 36 221. Kaupungin asukkaista 88,3 % oli taustaltaan valkoisia, 4,3 % afroamerikkalaisia, 0,9 % aasialaisia ja 2,9 % latinoja mistä tahansa rodusta.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Cities of the United States, s. 91-99. Kuudes painos. Gale, 2009. ISBN 978-1-4144-3759-0. (englanniksi)
  2. a b QuickFacts Lewiston city, Maine United States Census Bureau. Viitattu 11.8.2018. (englanniksi)