Viljelykierto eli vuoroviljely[1] on maanviljelyä, jossa samalla pellolla viljeltävä kasvi vaihtuu peräkkäisinä vuosina.[2] Tarkoituksena on välttää haitat, joita aiheutuu saman kasvilajin viljelystä samalla paikalla. Viljelykierrossa vältetään maan väsyminen ja tuholaisten pesiytyminen, se vähentää rikkakasveja ja kasvinsuojeluongelmia, sekä pitää maan ravinnevarannot tasapainoisena.[3] Luomuviljelyssä kierto on keskeinen tekijä maan ravinteisuuden ja rakenteen ylläpitäjänä. Hyvään kiertoon kuuluu nurmia, viljoja ja juurikasveja.[2] Viljelykiertoa on käytetty jo vuosisatoja[4] ja sen vaikutuksia satoon on tutkittu kauan.[5]

Historia muokkaa

Vuoroviljely on vanha tapa, jota on käytetty mm. Andeilla 600–1000 jaa. Suomessa vuoroviljely oli osa perinteistä maataloutta ja uusia viljelykierron muotoja otettiin käyttöön 1800-luvulla, mikä osaltaan paransi esimerkiksi karjatalouden tuottavuutta ja muutti viljelyn suuntaa[6]. Nykyään vuoroviljelyä opetetaan viljelijöille erityisesti kehitysmaissa maan hedelmällisyyden lisäämiseksi ja olojen parantamiseksi.

Viljelykierron toteuttaminen muokkaa

Viljelyalueella kasvatettavien kasvien sijaintia vaihdetaan eri vuosina. Osa pellosta saattaa olla kesantona, osalla voidaan kasvattaa herneitä ja kolmannella osalla esimerkiksi porkkanaa. Seuraavana vuonna viljelykasvien sijaintia vaihdettaessa voidaan kesantona levänneelle alueelle kylvää hernettä, joka juuristonsa typensitojabakteereja sisältävien nystyröiden avulla lannoittaa maata, hernettä kasvaneelle alueelle kylvää porkkanaa ja porkkanapelto jättää kesannolle. Luontaisen, joskin pienimuotoisen lannoituksen lisäksi vuoroviljelyn etuna on se, että edellisvuonna maaperään jääneet tiettyyn kasviin erikoistuneet tuhohyönteiset eivät löydä välittömästä ympäristöstään ravintokasviaan jolloin tuhot jäävät pienemmiksi.lähde?

Lähteet muokkaa

  1. viljelykierto. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. a b Suojeluun liittyvää sanastoa birdlife.fi. BirdLide Suomi. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 5.11.2009.
  3. Viljelykierto kekkila.fi. Kekkilä. Arkistoitu 5.8.2009. Viitattu 5.11.2009.
  4. Viljelykierto - kasvivuorettelu nicehouse.fi. Nicehouse. Arkistoitu . Viitattu 5.11.2009.
  5. Viljelykierto takertelee – tilusvaihto avuksi 2/2004. Maatilan Pirkka. Arkistoitu 13.9.2007. Viitattu 5.11.2009.
  6. http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/extrat/turku/perinteinenmaanviljelys.htm

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viljelykierto.
Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.