Kumpuaminen

Kumpuaminen on oseanografinen ilmiö, jossa tiheää, yleensä ravinteikasta vettä kohoaa meren pintaa kohti. Kumpuamista tapahtuu yleensä rannikoiden läheisyydessä, mutta tuuli voi aiheuttaa kumpuamista myös keskemmällä valtamerta tai se voi liittyä merenpohjan topografiaan. Vastakkaista ilmiötä, jossa vesi painuu kohti pohjaa, kutsutaan painumiseksi.

Parhaiten tunnetaan rannikon lähettyvillä tapahtuva kumpuaminen, ja kalastuksen kannalta siitä on ihmiselle eniten hyötyä. Kumpuaminen tuo pintaan ravinteikasta vettä, jonka perässä tulevat planktonia ravintonaan käyttävät merenelävät. Kumpuamista tapahtuu etenkin Perun, Arabianmeren ja Kalifornian rannikoilla sekä eteläisen Afrikan länsirannikolla ja Uuden-Seelannin itärannikolla.

Avaintekijä rannikon lähellä tapahtuvassa kumpuamisessa on Coriolis-ilmiö, joka kääntää merivirtoja pohjoisella pallonpuoliskolla virtaussuunnasta oikealle ja eteläisellä vasemmalle. Kun tuuli puhaltaa rannikon suuntaisesti, Coriolis-ilmiö aiheuttaa joko rannikolta poispäin tai rannikkoa kohti suuntautuvan virtauksen eli Ekmanin kuljetusvirran. Jos vesi kulkeutuu rannikolta poispäin, sen korvaa syvemmältä nouseva tiheämpi vesi. Päinvastaisessa tapauksessa tapahtuu painumista.

Myös konvektio voi aiheuttaa veden nousemisen kohti pintaa, mutta tällöin ei tarkkaan ottaen ole kyse kumpuamisesta. Konvektiota tapahtuu myös muissa fluideissa, esimerkiksi Maan vaipan magmassa tai tähden plasmassa.

Biologiset seuraukset

Kumpuaminen nostaa pintaan ravinteikasta vettä, jossa on runsaasti nitraatteja ja fosfaatteja, jollin yksisoluiset levät eli fytoplankton lisääntyy runsaasti. Vaikutus näkyy koko ravintoketjussa, jonka viimeinen lenkki plankton on. Esimerkiksi merenalaisen vuoren lähellä tapahtuvat merivirtojen poikkeamat voivat aiheuttaa paikallista kumpuamista, mikä näkyy eliöiden runsautena keskellä muuten tuottamatonta valtamerta.

Aiheesta muualla

• Itämeriportaali – kumpuamisen fysiikkaa (Arkistoitu – Internet Archive)