Konkodugu (myös Konkodougou) on historiallinen alue Malin lounaisosassa Kéniéban piirissä. Se muodosti 1800-luvun lopulle saakka samannimisen mandinkavaltion.

Kon Kodoo vuoden 1813 kartalla.

Alue on saanut nimensä Tambaouran harjanteesta. Konko tarkoittaa ’vuorta’ ja dugu ’maata’.[1] Konkodugu on kuuluisa kultaesiintymistään[2]. Sen asukkaat, djalonket ja mandinkat, harjoittivat perinteistä uskontoaan ja vastustivat islamin leviämistä vielä 1900-luvun alussa[3].

Malin hallitsijan Mansa Oulén sukulainen Siriman Keïta valloitti alueen djalonkeilta 1200-luvun puolivälissä. Hänen perustamansa valtio rajoittui pohjoisessa Bambukiin ja vastasi suunnilleen myöhempää Satadougoun, nykyistä Kéniéban piiriä. Naapuriensa Bambukin ja Gangaranin tavoin Konkodugu oli aluksi Malin vasalli ja myöhemmin itsenäinen. 1500-luvulla alue joutui Tekrurin hyökkäysten kohteeksi. Myöhemmin se kuului Kaartan ja Umar Tallin tukulorivaltakunnan vaikutuspiiriin ja toimi Samori Tourén ensimmäisten sotaretkien näyttämönä.[4]

Konkodugun hallitsijat kuuluivat Sirimanin Keïta-sukun, joka oli jakautunut kahteen kilpailevaan haaraan. 1880-luvulla hallinnut Dabakoutou solmi ranskalaisten kanssa protektoraattisopimuksen ja hänen seuraajansa Diamadi oli Konkodugun viimeinen hallitsija. Valtiolla ei ollut pysyvää pääkaupunkia, vaan sen hallitsijat asuivat omissa kotikylissään. He kävivät sotia naapurien kanssa ja kantoivat veroa alamaisiltaan, suojateiltaan ja valloitetuilta kyliltä sekä kolapähkinöitä kuljettaneilta kauppakaravaaneilta.[5]

Lähteet muokkaa

  • Cuello, Gabriel & Robin, Loïc: Les malinké du Konkodugu. Paris: L’Harmattan, 2005. ISBN 2-7475-8226-4. Teoksen verkkoversio.
  • Delafosse, Maurice: Haut-Sénégal-Niger (Soudan français). Première serie: Le pays, les peuples, les langues, l’histoire, les civilisations. Tome II: L’histoire. Paris: Émile Larose, 1912. Teoksen verkkoversio.

Viitteet muokkaa

  1. Cuello & Robin, s. 9.
  2. Cuello & Robin, s. 11-20, 23.
  3. Cuello & Robin, s. 24.
  4. Delafosse, s. 184-185, 359–360.
  5. Delafosse, s. 361–362.