Lantula

kylä Sastamalassa

Lantula on kulmakunta ja entinen koulupiiri Sastamalan kaupungissa Pirkanmaalla. Lantula lähikylineen muodostaa niin sanotun Lantulan seudun, jossa on noin 350 asukasta.[1] Lantula valittiin Pirkanmaan vuoden kyläksi vuonna 2012.[2] Kylä sijaitsee Vesilahdentien varrella kunnan itäosassa. Kylä kuului vuoteen 1972 Tyrvään kuntaan ja vuosina 19732008 Vammalaan.

Lantula ei ole Sastamalan maarekisterikylä,[3] sillä se on syntynyt 1900-luvun aikana usean kylän maille. Lantula oli tuohon saakka ollut eri kylien takamaita, joissa oli hieman torppia ja mäkitupia. 1800-luvun lopulla aloitettiin Vankimusjärven kuivaus joka saatiin päätökseen 1900-luvun puolivälissä. Järven vesijättömaa muutettiin viljelykäyttöön, mikä kasvatti lähialueen kyliä. Lantulaan perustettiin kansakoulu vuonna 1939, joka muuttui myöhemmin alakouluksi. Lantulan koulu lakkautettiin vuonna 2005.[4]

Pääelinkeino Lantulassa on maanviljely, mutta iso osa asukkaista käyvät töissä muualla. Kylän postikonttori, pankki ja kaupat ovat loppuneet jo 1900-luvun lopulla. Lakkautettu koulu on siirtynyt kyläyhdistykselle, joka ylläpitää siinä kylätaloa nimeltä Lantula-talo.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Kyläkortti - Lantula (pdf) Sastamalan kylät ry. Viitattu 5.11.2015.
  2. Lantula on Pirkanmaan paras kylä Tyrvään Sanomat. Viitattu 5.11.2015. [vanhentunut linkki]
  3. Tyrvää (Lantula sijaitsee Tyrvään pitäjän alueella) Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 5.11.2015.
  4. a b Kyläsuunnitelma 2006 (pdf) Lantulan seudun kyläyhdistys. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 5.11.2015.

Aiheesta muualla muokkaa