Krang on IDW-kustantamon sarjakuvissa esiintyvä Turtlesien vihollinen. David Wisen luoma hahmo esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1987 Turtles - mutanttikilpikonnat –animaatiosarjan jaksossa kaksi.

Krang
Krang vuoden 1987 animaatiosarjassa
Krang vuoden 1987 animaatiosarjassa
Luoja(t) David Wise
Kustantamo Archie Comics (1988–1995)
IDW (2011–)
Ensiesiintyminen Teenage Mutant Ninja Turtles jakso 2 ”Enter the Shredder” (joulukuu 1987)
Henkilötiedot
Oikea nimi Krang
Edelliset ryhmäsidokset Jalkaklaani
Henkilöllisyydet Kenraali Krang, Lord Krang, Super Krang
Voimat Älykkyys
Suhteet
Sukulaiset Quanin (isä)

Krang esiintyi alun perin animaatiossa ja vuotta myöhemmin 1988 Archie Comicsin sarjakuvissa, jossa hän on Ulottuvuus X:stä kotoisin oleva avaruusolio. Krang karkotettiin kotiplaneetaltaan Maahan, jossa hän työskenteli yhdessä Silppurin kanssa. Sittemmin vuoden 2011 Turtles-sarjakuvissa hänet tunnetaan kenraali Krangina, joka yrittää pelastaa sukupuuttoon kuolemassa olevan Utrom-rotunsa.

Turtles – muntanttikilpikonnat

muokkaa

Krang pohjautui 1980-luvun animaatiosarjassa sarjakuvissa esiintyneeseen Utromit rotuun. Hahmon äänenä toimi Pat Fraley.

Krang oli vaikutusvaltainen diktaattori Ulottuvuus X:ssä, joka johti kivisotilaitaan kakkosmiehensä Kenraali Traagin johdolla. Krang on häikäilemätön johtaja ja muun muassa vei Drakusin kadotukseen, joka auttoi häntä rakentamaan Technodromen. Krangille sattui kuitenkin selittämätön onnettomuus, joka vei hänen kehonsa ja jätti hänet aivomaiseen muotoon. Hänet karkotettiin Ulottuvuus X:stä Maahan, jossa hän tapasi Silppurin. Kaksikko päätti tehdä yhteistyötä ja tehdä Technodromesta tukikohta.

Krang vaati Silppuria tekemään hänelle uuden kehon, sillä ehdolla että hän jakaisi teknologiaansa ja auttamaan Silppuria valloittamaan maailman. Silppuri oli kuitenkin aluksi vastahakoinen peläten, että Krangista tulisi hänen vihollisensa. Usean epäonnistumisen myötä Turtleja vastaan Silppuri kuitenkin suostui rakentamaan Krangille uuden kehon, jonka Krang oli itse suunnitellut. Krang ryhtyi komentelemaan enemmän ja haaveili entistä enemmän valloittamisesta. Hän suunnitteli tuovansa kivisotilaansa Maahan ja johtavansa Maata Silppurin kanssa.

Krang harvemmin osallistui kamppailemaan Turtleja vastaan, vaan useimmiten antoi käskyt tuhota vihollisensa Technodromesta käsin. Hän ei kuitenkaan pitänyt Turtleja yhtä pahana uhkana, kuten Silppuri, joka piti heitä arkkivihollisinaan.

Sarjakuvissa

muokkaa
 
Krang IDW:n Turtles-sarjakuvissa.

Archie Comics

muokkaa

Krang esiintyi ensi kerran sarjakuvissa vuonna 1988 1980-luvun animaatiosarjaan perustuvassa sarjakuvassa Teenage Mutant Ninja Turtles Adventures. Hän oli hyvin samanlainen, kuin animaatiossa. Ainoastaan hänen androidinsa oli hieman eri värinen. Krang käyttäytyi aluksi hieman maltillisesti, kuten animaatiossa, mutta sittemmin myöhemmissä numeroissa Krang alkoi muistuttaa enemmän armotonta sotaherraa, jota animaatiosarja lähinnä vihjaili hänen olevan. Hän muun muassa tuhosi Wingnutin ja Screwloosen kotiplaneetan Huanun. Krang myös hallitsi Silppuria hetken mentyä hänen päänsä päälle, jonka jälkeen Krang otti Silppurin kehon hallintaansa.

