Leonarda Cianciulli
Leonarda Cianciulli (18. huhtikuuta 1894 – 15. lokakuuta 1970) oli italialainen sarjamurhaaja, joka tunnetaan myös nimellä Correggion saippuantekijä (la Saponificatrice di Correggio).[1] Cianciulli murhasi kolme naista vuosina 1939 ja 1940 ja teki heidän ruumiistaan saippuaa ja teekakkuja.[2]
| Leanarda Cianciulli | |
|---|---|
 Leonarda Ciancullin pidätyskuva |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. huhtikuuta 1893 Montella, Aveliino, Italia |
| Kuollut | 15. lokakuuta 1970 (77 vuotta) Pozzuoli, Napoli, Italia |
| Kansalaisuus | Italia |
| Muut tiedot | |
| Lempinimet | Correggion saippuan tekijä (la Saponificatrice di Correggio) |
Varhainen elämä muokkaa
Leonarda Cianculli syntyi Montellassa Italiassa. Hänen lapsuutensa ei ollut onnellinen ja hän yritti nuorena kaksi kertaa itsemurhaa. Vuonna 1917 hän meni naimisiin Taffaele Pansardin kanssa. Ciancullin äiti ei pitänyt avioliitosta, sillä tämä oli suunnitellut tyttärensä menevän toisen miehen kanssa naimisiin. Cianculli on myöhemmin väittänyt hänen äitinsä kironneen hänet ja hänen aviomiehensä tuolloin. Vuonna 1921 pariskunta muutti Pansardin kotikaupunkiin Lauriaan, jossa Cianculli tuomittiin vankeuteen petoksesta vuonna 1927. Hänen vapauduttuaan pariskunta muutti Lacedoniaan, jossa heidän kotinsa vuonna 1930 tuhoutui Irpinia-maanjäristyksessä. Tämän jälkeen he muuttivat Coreggioon, jossa Cianculli avasi pienen kaupan. Hän oli naapurustossaan suosittu ja kunnioitettu.[1][3]
Cianculli oli avioliittonsa aikana seitsemäntoista kerta raskaana. Raskauksista kolme päättyi keskenmenoon ja syntyneistä lapsista kymmenen kuoli nuorina. Cianculli pelkäsi neljän elossa olleen lapsena puolesta, sillä ennustaja oli sanonut hänen menevän naimisiin ja saavan lapsia, mutta kaikkien lapsien kuolevan nuorena. Toinen ennustaja sanoi näkevänsä hänen toisessa kädessään vankilan ja toisessa vankimielisairaalan[3]
Murhat [3] muokkaa
Vuonna 1939 Ciancullin vanhin poika, joka oli hänen lempilapsensa, aikoi liittyä Italian armeijaan. Hän halusi suojella poikaansa kaikin mahdollisin keinoin ja tuli siihen tulokseen, että hänen turvallisuutensa vaati ihmisuhreja. Ihmisuhreiksi valikoitui kolme keski-ikäistä naista.
Ciancullin uhreista ensimmäinen oli Faustina Setti. Setti kysyi häneltä apua aviomiehen löytämiseen ja Cianciulli kertoi hänelle sopivasta kumppanista Polassa. Valmistautuessaan lähtemään Polaan Setti meni viimeiselle vierailulle Cianciullin luokse, jolloin Cianculli tappoi hänet kirveellä. Tämän jälkeen hän raahasi ruumiin kaappiin, jossa hän paloitteli ruumiin yhdeksään osaan keräten veren altaaseen. Hän keitteli ruumiin palasista saippuaa ja käytti veren teekakkujen valmistamiseen.
Toinen uhri oli Francesca Soavi. Cianciulli väitti löytäneensä tälle työpaikan ja huijasi hänet kirjoittamaan ystävilleen kortteja, joissa kertoi muuttosuunnitelmistaan. Settin tapaan Soavi kävi tapaamassa Cianciullia ennen lähtöään, jolloin Cianciulli antoi hänelle huumattua viiniä ja tappoi hänet kirveellä. Ruumiille kävi samoin kuin ensimmäisessäkin murhassa.
Kolmas ja viimeinen uhri oli Virginia Cacioppo. Cianciulli väitti löytäneensä hänelle töitä Firenzestä. Murha tapahtui samoin kuin aiemmissakin murhissa, mutta tällä kertaa Cianciulli sulatti koko ruumiin tehdäkseen saippuaa.
Cacioppon aviomiehen sisko oli nähnyt tämän ennen katoamistaan menevän Cianciullin kotiin. Hän ilmoitti epäilyksistään poliisille, joka avasi tutkinnan ja pidätti pian Cianciullin. Cianciulli tunnusti murhat, kun poliisi alkoi pitää hänen poikaansa, Giuseppe Pansardia, epäiltynä.
Cianciulli todettiin syylliseksi ja tuomittiin 30 vuodeksi vankilaan ja kolmeksi vuodeksi vankimielisairaalaan. Hän kuoli aivohalvaukseen 15. lokakuuta 1970.
Kattila, jossa Cianciulli keitteli uhreistaan saippuaa, on esillä Rooman kriminologian museossa.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Sodium: Getting rid of dirt - and murder victims 3.5.2014. BBC News.
- ↑ Gunderman, Dan: Leonarda Cianciulli - Photos - Thirteen of history's most brutal, unforgiving female serial killers NY Daily News. Viitattu 04.04.2018.
- ↑ a b c The Correggio soap-maker museocriminologico.it. Arkistoitu 12.9.2006. Viitattu 5.4.2024.