Leppäsyrjä (ven. Леппясюрья) kylä Loimolan kunnassa Karjalan tasavallan Suojärven piirissä Venäjällä. Kylä sijaitsee 75 kilometriä Suojärveltä lounaaseen ja noin 14 kilometriä entisestä Suistamon kirkonkylästä kaakkoon. Leppäsyrjä sijaitsee Suomen luovuttamalla alueella. Kylän kautta kulkee Matkaselkä–Suojärvi-rata. Kylässä oli 750 asukasta vuonna 1996.[1] Siellä toimii meijeri ja myös lihanjalostusta harjoitetaan.[1]

Historia muokkaa

Suomelle kuuluessaan Leppäsyrjä oli osa Suistamon kuntaa. Suojärven radan valmistuminen 1920-luvulla vilkastutti Leppäsyrjän elämää huomattavasti. Leppäsyrjästä löydettiin dolomiittiesiintymä, mutta sitä ei ehditty alkaa hyödyntää ennen sotia ja alueluovutuksia. Leppäsyrjän entisestä työväentalosta tehtiin Leppäsyrjän luterilainen kirkko vuonna 1937.[2]

Suomi luovutti Leppäsyrjän Neuvostoliitolle vuonna 1940, valtasi sen takaisin seuraavana vuonna, mutta luovutti sen uudelleen vuonna 1944. Suurin osa rakennuskannasta tuhoutui sodissa.

Venäjällä Leppäsyrjä muodosti ympäristökylineen Leppäsyrjän kylähallintoalueen vuoteen 2006 asti, jolloin siitä tuli osa uutta Loimolan kuntaa. Leppäsyrjän kylähallintoalue sijaitsi Jänisjärven itäpuolella Suojärven piirin eteläosassa ja käsitti suunnilleen entisen Suistamon kunnan etelä- ja länsiosat sekä entisen Soanlahden kunnan alueen. Kylähallintoalueen kylät olivat Leppäsyrjä, Leppäsyrjän asema, Soanlahti, Suistamo ja Suistamon asema.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Karjalan tasavalta vuonna 1997. Jyväskylä: Yrityspalvelu Karelski, 1997. ISBN 952-90-8324-6.
  2. Koponen Paavo: Karjalan kirkkokummut, s. 162. Espoo: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1431-7.