Avaa päävalikko

Kouvolan ravirata on Kouvolan Ravikylässä sijaitseva ravirata. Se on Oulun Äimäraution jälkeen Suomen toiseksi pisimpään samalla paikalla toiminut ravirata.

Kouvolan ravirata
Sijainti Suomen lippu Kouvola
Koordinaatit 60°53′07″N, 26°42′18″E
Avattu 1910-luku
Katsomorakennukset 1971/1980
Remontoitu 1916, 1948, 1971, 1979, 1990
Omistaja Valkealan Hevoystäväinseura ry

HistoriaMuokkaa

Vuonna 1905 perustetun Valkealan Hevosystäväinseura ry:n omistama ravirata aloitti toimintansa nykysellä paikallaan 1910-luvun alussa. Vuonna 1916 keskikentälle valmistui paviljonki kilpailutuomareita sekä -henkilökuntaa varten. Samalla rataa myös levennettiin.

Vuonna 1948 valmistui Ravitaloksi nimetty ravintolarakennus. Kymmenen vuotta myöhemmin rakennettiin keskikentälle totalisaattoripelien vastaanottamista varten pyöreä kioskirakennus, joka purettiin vuonna 1978.

1960-luvun lopulla ryhdyttiin Kouvolaan suunnittelemaan Porin ja Forssan raviratojen mallin mukaista modernia katsomorakennusta. Noin tuhannen hengen istumakatsomon sekä lämmitetyn totohallin käsittävä rakennus valmistui vuonna 1971. Uudessa katsomorakennuksessa oli myös tuomaritorni, kahvila sekä wc-tilat. Vuonna 1974 remontoitiin kaviouraa ja samalla radalle valmistui myös valaistus.

Seuraava suuri rakennushanke oli vuosina 1978–1979, jolloin rakennettiin uudet eläinlääkärin tilat. Lisäksi laajennettiin katsomorakennusta uudella osalla, johon tuli muun muassa ravintolakatsomo. Uusi katsomorakennus otettiin käyttöön maaliskuussa 1980. Viimeisin radan kaviouran kunnostustyö on tehty vuoden 1990 Kuninkuusravien edellä.

SuurkilpailutMuokkaa

Kouvolan raviradalla järjestetään vuosittain useita suurkilpailuja. Merkittävimmät ovat kesäkuussa juostava kansainvälinen Kymi Grand Prix sekä marraskuinen Kymenlaakso-ajo.

Muita suurkilpailuja ovat Valkeala-ajo, Jouni Kaikko Memorial sekä Kouvola-ajo.

Kuninkuusravit Kouvolassa on järjestetty vuosina 1952, 1964, 1973, 1990 ja 2007.

LähteetMuokkaa