Kyläsavikka

Kyläsavikka (Chenopodium urbicum) on yksivuotinen, lähinnä Euroopassa ja Keski-Aasiassa kasvava rikkakasvi. Laji on hävinnyt Suomen vakituisesta kasvilajistosta, mutta sitä tavataan yhä tulokkaana.

Kyläsavikka
Kyläsavikka kuvattuna Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796).
Kyläsavikka kuvattuna Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796).
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Revonhäntäkasvit Amaranthaceae
Alaheimo: Chenopodioideae
Suku: Savikat Chenopodium
Laji: urbicum
Kaksiosainen nimi

Chenopodium urbicum
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Kyläsavikka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kyläsavikka Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Kyläsavikka kasvaa 20–80 cm korkeaksi. Kasvi on useimmiten lähes kalju. Varsi on pysty, niukkahaarainen ja väriltään tavallisesti luonteenomaisen oliivinvihreä. Lehdet ovat kierteisesti. Lehtilapa on kasvin keskiosissa tavallisesti 3–10 cm pitkä, leveänpuikean kolmiomainen ja säännöllisen nirhahampainen. Kukinto on tähkämäinen ja pitkälti lehdetön. Kukinnon sykeröt ovat pieniä ja tiheitä. Itse kukat ovat vaatimattomat ja väriltään vihreitä. Kyläsavikka kukkii Suomessa heinä-syyskuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Mustat siemenet ovat vaaka-asennossa, 1–1,2 mm pitkiä, ympärykseltään pyöreitä, tylppäreunaisia ja lähes sileitä.[1] Ne säilyttävät itävyytensä vuosikymmenien ajan.[2]

LevinneisyysMuokkaa

Kyläsavikkaa tavataan kaikkialla Euroopassa Irlantia, Islantia sekä Fennoskandian ja Venäjän pohjoisosia lukuun ottamatta. Voimakkain kanta on Kaakkois-Euroopassa, mutta Pohjois- ja Keski-Euroopassa laji on voimakkaasti taantunut. Euroopan ulkopuolella lajia tavataan varsinkin Keski-Aasiassa. Ihmisen mukana se on levinnyt Pohjois-Amerikkaan ja Uuteen-Seelantiin.[3]

Suomessa kyläsavikka on levinneisyysalueensa äärirajoilla. Ahvenanmaalla se lienee ollut muinaistulokas, muualla maassa myöhempi tulokaslaji. Kyläsavikkaa on tavattu Suomesta pääasiassa Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Kymenlaakson rannikkoseuduilta. Joitain löytöjä tunnetaan myös sisämaasta ja Pohjanlahden rannikkokaupungeista. Kyläsavikka katosi vanhoilta kasvupaikoiltaan pääsääntöisesti 1950-luvulle tultaessa ja lajin vanha kanta on luokiteltu Suomesta hävinneeksi. Viime vuosikymmeninä kyläsavikasta on tehty muun muassa satamista ja ratapihoilta tulokaslöytöjä, jotka lienevät peräisin Venäjältä.[2][4]

ElinympäristöMuokkaa

Muiden savikoiden tapaan myös kyläsavikka on typensuosija. Sitä tavattiin Suomessa entisaikaan rikkakasvina kylissä ja kaupungeissa karjasuojien laitamilla, komposteilla ja puutarhoissa. Näiltä perinteiseltä kasvupaikoiltaan laji on kadonnut pihojen ja puutarhojen siistiydyttyä ja viljelymenetelmien tehostuttua. Nykyään kyläsavikkaa voi tavata satunnaisena, etupäässä itäisenä tulokkaana myllyillä, kaatopaikoilla ja rautatieasemilla.[5][2]

KäyttöMuokkaa

Kyläsavikkaa on käytetty toisinaan ravintona, esimerkiksi muhennoksissa.[3]

LähteetMuokkaa

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Uotila, Pertti: Kyläsavikka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 121.

ViitteetMuokkaa

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 126–127, 129.
  2. a b c Uotila 1997, s. 121.
  3. a b Den virtuella floran: Bymålla (myös levinneisyyskartat) Viitattu 26.2.2013. (ruotsiksi)
  4. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Kyläsavikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 26.2.2013.
  5. Retkeilykasvio 1998, s. 129.

Aiheesta muuallaMuokkaa