Krang palasi takaisin sarjakuviin vuoden 2011 IDW:n Turtles-sarjakuvassa. Hänet tunnetaan Kenraali Krangina, joka oli kakkosmies isänsä komentaja Quanin johtamassa Utromin korkeaneuvostossa. Kun Krangin isä kertoi pojalleen, että vaikka hänestä tulisi hallitsija, hänestä ei koskaan tulisi johtajaa.[1] Krang halusi todistaa isälleen olevansa kyvykäs johtaja ja liittyi salaa ryhmään, joka yritti valloittaa isänsä vihollisen Traxusin valloittamaa vankilaa. Traxus kuitenkin tiesi mistä heidän joukkonsa tulisi hyökkäämään ja miinoitti reitin ja hyökkäsi heidän kimppuunsa tappaen useita. Traxus ei kuitenkaan tiennyt, että Krang selvisi taistelusta ja lähti pois. Krang päätti suorittaa tehtävän loppuun ja kesytti villieläimiä ja hyökkäsi niillä Traxusin kimppuun ja tappoi hänet. Hän muokkasi Traxusin kehoa, josta hän teki kulkuneuvon ja otti vankilan takaisin haltuun. Kun Krangin isä huomasi mitä poikansa oli tehnyt, hän tunsi olevansa ylpeä pojastaan. Myöhemmin Krangin isä kuoli ja Utromit olivat kuolla sukupuuttoon. Krang otti tehtäväkseen pelastaa rotunsa ja rakentaa heidän loistokkuutensa uudelleen. Hän onnistui pelastamaan muutaman utromin, jotka hän laittoi nestettä sisältäviin putkiin parantumaan. Samalla Krang ryhtyi tekemään yhteistyötä Baxter Stockmanin kanssa, jolle hän luovutti mutageenia, jolla hän yrittää luoda supersotilaita. Krang valmisteli samalla Technodromea, jolla hän aikoi tehdä maaplaneetasta uuden kodin utromeille. Hän oli jo vallannut nutrino planeetan, jonka ihmiset hän oli alistanut auttamaan kehittäessä uutta teknologiaa. Krang tarvitsi kuitenkin Fugitoidin saadakseen Stockmanille uuden apulaisen suorittamaan supersotilas projektin loppuun. Hän oli kaapannut nutrinojen kuningas parin, jonka avulla Krang yritti saada heitä luovuttamaan Fugitoidi hänelle.

Videopeleissä

muokkaa

Krangia näytelleitä

muokkaa
Vuodet Näyttelijät Sarjat Elokuvat Konsolipelit
1987–1996 Pat Fraley Turtles – mutanttikilpikonnat Teenage Mutant Ninja Turtles: Turtles in Time
2009 Wayne Grayson Turtles in Time Re-Shelled
2009 Braford Cameron Turtles Forever
2016 Steve Blum Mutants in Manhattan
2016 Brad Garrett[2] Out of the Shadows

Krangia näytelleitä Suomeksi

muokkaa
Vuodet Näyttelijät Sarjat Elokuvat
1990 Liisa Paatso Turtles – mutanttikilpikonnat
2013–? Antti Pääkkönen Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (2012) (1. jakso)
2013–? Mikael Eklund Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (2012)
2022 Jari Salo Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu – elokuva

Lähteet

muokkaa
  1. Teenage Mutant Ninja Turtles (IDW) Vol. 4 Viitattu 6.6.2013
  2. Woerner, Meredith: Brad Garrett is the new voice of Krang in 'Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows' Los Angeles Times. 19.5.2016. Viitattu 20.5.2016. (englanniksi)