Koppeliviljelys
Koppeliviljelys oli maanviljelyssä aikoinaan edistyksellinen kiertoviljelymenetelmä, jossa viljelymaa pidettiin määrävuodet viljalla tai juurikasveilla ja jätettiin sitten muutamaksi vuodeksi kasvamaan heinää.[1] Koppeliviljelyn arvellaan olevan alun perin kotoisin pohjoisesta Saksasta kuten Holsteinista, jossa erilliset peltolohkot eli koppelit ympäröitiin ojin ja pensasaidoin. Menetelmä oli käytössä ainakin jo 1700-luvun aloissa monilla suurtiloilla. Viljaa, laidunta, kesantoa sekä palko- ja juurikasveja vuoroteltiin sovitussa järjestyksessä, jotta maaperän tuotto olisi paras mahdollinen.[2]
Suomessa koppeliviljelys otettiin käyttöön esimerkiksi Helsingin pitäjässä sijainneessa Tavastkullan kartanossa 1860-luvulla. Kartanon maat pidettiin ensimmäisenä vuotena kesantona, toisena vuotena viljeltiin ruista, kolmannesta seitsemänteen vuoteen pellot olivat heinällä ja kahtena seuraavana laitumena. Kymmenentenä kesänä peltoon kylvettiin juurikasveja ja kahtena viimeisenä vuotena ohraa tai kauraa, minkä jälkeen kierto alkoi taas alusta.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Tietosanakirja runeberg.org.
- ↑ Teräsvuori, Kaarlo: Koppeliviljelys, s. 1246. Helsinki: Otava.
- ↑ Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, s. 190. Vantaan kaupunki, 1991. ISBN 951-8959-12-9.