Leo Saviojan murha

(Ohjattu sivulta Leo Savioja)

Leo Saviojan murha on elokuussa 1962 Haapamäellä tapahtunut selvittämätön henkirikos, jossa surmattiin Keuruulla asunut kansansoittaja Leo Savioja. Tapaus on edelleen selvittämättä.[1]

Savilekun nimellä tunnettu Leo Savioja opiskeli nuoruudessaan Helsingin Konservatoriossa, minkä jälkeen alkoholi ja boheemi elämäntapa saivat yliotteen hänen elämässään.lähde? Saviojalla oli pieni maatila Keuruun Suojärvellä, mutta hän vietti pääasiassa aikansa muualla ja hankki elantonsa soittamalla viuluaan junissa sekä Keuruun ja Haapamäen asemilla, kahviloissa ja kapakoissa.[1]

Savioja nähtiin viimeksi elossa torstaina 9. elokuuta 1962 Haapamäen asemalla, jossa eräs asemamies näki hänen kulkevan viuluineen ratapihan läpi noin kello 3.30 aamuyöllä. Saviojan ruumis löytyi lauantaiaamuna 11. elokuuta Haapamäen terveystalon viereisestä metsiköstä, Keuruulle johtavan maantien varressa. Häneen kaulaansa oli isketty puukko, ja hänellä oli katkenneita kylkiluita ja ruhjeita. Saviojan tavarat olivat hajallaan ruumiin läheisyydessä. Savioja oli kuitenkin ollut jo kuollut tai kuolemaisillaan puukoniskun tapahtuessa, joten se ei ollut hänen kuolemaansa aiheuttanut. Hänen epäiltiinkin joutuneen joko yliajon uhriksi tai sitten kuolleen ryyppyporukassa syntyneen riidan seurauksena pahoinpitelyyn. Saviojan veren alkoholipitoisuus oli löydettäessä yli 2 promillea.[1]

Yliajoepäilyihin liittyen tehtiin yksi väärä ilmiantokin eräästä taksinkuljettajasta. Vielä vuonna 2000 poliisi kuuli erästä lähiseudulla asunutta miestä jälleen yliajoepäilyihin liittyen, mutta asiaan ei tällöinkään tullut selvyyttä.[1]

Kirjallisuutta muokkaa

  • Luukola Varpu: Kansansoittaja Leo Saviojan elämänhistoria ja musiikillinen kehitys. Leo Savioja isänsä puoleisen suvun musiikillisen toiminnan jatkajana ja päättäjänä, pro gradu-tutkielma. Tampereen yliopisto, Musiikkitieteen laitos 1991
  • Luukola Varpu (toim.): Leo Savioja - soittajan elämänkaari : Keuruulaisen kansansoittaja Leo Saviojan elämästä ja muusikkoudesta kertova julkaisu. Sisältää myös nuotteja. Suomen Kansanmusiikkiliitto 1999

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Miten vaikeni kansansoittajan viulu Keuruulla? 15.2.2015. Keskisuomalainen.fi. Arkistoitu 13.7.2015. Viitattu 13.7.2015.