Kolloidinen hopea

Kolloidinen hopea on hopeaa liuenneessa eli kolloidisessa muodossa. Hopeahiukkaset voivat liuoksessa olla hyvin pieniä, tuhat nanometriä. Sen kokoiset hiukkaset voivat vapauttaa suuria määriä hopeaioneja, jotka ovat hopean myrkyllisin muoto ja raskasmetalleista myrkyllisimpiä.

Hopeaionit tappavat bakteereita, minkä vuoksi hopeaa saatetaan lisätä haavojen hoidossa käytettäviin sidetaitoksiin. Kolloidista hopeaa käytetään Yhdysvalloissa myös elintarvikkeiden lisäaineena. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto ei ole kuitenkaan hyväksynyt sen elintarvikekäyttöä, koska sen turvallisuudesta ei ole olemassa riittävästi tutkimustietoa. Metallista (ei-kolloidista) hopeaa (E174) saa käyttää kuitenkin liköörin värjäämiseen ilman enimmäismäärärajoituksia.

Kolloidista hopeaa käytettiin 1900-luvun alussa sairauksien hoitoon esimerkiksi suonensisäisinä injektioina, johon liittyen tapahtui myös potilaiden myrkytyskuolemia. Sisäisesti nautittu kolloidinen hopea aiheutti osalle potilaita myös argyriaa eli ihon muuttumista pysyvästi sinertäväksi.

Hopeaveden käyttö ja terveysvaikutukset

Hopeavesi on pieniä hopeahiukkasia, ns. nanopartikkeleja sisältävää vettä, kolloidista hopeaa, jolla jotkut uskovat olevan terveysvaikutuksia. Sisäisesti nautitun ho­pean lääkin­näl­li­stä tai sai­rauksia ehkäi­se­vää vaiku­tu­sta ei ole tutkittu tieteellisesti, ja sen markkinointi sisäisesti nautittavaksi on EU:ssa kielletty. Hopeaveden sisäinen käyttö on ollut tästä huolimatta kasvussa.

Toksikologian professori Kirsi Vähäkankaan mukaan kolloidinen hopea on myrkyllinen aine, joka nauttiminen muodostaa terveysriskin, sillä suurten annosten on havaittu aiheuttavan koe-eläimille maksa- ja munuaisvaurioita valmistusmenetelmästä riippumatta. Runsas hopeaveden nauttiminen johtaa pahimmassa tapauksessa argyriaan eli ihon pysyvään siniseksi tai harmaaksi värjäytymiseen. Sikiö ja vanhukset ovat tavallista herkempiä hopeaveden toksisille vaikutuksille. Hopea kertyy argyriassa hopea­se­le­ni­dinä ja hopea­sul­fi­dina pysyvästi eri­tyi­sesti verinahan side­ku­dokseen. Myös sisäelimet saattavat värjäy­ty­ä pysy­västi sini­har­maaksi. Muu­tos nä­kyy yleensä sel­vimmin aurin­gon­va­lolle altis­tu­villa ihoa­lueilla.

Kaupallisten hopeavesien hopeapitoisuus vaihteli vuonna 2017 suoritetussa testissä välillä 0-16 ppm, mikä vastasi 0-16 milligrammaa hopeaa litrassa vettä. Yksityisihmiset saattavat kuitenkin valmistaa itselleen liuosta, joka sisältää jopa 0,1 grammaa litrassa. Hopea­veden tois­tuva nauttiminen suun kaut­ta 1–30 gramman annoksilla aiheuttaa joillain potilailla ihon värjäytymistä siniharmaaksi. Myös mui­ta myrky­ty­soi­reita ja elin­vau­rioita sekä myrkytyskuolemia on raportoitu. Maail­man terveys­jär­jestö (WHO) ja Yhdys­valtain ympä­ris­tö­vi­rasto (EPA) ovat ehdottaneet argyriaa estäväksi hopean saannin päivittäiseksi maksimiksi viisi mikrogrammaa eli viisi gramman miljoonasosaa painokiloa kohden vuorokaudessa. Kyseinen ra­ja ylittyisi selvästi jo muu­tamasta ruoka­lu­si­kal­lisesta hopea­vettä. EU:n biosi­di­di­rek­tiivin mu­kaisessa arviointityössä on kaavailtu jopa 0,3 mikrogramman raja-arvoa.

Ruotsalainen toksikologi Hanna Karlsson on tutkinut hengitettävän hopeaveden vaikutusta keuhkokudoksiin ja todennut, että se vahingoittaa solujen DNA:ta. Monissa tutkimuksissa on todettu, että keuhkoihin päätyvillä partikkeleilla on tulehdusta lisäävää vaikutusta, mutta hopeaveden hengittämisen vaikutuksia ei ole tutkittu riittävästi. Hopeavedellä on todettu myös immunologisia vaikutuksia. Niiden merkitystä on vaikea arvioida, mutta Karsson uskoi vaikutusten olevan todennäköisesti haitallisia.

Hopeaveden vaikutus johtuu todennäköisesti hopea­na­no­par­tik­ke­leista vapau­tu­vista hopeaio­neista. Nano­par­tik­kelit voi­vat va­pauttaa huomat­ta­vasti enemmän ho­peaa kuin vas­taavan pai­noinen mää­rä suu­rempia partik­ke­leita, minkä vuoksi ne ovat toksi­sempia kuin isommat partik­kelit.

Evira ohjeisti vuonna 2013 lopettamaan kolloidista hopeaa sisältävien ravintolisien nauttimisen, joita ei saa enää markkinoida sisäiseen käyttöön. Hopeavettä saa myydä ainoastaan käytettäväksi vedenpuhdistukseen vesisäiliössä.

