Leijona (artisti)

suomalainen artisti

Leijona on oululainen rap-artisti.

Leijona
Henkilötiedot
Muusikko
Taiteilijanimi Leijona (2002–2012)
Lion-J (2001–2004)
Lion de la Vega (2014–)
Laulukielet suomi, englanti
Aktiivisena 1998–2005, 2009–2010
Tyylilajit rap, gangsta rap
Yhtyeet DT-MOB, Forever, Tidal Wave
Levy-yhtiöt Karma Musiikki (2009-2010)

UraMuokkaa

Leijona aloitti uransa Oulussa vuonna 1998 Forever-yhtyeessä. Englanninkielisen yhtyeen muita jäseniä olivat OeO, Reksa, ja Money. Leijona on julkaissut kaksi levyä. Debyyttialbumi Herra MC ilmestyi kesällä 2002. Kyseinen albumi voitti Radiomafian viikon demo-kisan. Toinen levy Viinaa, huumeita ja väkivaltaa ilmestyi vuonna 2004 ja oli ehdolla Posse-lehden gaalassa vuoden rap-levyksi. Molempien levyjen tuotannosta vastasi oululainen RK-62.

Leijona on tehnyt yhteistyötä muun muassa Steen1:n, Petoksen, Panama Rayon ja Julma-Henrin kanssa. Leijonan sanoituksissa käsitellään esimerkkien kautta suomalaisen, tehokkuuden tavoittelun empatian edelle asettavan kilpailuyhteiskunnan kääntöpuolta ja oravanpyörästä pudonneiden, syrjäytyneiden nuorten arkea. Yhteiskunnasta syrjäytymisen muotoja ovat tällöin esimerkiksi rasismi, nuorten itsemurhat, laitoskierre, huumeaddiktiot ja niiden myötä lisääntyvä katuväkivalta.

Leijonan kolmas albumi Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piti julkaista vuosien 2009–2012 aikana. Levyn tuotannosta vastasi Huge L, Eemo1, Samuli Karjalainen, Joni Hottinen, Liukas Niklas, RK-62 ja 100G. Vierailijoiksi selvisi Julma-Henri, Pikkupiru, OG Ikonen, Petos, Haittavaikutus, Taipan Circle, Jontti ja Asa. Leijona erosi levy-yhtiöstään Karma Musiikista, jonka johdosta albumia ei koskaan julkaistu. Albumilta julkaistuiksi kappaleiksi vuosien varrella jäivät "Pelkoa ja inhoa porttikongeissa (mukana Pikkupiru, OG Ikonen & Petos)", joka julkaistiin ilmaisladattavaksi Redrum-187 -sivustolla syksyllä 2009, "Laitoksesta toiseen", "Niille jotka on kuolleet pois", "Pimeän puolen saagaa" ja "Kirje vankilasta (mukana Eräs)".

Leijona julkaisi usean vuoden hiljaiselon jälkeen joulukuussa 2014 nimellä Lion de la Vega kappaleen We Got Gunz, jossa vierailee Asa.[1] Maaliskuussa 2016 hän julkaisi kappaleen Kaunis olet aina.[2]

DiskografiaMuokkaa

AlbumitMuokkaa

VierailijanaMuokkaa

Artisti Kappale Albumilta Muut vierailijat Vuosi
Helsingin Sanoma "Stube Respect" Asenneveljet Alarik, Jontti, Jämä, Käkkis, Rokka, Wanda 2006
Petos "Pidä huoli sun omist asioistas" Törkeimmät petokset 2006
Kuuro Koira & Panama Rayo "Ota lisää" Vuosien varrelta Jantteri 2010
OG Ikonen "Pelkoa ja inhoa porttikongeissa" OG Mixtape Petos, Pikkupiru 2012

ForeverMuokkaa

  • Mobmuzik (2000)

Tidal WaveMuokkaa

  • Tidal Wave
  • Here We Go! (2001)

KokoelmillaMuokkaa

  • Rantarock 2001 CD2 - Dance, Rave & Hip-Hop (2001)
  • Finnish Underground Compilation Volume 1 (2002)
  • Isku Pohjoisesta Volume 1 (2003)
  • Mob Ent. Live Mixtape (2004)
  • Isku Pohjoisesta Volume 2 (2004)

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.