Leppiniemen riippusilta

Leppiniemen riippusilta, tunnettiin myös nimellä Pyhäkosken riippusilta oli Muhoksella Leppiniemen kylässä Oulujoen Pyhäkosken kohdalla ylittänyt jalankulkijoille tarkoitettu riippusilta, joka valmistui syyskesällä 1934. Silta oli 1930-luvulla tunnettu matkailukohde. Silta purettiin Pyhäkosken voimalaitoksen rakennustöiden yhteydessä.[1][2]

Leppiniemen riippusilta kuvattuna vuonna 1936.

Riippusilta rakennettiin alun perin Leppiniemen metsätieteellisen koeaseman tarpeisiin helpottamaan kulkua molempien puolin Pyhäkoskea sijainneiden koealueiden välillä. Sillan rakennustyöt alkoivat toukokuussa 1934 ja niitä johti pioneerikapteeni Eetu Saarinen. Aluksi rakennettiin molemmille rannoille riippusillan kiinnityslaitteet ja ankkurit. Tämän jälkeen ammuttiin raketilla uistinsiima kosken yli toiselle rannalle. Uistinsiiman avulla vedettiin sitten rantojen välille ohut sinkkinen yhteysvaijeri, jonka avulla pingotettiin varsinaiset sillan tukivaijerit. Tukivaijerit kytkettiin teräsbetoniankkureilla rantakallioihin. Sillan puuosat kiinnitettiin sitten näihin vaijereihin. Valmistuttuaan sillan suurin sallittu kuorma oli 20 henkilöä kahden metrin etäisyyksin tai 200 kilon yksittäinen kuorma. Sillan jänneväli oli 115 metriä ja alkuperäinen kävelytien leveys 80 senttimetriä. Sillan päädyssä oli kassalipas siltamaksua varten. Vuonna 1938 silta levitettiin yhden metrin levyiseksi. [1][3][4]

Suomen Matkailijayhdistys rakennutti 1935 ravintolan Pyhäkosken etelärannalle lähelle riippusiltaa. Erityisesti juhannusaattoina Leppiniemeen saapui runsaasti matkailijoita, parhaimmillaan yli 3 000. Oulujoen koskivenematkailu päättyi vuonna 1944 ja ravintola sekä riippusilta purettiin 1947 Pyhäkosken voimalaitoksen rakennustöiden alettua.[5] [6]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa