Kyläsavikka
Kyläsavikka (Oxybasis urbica) on yksivuotinen, lähinnä Euroopassa ja Keski-Aasiassa kasvava rikkakasvi. Laji on hävinnyt Suomen vakituisesta kasvilajistosta, mutta sitä tavataan yhä tulokkaana.
| Kyläsavikka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Hävinnyt |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Revonhäntäkasvit Amaranthaceae |
| Alaheimo: | Chenopodioideae |
| Suku: | Mehisavikat Oxybasis |
| Laji: | urbica |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Oxybasis urbica |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko
muokkaaKyläsavikka kasvaa 20–80 cm korkeaksi. Kasvi on useimmiten lähes kalju. Varsi on pysty, niukkahaarainen ja väriltään tavallisesti luonteenomaisen oliivinvihreä. Lehdet ovat kierteisesti. Lehtilapa on kasvin keskiosissa tavallisesti 3–10 cm pitkä, leveänpuikean kolmiomainen ja säännöllisen nirhahampainen. Kukinto on tähkämäinen ja pitkälti lehdetön. Kukinnon sykeröt ovat pieniä ja tiheitä. Itse kukat ovat vaatimattomat ja väriltään vihreitä. Kyläsavikka kukkii Suomessa heinä-syyskuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Mustat siemenet ovat vaaka-asennossa, 1–1,2 mm pitkiä, ympärykseltään pyöreitä, tylppäreunaisia ja lähes sileitä.[1] Ne säilyttävät itävyytensä vuosikymmenien ajan.[2]
Levinneisyys
muokkaaKyläsavikkaa tavataan kaikkialla Euroopassa Irlantia, Islantia sekä Fennoskandian ja Venäjän pohjoisosia lukuun ottamatta. Voimakkain kanta on Kaakkois-Euroopassa, mutta Pohjois- ja Keski-Euroopassa laji on voimakkaasti taantunut. Euroopan ulkopuolella lajia tavataan varsinkin Keski-Aasiassa. Ihmisen mukana se on levinnyt Pohjois-Amerikkaan ja Uuteen-Seelantiin.[3]
Suomessa kyläsavikka on levinneisyysalueensa äärirajoilla. Ahvenanmaalla se lienee ollut muinaistulokas, muualla maassa myöhempi tulokaslaji. Kyläsavikkaa on tavattu Suomesta pääasiassa Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Kymenlaakson rannikkoseuduilta. Joitain löytöjä tunnetaan myös sisämaasta ja Pohjanlahden rannikkokaupungeista. Kyläsavikka katosi vanhoilta kasvupaikoiltaan pääsääntöisesti 1950-luvulle tultaessa ja lajin vanha kanta on luokiteltu Suomesta hävinneeksi. Viime vuosikymmeninä kyläsavikasta on tehty muun muassa satamista ja ratapihoilta tulokaslöytöjä, jotka lienevät peräisin Venäjältä.[2][4]
Elinympäristö
muokkaaMuiden savikoiden tapaan myös kyläsavikka on typensuosija. Sitä tavattiin Suomessa entisaikaan rikkakasvina kylissä ja kaupungeissa karjasuojien laitamilla, komposteilla ja puutarhoissa. Näiltä perinteiseltä kasvupaikoiltaan laji on kadonnut pihojen ja puutarhojen siistiydyttyä ja viljelymenetelmien tehostuttua. Nykyään kyläsavikkaa voi tavata satunnaisena, etupäässä itäisenä tulokkaana myllyillä, kaatopaikoilla ja rautatieasemilla.[5][2]
Käyttö
muokkaaKyläsavikkaa on käytetty toisinaan ravintona, esimerkiksi muhennoksissa.[3]
Lähteet
muokkaa- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Uotila, Pertti: Kyläsavikka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 121.
Viitteet
muokkaa- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 126–127, 129.
- ↑ a b c Uotila 1997, s. 121.
- ↑ a b Den virtuella floran: Bymålla (myös levinneisyyskartat) Viitattu 26.2.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Kyläsavikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 26.2.2013.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 129.