Lettorikko

putkilokasvilaji

Lettorikko (Saxifraga hirculus) on laajalti harvinaistunut, Euraasian ja Pohjois-Amerikan havumetsä- ja vuoristoalueiden rikkokasvi. Laji on Suomessa rauhoitettu.[2] Lettorikko kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin mukaan Suomen kansainvälisiin vastuulajeihin.[3]

Lettorikko
Saxifraga hirculus 2001-07-15.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Saxifragales
Heimo: Rikkokasvit Saxifragaceae
Suku: Rikot Saxifraga
Laji: hirculus
Kaksiosainen nimi

Saxifraga hirculus
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Lettorikko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lettorikko Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Lettorikon kukkia.

Monivuotinen lettorikko kasvaa 15–30 cm korkeaksi. Sen varsi on pysty, haaraton, monilehtinen ja yläosastaan ruskeakarvainen. Kasvin lehdet ovat lyhytruotisia tai ruodittomia, suikeita ja ehytlaitaisia. Latvaan puhkeaa 1–3 vaaleankeltaista ja punapilkkuista kukkaa, jotka ovat kasvin kokoon nähden isot. Kaksineuvoisten kukkien verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Heteitä on kymmenen kappaletta. Emiö on kaksilehtinen ja enintään tyvestä yhdislehtinen, ja emilehtien tyvellä on mesisuomuja. Suomessa lettorikko kukkii heinä-elokuussa. Kukinnan jälkeen kypsyy monisiemeninen, kaksiosainen kota.[4][5]

Lettorikko tuottaa runsaasti siemeniä, mutta tiiviskasvuisissa kasvuympäristöissä siementaimia kehittyy harvoin. Laji leviääkin tehokkaammin rönsyjen avulla. Usein vain rönsykärkien lehtiruusukkeet säilyvät talven yli.[5]

LevinneisyysMuokkaa

Lettorikkoa tavataan suuressa osassa pohjoisen pallonpuoliskon havumetsäaluetta sekä vuoristoja. Euroopassa lajia tavataan Britteinsaarilta, Pohjois-Saksasta ja -Puolasta sekä Keski-Venäjältä Fennoskandiaan, Baltiaan ja Pohjois-Venäjälle. Lisäksi sitä esiintyy etelämpänä Alpeilla, Karpaateilla ja Kaukasuksella sekä myös Islannissa. Laji on kuitenkin hävinnyt laajoilta alueilta Pohjois- ja Keski-Euroopasta. Venäjällä levinneisyysalue jatkuu Aasian puolella läpi Siperian Tyynellemerelle saakka ja etelässä Keski-Aasian ja Kiinan vuoristoihin. Boreaalisen vyöhykkeen suoalueita seuraillen lettorikko on myös levinnyt Alaskaan, Pohjois-Kanadaan sekä Grönlantiin. Laji on levinnyt myös Huippuvuorille, jossa se on yksi saarten 164 kasvilajista.[5][6]

Suomessa lettorikon esiintymien painopiste on selkeästi pohjoisessa. Eteläisimmät havainnot ovat Etelä-Hämeestä, mutta laji on sieltä hävinnyt. Se on kadonnut myös useimmilta kasvupaikoiltaan muualta Etelä- ja Keski-Suomesta. Voimakkaimmat kannat lettorikolla on Lapissa, jossa kukinta-aikaan voi tavata lettorikkoa keltaisenaan kukkivan suon.[5]

ElinympäristöMuokkaa

Lettorikko on kalkinsuosija. Sitä tavataan lettosoilla, erityisesti koivuletoilla sekä lähteiköissä. Kasvupaikat ovat usein ruostevetisiä. Lettorikko on yksi eniten soiden kuivatuksista ja metsänojituksista kärsinyt kasvilaji Suomessa.[5][7] Lettorikon pölyttäjinä toimivat kimalaiset ja kärpäset.[5]

LähteetMuokkaa

  • Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti: Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo , 1998. ISBN 951-45-8166-0.
  • Ulvinen, Tauno & Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen: ”Lettorikko”, Uhanalaiset kasvimme, s. 239–240. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 1997. ISBN 951-26-4256-5.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat : Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Jyväskylä : Keski-Suomen ympäristökeskus , 2007 . ISBN 978-952-11-2917-9.

ViitteetMuokkaa

  1. Maiz-Tome, L.: Saxifraga hirculus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 16.10.2016. (englanniksi)
  2. ”Liite 3(a), Koko maassa rauhoitetut kasvilajit”, Rauhoitetut lajit luonnonsuojeluasetuksessa (160/1997), s. 6. Ymparisto.fi. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.10.2019).
  3. Lettorikko, Saxifraga hirculus Metsähallitus. 28.04.2015. Viitattu 15.10.2019.
  4. Retkeilykasvio 1998, s. 226–227.
  5. a b c d e f Ulvinen 1997, s. 239–240.
  6. Myrbräcka, Saxifraga hirculus L. Den Virtuella Floran, Naturhistoriska riksmuseet. 20.10.1999. Viitattu 15.10.2019.
  7. Uusitalo 2007, s. 45.

Aiheesta muuallaMuokkaa