Näsiä

putkilokasvilaji
(Ohjattu sivulta Lehtonäsiä)

Näsiä eli lehtonäsiä (Daphne mezereum), kansanomaisesti myös riidenmarja, on näsiäkasvien heimoon kuuluva pensas, joka kukkii aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista. Etelä-Suomessa kukinta ajoittuu huhtikuulle, ja Etelä-Lapissa vasta toukokuulle. Sen marjat ovat erittäin myrkyllisiä.[2] Marjojen siemenet sisältävät muun muassa myrkyllistä diterpeenialkoholeihin kuuluvaa metsereiiniä (C38H38O10, CAS-numero 34807-41-5).[3][4] Suomessa kasvava yleinen näsiä kuuluu näsiöiden (Daphne) sukuun, jossa on noin 50 lajia.[5]

Lehtonäsiä
Harilik näsiniin (Daphne mezereum) - Keila loomets.jpg
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Rosidit
Lahko: Malvales
Heimo: Näsiäkasvit Thymelaeaceae
Alaheimo: Thymelaeoideae
Suku: Näsiät Daphne
Laji: mezereum
Kaksiosainen nimi

Daphne mezereum
L.[1]

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Näsiä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Näsiä Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Runsaasti kukkiva näsiä.
 
Lehtiin puhjennut, marjova näsiä.

Kasvutapa ja lehdetMuokkaa

Lehtonäsiä on 60–100 senttimetrin korkuinen kesävihanta pensas, jonka varret ovat vaalean harmaanruskeita, pystyjä ja pystyhaaraisia. Lehdet kasvavat oksissa kierteisesti ja ovat noin 6–8 senttimetriä pitkiä.[2] Lehtien muoto on vastapuikea, suikea, lehtilaita on ehyt ja lehdet ovat alapuolelta sinivihreät.[5]

Kukat ja hedelmätMuokkaa

Lehtonäsiä kukkii maalis–huhtikuussa Etelä-Suomessa, ja Pohjois-Suomessa vasta toukokuussa.[2] Kukat ovat väriltään vaaleanvioletteja, sinipunaisia tai joskus valkoisia.[5] Ne puhkeavat varren kärjessä olevista vanhoista lehtienarvista ennen lehtimistä 2–4 kukan ryhminä.[6] Kukissa ei ole teriötä, vaan ainoastaan verhiö, joka on kellomainen, tyvestä yhdislehtinen ja neliliuskainen. Verhiön halkaisija on noin 10 millimetriä. Kukassa on neljä pitkää ja neljä lyhyttä hedettä.[5] Kukkien tuoksu on voimakas.[7]

Kukista muodostuu punaisia, soikeita ja erittäin myrkyllisiä luumarjoja[5]. Niiden siemenet sisältävät muun muassa myrkyllistä diterpeenialkoholeihin kuuluvaa metsereiiniä (C38H38O10, CAS-numero 34807-41-5).[3][4]

Levinneisyys ja kasvupaikatMuokkaa

Lehtonäsiä kasvaa lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä. Se on kalkinsuosija. Lehtonäsiän kerääminen on Manner-Suomessa kielletty kaupalliseen tarkoitukseen ja se on Ahvenanmaalla kokonaan rauhoitettu.[5]

KäyttöMuokkaa

Historiallisesti lehtonäsiän osia on käytetty lääkekasvina. Tutkimuksissa ei kuitenkaan ole todettu, että sillä olisi lääkinnällisiä hyötyjä. Se on liian suurissa määrissä syötynä pikemminkin tappava,[8] ja myrkyllisyyttä on hyödynnetty esimerkiksi ketunmyrkyn valmistukseen. Sitä käytetään myös koristekasvina.[9] Ainakin Vienan Karjalassa näsiänmarjaa näytetään käytetyn kankaan punavärjäykseen[10].

KasvintuhoajatMuokkaa

Nisäkkäät jättävät lehtonäsiän rauhaan, sillä se on useimmille niistä tappavan myrkyllinen. On kuitenkin olemassa eläimiä, jotka pystyvät sitä syömään, kuten hanhet[9] ja muut linnut. Marjoja syövät rastaat ja kanalinnut saattavat olla myös näsiän tärkeimpiä levittäjiä[8].

Lehtonäsiässä voi esiintyä punapahkasientä eli punanäppyä (Nectria cinnabarina).

LähteetMuokkaa

  1. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Daphne mezereum (TSN 27126) itis.gov. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
  2. a b c Väre, Henry: Viehko, tappavan myrkyllinen näsiä Suomen Luonto. 7.5.2018. Viitattu 12.4.2020.
  3. a b Daphne mezereum (Thymelaeaceae) Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
  4. a b Mezerein Merck KGaA. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
  5. a b c d e f Näsiä, Daphne mezereum LuontoPortti. Viitattu 12.4.2020.
  6. Salovaara, Risto: Näsiä on myrkyllinen Yle Oppiminen. 23.5.2006. Viitattu 12.4.2020.
  7. Näsiä – kavalan kaunis kevään kukkija Puutarha.net. Viitattu 12.4.2020.
  8. a b Halkka, Antti ym.: Suuri suomalainen luonto-opas, s. 47. Helsinki: Suuri suomalainen kirjakerho, 2004. 58376080. ISBN 951-571-023-5.
  9. a b Cantell ja Saarnio, 1936: Suomen myrkylliset ja lääkekasvit Henriettes-herb.com. Viitattu 12.4.2020.
  10. Timonen, Elina: Ei mahti maahan joua, s. 12. Petroskoi: Karjala-kustantamo, 1979.

Aiheesta muuallaMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa