Kulman pojat

elokuva vuodelta 2012

Kulman pojat on Teppo Airaksisen ohjaama suomalainen elokuva, joka sai ensi-iltansa 24. helmikuuta 2012. Elokuvan on käsikirjoittanut yhdessä Airaksisen kanssa Jaakko Kaján. Elokuvan tuotti helsinkiläinen tuotantoyhtiö Bronson Club ja sen pääosia esittävät Eero Ritala, Jussi Vatanen, Joonas Saartamo ja Lotta Kaihua.

Kulman pojat
Kulman pojat -elokuvajuliste
Kulman pojat -elokuvajuliste
Ohjaaja Teppo Airaksinen
Käsikirjoittaja Jaakko Kajan
Teppo Airaksinen
Tuottaja Jesse Fryckman
Oskari Huttu
Kuvaaja Teppo Högman
Leikkaaja Jussi Rautaniemi
Lavastaja Otso Linnalaakso
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Bronson Club
Ensi-ilta
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti SES 100 000 euroa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Eero Ritala voitti roolistaan parhaan miespääosan Jussin 2013[1].

Petri (Eero Ritala) on juuttunut töihin itäsuomalaisen pikkukaupungin pieneen urheiluliikkeeseen. Hänen kavereitaan ovat suurisuinen Komentaja, yllytyshullu Sarttila ja entinen urheilijalupaus Terho. Nuorukaiset kannattavat paikallista palloseuraa Kulman palloa. Sen pahin vastustaja on vauras AC United, joka palkkaa riveihinsä maajoukkueeseen edenneen paikallisen kyvyn Tuukka Tiensuun.

Petri rakastuu erääseen Emmiin, mutta ongelmana on että tyttö kannattaakin AC Unitedia ja vaikuttaa olevan vaarallisen hyvissä väleissä myös Tuukka Tiensuun kanssa.[2]

Roolit

muokkaa
 Eero Ritala  Petri  
 Jussi Vatanen  Tuukka Tiensuu  
 Joonas Saartamo  Komentaja  
 Lotta Kaihua  Emmi  
 Antti Väre  Terho  
 Janne Ravi  Sarttila  
 Ville Tiihonen  Vesander  

Vastaanotto

muokkaa

Suomen Kuvalehden Kalle Kinnunen piti Kulman poikia vuoden onnistuneimpana suomalaiselokuvana, hyvin hauskana, rentona ja eloisana komediana, jossa ei pönötetä[1]. Keskipohjanmaa-lehden Hannu Björkbacka luonnehti sitä iskevästi käsikirjoitetuksi, joustavasti kuvatuksi ja erinomaisesti näytellyksi kaverikomediaksi, joka onnistuu tuomaan kesän ja nurmikon tuoksun talvenkin keskelle[3]. Film-O-Holic.com-elokuvasivuston Juha Rosenqvistin mielestä tuttuun tarinakaavaan on saatu tarvittavaa eloa rempseällä otteella. Hän kehui etenkin käsikirjoitusta ja näyttelijäsuorituksia.[4] Episodin Jouni Vikmanin mielestä Kulman pojat on rehellisesti suomalainen farssi hyvässä ja pahassa ohuine karikatyyrihahmoineen, vitsikavalkadia muistuttavine käsikirjoituksineen ja alapäähuumoreineen[5]. Elokuvaharrastajien Filmgoer-sivustolla Marko Pekkanen kirjoitti elokuvan olevan liian helppoon huumoriin sortuva hölmöily, jossa Ritala ja Kaihua tekevät kuitenkin hyvät roolisuoritukset.[6]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b Kinnunen, Kalle: Suomalainen elokuvakenttä muuttuu: Kohta 18 yllätti voittamalla Jussi-palkinnot Suomen Kuvalehti. 5.2.2013. Viitattu 14.9.2023.
  2. Kulman pojat Suomen elokuvasäätiö (Archive.ph). 2012. Viitattu 14.9.2023.
  3. Björkbacka, Hannu: Kulman pojat – pelimiehet polvihousuissa Kp24.fi (Internet Archive 19.5.2012). 2.3.2012. Arkistoitu 19.5.2012. Viitattu 14.9.2023.
  4. Rosenqvist, Juha: Sopivasti rempseä Film-o-holic.com. 24.02.2012. Viitattu 14.9.2023.
  5. Vikman, Jouni: Kulman pojat. Episodi, 24.02.2012. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.9.2023.
  6. Pekkanen, Marko: Kulman pojat 22.10.2012. Filmgoer.fi.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.