Kultaiset korvarenkaat

musiikkikappale

Kultaiset korvarenkaat on alun perin amerikkalaiseen elokuvaan Golden Earrings vuonna 1947 sävelletty ja sanoitettu nimikkokappale. Sen sävelsi elokuvan musiikista vastannut Viktor Young ja sanoitti Ray Evans ja Jay Livingston. Elokuvan pääosissa olivat Ray Milland ja Marlene Dietrich. Kappaleen esitti Murvyn Vye.[1] Elokuva sai ensiesityksensä elokuussa 1947.[2]

Golden Earrings -kappaleen musiikki on sävelletty tangomusiikin tahtiin. A-osan eli ensimmäisen säkeistön jälkeen musiikki etenee kertosäkeeseen. Kertosäkeiden välissä on instrumentaalisoolo. Laulun sanat kertovat kultaisista korvarenkaista, joita käyttämällä mustalaisten tarun mukaan rakkaus tulee luoksesi.[3]

Golden Earrings musiikkikappaleen levytti ensimmäisenä Dinah Shore yhdessä Sonny Burken orkesterin kanssa syyskuussa 1947. Peggy Lee äänitti kappaleen ensimmäisenä, mutta hänen levynsä ilmestyi vasta lokakuussa 1947.[4] Peggy Leen esittämänä Golden Earrings nousi Yhdysvaltain single-listan kakkoseksi vuonna 1947.[5][6] Dinah Shoren ja Peggy Leen jälkeen Golden Earrings -kappaleen ovat levyttäneet useat maailmantähdet mm. Bing Crosby (joulukuussa 1947), Guy Lombardo orkestereineen (helmikuussa 1948), Caterina Valente (1958) ja Willie Nelson (1983).[4]

Suomenkielinen versio: Kultaiset korvarenkaatMuokkaa

Laulun suomenkielisen version on sanoittanut Anja Eskonmaa.[7] Anja Eskonmaata pidetään taiteilijanimenä, jonka todellista henkilöllisyyttä ei kuitenkaan tunneta.[8] Suomenkieliset sanat ovat varsin tarkka käännös englanninkielisen laulun aiheesta ja sanoista runomittaan sovitettuna.[9]

Laulu alkaa sanoin: "Kohtasin kerran tiellä mustalaisen, Lausui mulle tuo: Ostaos multa korvarenkaat vainen, Niin ne sulle suuren onnen suo. Totta varmaan on taru vanha tää: Kenelle nämä renkaat annat, Iäks valtaas jää."[9]

Suomenkielisen kappaleen levytti ensimmäisenä Kalevi Tauru vuonna 1957.[7] Kappaleen ovat levyttäneet suomalaisartisteista myös mm. Eila Pellinen (1963), Eino Grön (1970), Taisto Tammi (1976) ja Erkki Junkkarinen (1978).[10]

Vuoden 1989 Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangokuningattareksi kruunattu Arja Koriseva esitti tangon Kultaiset korvarenkaat kilpailun finaalissa.[11] Hän myös levytti kappaleen samana vuonna.[12]

LähteetMuokkaa

  1. Golden Earrings LivingstonAndEvans.com. Viitattu 17.3.2021.
  2. Golden Earrings - A Mitchell Leisen Production DvdBeaver.com. Viitattu 17.3.2021.
  3. Jay Livingston, Ray Evans: Golden Earrings - Lyrics Peggy Lee: Golden Earrings. Lyrics.com. Viitattu 17.3.2021.
  4. a b Golden Earrings - Versions SecondhandSongs.com. Viitattu 17.3.2021.
  5. Peggy Lee - Chart Hits PeggyLee.com. Viitattu 17.3.2021.
  6. Peggy Lee: Golden Earrings Sinle-levy: Golden Earrings / Mañana. Discogs.com. Viitattu 17.3.2021.
  7. a b Kultaiset korvarenkaat SecondhandSongs.com. Viitattu 17.3.2021.
  8. Anja Eskonmaa SecondhandSongs.com. Viitattu 17.3.2021.
  9. a b Anja Eskonmaa: Kultaiset korvarenkaat - Lyrics Eila Pellinen: Kultaiset korvarenkaat. MusixMatch.com. Viitattu 17.3.2021.
  10. Kultaiset korvarenkaat - Versions SecondhandSongs.com. Viitattu 17.3.2021.
  11. Paula Myllykoski: Arja Koriseva ei aikonut osallistua tangolaulukisaan vielä vuonna 1989 Ilta-Sanomat - TV & elokuva. 8.7.2020. Viitattu 17.3.2021.
  12. Arja Koriseva: Kultaiset korvarenkaat CD-levy: Arja Koriseva & Risto Nevala – Tangokuningatar & -Kuningas. Discogs.com. Viitattu 17.3.2021.