Tämä artikkeli käsittelee troijalaista pappia. Laokoon oli myös yksi argonauteista. Veistoksesta katso Laokoon-ryhmä.

Laokoon (kreik. Λαοκοων, lat. Laocoon), Ankhiseen veli, oli Apollonin pappi Troijassa. Vergiliuksen mukaan hän yritti varoittaa troijalaisia viemästä kaupunkiin puuhevosta, jonka kreikkalaiset olivat jättäneet rannalle. [1]

Laokoon ja hänen poikansa, n. 200 eaa. Nykyisin Vatikaanin museoissa Roomassa.

Vergiliuksen Aeneis-teoksen mukaan Laokoon sanoi seuraavat sanat Equo ne credite, Teucri / Quidquid id est, timeo Danaos et dona ferentis, eli "Älkää luottako hevoseen, troijalaiset / mitä tahansa se onkaan, epäilen kreikkalaisia silloinkin, kun he tuovat lahjoja."

Troijalaiset eivät noudattaneet neuvoa, ja siitä vihastuneena Laokoon heitti hevosta keihäällä. Poseidon, joidenkin mukaan Pallas Athene, joka tuki kreikkalaisia, lähetti merikäärmeitä kuristamaan Laokoonin ja hänen kaksi poikaansa Antiphanteen ja Thymbraeuksen. Eräiden lähteiden mukaan Apollon lähetti merikäärmeet tuohon tapaukseen liittymättömän loukkauksen johdosta, ja vain onneton ajoitus sai troijalaiset tulkitsemaan tapahtuman seuraukseksi hevosen vahingoittamisesta. Itse asiassa Poseidon olisi rankaissut Laokoonia siveettömästä käyttäytymisestä Poseidonille pyhitetyllä maaperällä.

Laokoonin kuolema kuvataan monumentaalisessa veistoksessa, joka tunnetaan nimellä Laokoon-ryhmä tai Laokoon ja hänen poikansa. Sen tekijöinä pidetään rhodoslaisia kuvanveistäjiä Agesandros, Athenodoros ja Polydoros. Veistos on Vatikaanin museossa.

Lähteet muokkaa

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.

Viitteet muokkaa

  1. Castren & Pietilä-Castren 2000, s. 294

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Laokoon.