Korhogo
Korhogo on kaupunki Norsunluurannikon pohjoisosassa. Se on Korhogon departementin, Poron alueen ja Savanesin piirikunnan hallinnollinen keskus[1]. Korhogon kunnassa on 258 700 asukasta (vuonna 2014)[2].
Korhogo | |
---|---|
Katunäkymä Korhogosta. Taustalla moskeija. |
|
Korhogo |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Norsunluurannikko |
Piirikunta | Savanes |
Alue | Poro |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 700 km² |
Väkiluku (2014) | 258 700 |
Korhogon kunnan pinta-ala on 700 neliökilometriä[3]. Se rajoittuu pohjoisessa M’Benguén, idässä Sinématialin, etelässä Tioroniaradougoun ja Karakoron ja lännessä Niofoinin kuntiin[4].
Seudun ilmasto on sudanilais-guinealainen. Vuotuinen sademäärä on 1200–1400 millimetriä. Sadekausi kestää toukokuusta lokakuuhun. Kuivana aikana puhaltaa harmattan-tuuli. Kasvilisuus on heinä- ja metsäsavannia sekä jokivarsien galleriametsiä. Joet kuuluvat Bandaman vesistöön.[1]
Korhogo on Norsunluurannikon neljänneksi suurin kaupunki. Sen asukkaat ovat etupäässä senufoja, mandinkoja sekä Burkina Fasosta ja Malista tulleita siirtolaisia. Vallitseva uskonto on animismi.[1]
Kaupungin perustajana pidetään Kongin vasallia Nanguin Soroa[1]. Ennen siirtomaavaltaa se oli Gbon Coulibalyn hallitseman Tyembaran senufovaltion pääkaupunki. Ranskalaiset tekivät Korhogosta piirikeskuksen vuonna 1903.[5]
Paikallisia elinkeinoja ovat maanviljely, karjanhoito ja kaupankäynti. Tärkeimmät viljelykasvit ovat puuvilla, munuaispuu, mango, riisi, maissi, hirssi ja maapähkinä. Kotieläimä ovat naudat, siat, lampaat, vuohet ja siipikarja. Kaupankäynti keskittyy elintarvikkeisiin, tekstiileihin, rakennustarvikkeisiin ja liikennevälineisiin. Teollisuutta edustaa puuvillan ja mangon jalostus. Seudulla on kulta- ja koltaaniesiintymiä.[1]
Korhogossa toimii Peleforo Gon Coulibalyn yliopisto, jossa on noin 4000 opiskelijaa[6].
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e La ville de Korhogo Akwaba.fatom. Arkistoitu 29.7.2020. Viitattu 22.8.2020.
- ↑ Résultats RGPH 2014: Population communale résidente au 15 mail 2014 ins.ci. Viitattu 22.8.2020.
- ↑ Korhogo UVICOCI. Arkistoitu 10.7.2020. Viitattu 22.8.2020.
- ↑ Projet de renforcement de l’alimentation en eau potable en milieu urbain: Cadre de gestion environnementale et sociale documents1.worldbank.org. Viitattu 22.8.2020.
- ↑ Daddieh, Cyril K.: Historical Dictionary of Côte d’Ivoire (the Ivory Coast), 3rd edition, s. 333. London: Rowman & Littlefield, 2016. ISBN 978-0-8108-7186-1.
- ↑ Historique UPGC. Viitattu 22.8.2020.