Hopeavetenä myytävien vesipullojen hopeamäärät eivät välttämättä vastaa pullon kyljessä ilmoitettuja määriä. Ylen Spotlight-ohjelman tutkimista viidestä pullosta yhdessä (Carno Impex) ei ollut hopeaa ollenkaan, yhdessä oli ilmoitettua enemmän, muissa vähemmän.

Ho­peaa inter­ne­tissä markki­noivat yri­tykset ei­vät saa mai­nostaa hopea­vettä käytet­tä­väksi suun kaut­ta lääkin­näl­lisiin tai pre­ven­tii­visiin tarkoi­tuksiin. Näin ne ovat kui­tenkin teh­neet mainok­sissaan, jois­sa on myös lue­teltu eri­laisia ti­loja ja sai­rauksia, joi­hin hopea­veden väitetään vaikuttaneen. Lääke­tie­teel­lisiä tutkimuksia ei kuitenkaan ole tehty, vaan markkinointiväitteet perus­tuvat yksit­täisten ih­misten kerto­muksiin, mikä on tyypillistä usko­mus­hoi­tojen markkinoinnille. Hopea­vettä markki­noivat yri­tykset ovat kuitenkin sanou­tuneet ir­ti kai­kesta vas­tuusta. Fimea on kieltänyt Suomessa kyseiset markkinointiväittet, ja osa yrityksistä on muuttanut verkkosivujaan. Fimea voi tarvittaessa luokitella hopeaveden lääkkeeksi, jolloin sen myynti voidaan kieltää. Ruotsissa hopeavesi on luokiteltu lääkkeeksi, ja Ruotsin Läkemedelverket on määrännyt Ion Silver -nimiselle yritykselle 800 000 kruunun uhkasakon, koska se on väittänyt hopeaveden parantavan sairauksia. Keskustalainen poliitikko Mikko Kärnä teki vuoden 2018 alussa poliisille tutkintapyynnön naisesta, joka oli kertonut televisiohaastattelussa juottaneensa vauvalleen hopeavettä.

Hopea­ve­dessä oleva ho­pea voi lä­päistä biolo­gisia kal­voja ja imeytyä eli­mistöön se­kä nano­par­tik­ke­leina et­tä hopeaio­neina (Ag+). Yleisin imey­ty­mis­reitti on ruuansu­la­tus­ka­nava. Suun kaut­ta saa­dusta ho­peasta imeytyy ihmi­sellä al­le 10–18 %. Elimistössä hopea kertyy lihak­siin (myös sydän­lihakseen), pikkuai­voihin, per­naan ja suo­leen. Lisäksi sitä on löydetty mak­sasta, mu­nuaisista, ki­veksistä ja ihosta. Ho­pea pää­see veri-ai­voesteen lä­pi ai­voihin, veri-ki­ve­sesteen lä­pi ki­veksiin ja is­tukan lä­pi si­kiöön. Si­kiössä ho­pea ker­tyy mm. mu­nuaisiin, keuh­koihin, mak­saan, per­naan ja ai­voihin.

Eläinkokeiden tuloksia

Hopeaionit ovat hyvin myrkyllisiä kaloille jo pieninä pitoisuuksina, ja akuutisti tappava annos (LD50) on rotilla 2 grammaa/painokilo vuorokaudessa. Suun kaut­ta an­nettu ho­pea voi ai­heuttaa suuruudesta riip­puen eläimille tok­sisia vaiku­tuksia kuten pai­non las­kua, aktii­vi­suuden vähe­ne­mistä, muu­toksia her­moston välit­tä­jäai­neiden pitoi­suuk­sissa ja maksaent­syymien aktii­vi­suuk­sissa, maksa­kudoksen kuoliota, anemiaa ja mui­ta veriar­vojen muu­toksia, sy­dämen laajen­tu­mista, immu­no­lo­gisia vaiku­tuksia, sikiö­tok­si­suutta ja pahim­millaan sikiö­kuo­lemia. Ho­pean on osoi­tettu häirit­sevän urosten kivek­sissä sukusolujen muodostumista ja suurem­milla annok­silla myös testos­te­ronin tuo­tantoa se­kä aiheut­tavan rakenteellisia muu­toksia. Naarailla hopea aiheuttaa muna­sar­joissa tuleh­dusta, munarakkuloiden rappeu­tu­mista, solu­kuo­lemaa ja vähen­täneen sukuhormonien tuotantoon osal­lis­tuvien gee­nien aktii­vi­suutta.

Käyttö historiallisesti

Hopeasalvoja käytettiin ensimmäisen maailmansodan aikana haavojen hoidossa, mutta käyttö päättyi tehokkaiden menetelmien keksimisen myötä. Hopeavalmisteita käytettiin 1900-luvun alussa toisinaan myös injektioina kupan hoidossa, suppoina peräpukamiin sekä suihkeena nuhaan. Muita käyttökohteita olivat ainakin vyöruusu, erilaiset korviin liittyvät vaivat, kuten Menieren tauti sekä hinkuyskä. Hoitojen vaikuttavuutta ei tuolloin tutkittu mutta niihin havaittiin liittyvän riski sairastua argyriaan havaittiin. Myös kuo­lemaan johta­neita akuut­teja hopeamyrky­tyksiä raportoitiin tapahtuneen, joissa laskimoon injektoitu kerta-an­nos oli ollut vähintään 50 milligrammaa.

Lähteet

• Tjus, Staffan E.: Biociders spridning i miljön och deras hälso- och miljörisker: Screening år 2000-2013. Naturvårdsverket, 2014. ISSN 0282-7298. ISBN 978-91-620-6634-5. Teoksen verkkoversio. (ruotsiksi) (Arkistoitu – Internet Archive)