Avaa päävalikko

Lahja on suomalainen naisen ja aikaisemmin myös miehen etunimi, joka on tullut käyttöön 1800-luvun lopulla.

Lahja
Nimipäivä  
– suomenkielinen 7. elokuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 11. syyskuuta
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä Donatus, Donata
Nimen alkuperä sana lahja

Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908. Nimipäiväksi valittiin 7. elokuuta, koska sama päivä oli aikaisemmin ollut Donatuksen nimipäivä ja latinan sana donatus tarkoittaa myös lahjoitettua.[1] Donatus on miehen nimi, ja alkuvuosina jotkut poikalapsetkin saivat nimen Lahja,[2] mutta sittemmin viimeksi mainittu nimi on vakiintunut naisennimeksi.

Tammikuun 2017 loppuun mennessä Suomessa on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 13 128 naista ja hieman yli 530 miestä saanut nimen Lahja. Melkein kaikki Lahja-nimiset miehet ja suurin osa sen nimisistä naisistakin on syntynyt ennen vuotta 1940.[3]

Sisällysluettelo

Tunnettuja Lahja-nimisiäMuokkaa

NaisiaMuokkaa

MiehiäMuokkaa

  • Lahja Aalto, myöh. Lahja Valakivi (1892–1956), jääkärieverstiluutnantti, toimittaja ja kirjailija
  • Lahja Oksanen (1897–1968), jääkärieverstiluuntantti
  • Lahja Veijola (1897–1961), jääkärikapteeni

LähteetMuokkaa

  1. Kustaa Vilkuna, Marketta Huitu, Pirjo Mikkonen: Suomalainen nimikirja, s 102, Otava 1985, ISBN 951-1-07227-7
  2. Syrjänen, Pirjo-Riitta (toim.): Kutsu vaikka kukkaseksi: Nimitiedon vuosikirja. Hämeenlinna: Karisto, 1999. ISBN 951-23-3923-4.
  3. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 3.2.2017.