Lee Kiefer (s. 15. kesäkuuta 1994 Cleveland) on yhdysvaltalainen florettimiekkailija, lajin maailmanmestari ja olympiavoittaja.

Mitalit
Kiefer vuonna 2014
Kiefer vuonna 2014
Maa:  Yhdysvallat
Naisten miekkailu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 2020 Yksilö
Kultaa Kultaa Pariisi 2024 Yksilö
Kultaa Kultaa Pariisi 2024 Joukkue
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Wuxi 2018 Joukkue
Hopeaa Hopeaa Leipzig 2017 Joukkue
Pronssia Pronssia Catania 2011 Yksilö
Pronssia Pronssia Budapest 2019 Joukkue

Kiefer on kilpaillut neljästi olympialaisissa: Lontoossa 2012, Riossa 2016, Tokiossa 2020 ja Pariisissa 2024. Lontoon yksilökilpailussa hän pääsi aloittamaan suoraan toiselta kierrokselta. Hän voitti ensin kanadalaisen Monica Petersonin 15–10 ja tämän jälkeen eteläkorealaisen Jeong Gil-Okin 15–13. Puolivälierissä italialainen Arianna Errigo oli parempi pistein 15–10.[1] Joukkuekilpailussa Yhdysvallat hävisi puolivälierissä Etelä-Korealle 45–31.[2] Rion yksilökilpailussa Kiefer voitti ensimmäisessä ottelussa libanonilaisen Mona Shaito 15–3, mutta hävisi kolmannella kierroksella kiinalaiselle Liu Yongshille 15–9.[3] Tokion yksilökilpailussa Kiefer voitti kultaa voitettuaan loppuottelussa hallitsevan olympiavoittajan Inna Deriglazovan pistein 15–13.[4] Hän puolusti onnistuneesti kultaansa Pariisissa, jossa hän voitti loppuottelussa Lauren Scruggsin pistein 15–6.[5] Kiefer ja Scruggs olivat lisäksi mukana Yhdysvaltain joukkueessa, joka voitti floretin joukkuekilpailun.[6]

Kiefer on kilpaillut MM-kilpailuissa vuodesta 2009 lähtien. Ensimmäisen MM-mitalin hän saavutti vuonna 2011 Catanian MM-kilpailuissa, kun hän oli kolmas yksilökilpailussa. Tämän lisäksi hänellä on joukkuekilpailuista MM-kultaa (2018), MM-hopeaa (2017) ja MM-pronssia (2019). Hänellä on lisäksi Pan-Amerikan kisoista viisi kultaa, joista kolme yksilökilpailusta sekä yksi hopea joukkuekilpailusta.[7]

Elokuussa 2024 Kiefer oli FIE:n maailmanrankingissa ensimmäisenä.[8]

Miekkailun lisäksi hän on suorittanut opintoja lääketieteessä Kentuckyn yliopistossa.[9] Hän on naimisissa floretin olympiamitalisti Gerek Reinhardtin kanssa ja harjoittelee yhdessä tämän kanssa.[6]

Lähteet

muokkaa
  1. 2012 Summer Olympics - Foil, Individual, Women Olympedia. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
  2. 2012 Summer Olympics - Foil, Team, Women Olympedia. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
  3. 2016 Summer Olympics - Foil, Individual, Women Olympedia. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
  4. Boren, Cindy: An American medical student from a fencing family wins a historic gold medal 25.7.2021. The Washington Post. Viitattu 27.7.2021. (englanniksi)
  5. Peter, Josh: USA finishes 1-2 in fencing: Lee Kiefer, Lauren Scruggs dominate foil 28.7.2024. Pariisi: USA Today. Viitattu 28.7.2024. (englanniksi)
  6. a b Kilgore, Adam: Lee Kiefer leads U.S. women’s foil team to Olympic fencing breakthrough 1.8.2024. Pariisi: The Washington Post. Viitattu 2.8.2024. (englanniksi)
  7. Lee Kiefer Team USA. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
  8. Lee Kiefer FIE. Viitattu 2.8.2024. (englanniksi)
  9. Lee Kiefer USA Fencing. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)