Kojetaulu

Kojetaulu eli kojelauta on moottoriajoneuvon ohjaamon osa, johon on sijoitettu mittareita, merkkivaloja ja hallintalaitteita ajoneuvon ohjaajan näkyville ja ulottuville, tuulilasin alapuolelle. Kojetaulu laitteineen ja näyttötauluineen muodostaa yhdessä polkimien ja ohjauslaitteen (yleisimmin ohjauspyörä) kanssa ajoneuvon käyttöliittymän, jossa tärkeimpien hallintalaitteiden sijainti ja toimintatapa on enemmän tai vähemmän vakioitu kunkin ajoneuvotyypin tutun ajotavan mukaiseksi. Myös lentokoneen mittaritaulua tai instrumenttipaneelia voidaan kutsua kojetauluksi.

Bentley Continental GTC:n kojetaulu.

Volkswagen Golf VII:n kojetaulu.

Nissan Leafin digitaalinen kojetaulu.

Kojetauluun on usein sijoitettu myös ajoneuvon sisäilman vaihtoon, lämmitykseen ja jäähdytykseen tarvittavia tuuletusaukkoja säätimineen. Kojetaulussa voi olla myös säilytystilaa, kuten henkilöautoissa etumatkustajan kohdalle perinteisesti sijoitettu hansikaslokero.

Henkilöautoissa kojetaulu usein jatkuu etuistuinten väliin rakennettuun keskikonsoliin, perinteisen vaihdekepin ympärille tai sen tilalle. Keskikonsolin alueelle sijoitetaan yleensä ajosuoritukseen liittymättömiä laitteita joita etumatkustajakin voi käyttää, kuten lämmityksen, ilmastoinnin ja viihdelaitteiden säätimiä. Joitakin kytkimiä sijoitetaan nykyisin myös taustapeilin ympärille tuulilasin yläosaan. Ovia, ulkopeilejä ja lukitusta ohjaavat kytkimet ovat yleensä kuljettajan ovessa.

Kojetaulun historiaa

Kojetaulu alkoi kehittyä 1900-luvun taitteessa, kun ensimmäiset moottoroidut autot jäljittelivät muotoilultaan tuttuja hevosajokaluja. Molemmissa ajajaa ja matkustajia suojasi hevosten kavioiden ja ajopelin pyörien nostattamalta kuralta ja pölyltä vaunun etulaitana toimiva pystysuora levy, englanniksi dashboard. Autojen kehittyessä huomattiin sen olevan sopiva paikka erilaisten lisälaitteiden ja -kojeiden, kuten merkinantotorven, ajovalojen, vipujen ja mittarien kiinnittämiseen ajajan ulottuville.

Vähitellen tämä ajoneuvon etulaita sai yläpuolelleen tuulilasin, joka suojasi ajajaa ja matkustajia paitsi pölyltä ja kuralta, myös ajoviimalta ja jonkin verran myös polttomoottorin melulta ja savulta. Autossa istuvat saivat yläpuolelleen ensin taittuvan sadekuomun ja sitten kiinteän peltikaton. Näin kojetaulu menetti alkuperäisen suojaustehtävänsä ja siihen voitiin kiinnittää yhä herkempiä sähköisiä instrumentteja, koska ne olivat suojassa ulkoilmalta. Merkittävä harppaus automatkustuksen viihtyisyydessä oli autoradion ilmestyminen 1930-luvun taitteessa kojetaulun keskelle, niin kuljettajan kuin etumatkustajankin ulottuville.

1900-luvun puolivälissä moottoriajoneuvon kojetaulu oli useimmiten suora puulevy, ”kojelauta”, johon oli työstetty aukot mittareiden, vipujen ja nappuloiden kiinnittämiseksi ja niiden johtojen ja ohjausvaijereiden läpiviemiseksi. Hienommissa autoissa kojetaulu oli huonekalun pintaa muistuttavaa kiiltäväksi lakattua puuta, jota yhä usein jäljitellään vaikka kojetaulujen materiaali on vaihtunut muoviksi.

1900-luvun jälkipuoliskolla kojetaulusta tuli yhä enemmän osa automallin esteettistä kokonaisilmettä. Suora puu- tai metallilevy sai yhä monimutkaisempia muotoja kromilistoineen ja nahkasomisteineen. Pyöreät mittarit muuttuivat usein vaakasuoriksi ja taiteellisesti valaistuiksi, ja yhä useammat vivut siirtyivät kojetaulusta ohjauspyörän viiksiksi, joita voi käyttää irrottamatta otetta ohjauspyörästä tai katsetta tiestä.

Vähitellen erilaiset muovit korvasivat entiset materiaalit muun muassa siksi, että autoilun turvallisuusvaatimukset kiristyivät ja edellyttivät kojetaulun suojaavan matkustajia antamalla sopivasti periksi törmäystilanteissa. Turvavyön käytön yleistyminen loi tarpeen tuoda kojetaulua säätimineen lähemmäs kuljettajaa, jotta säätimiin ylettyisi vyötä löysäämättä. Näin automuotoilussa alkoivat yleistyä kuljettajan ulottuville kaareutuvat mittaristot. Kojetaulun muotivaihtelut ovat olleet näkyvimpiä henkilöautoissa, kun taas hyötyajoneuvoissa kehitys on ollut konservatiivisempaa ja käytännönläheisempää.

Digitaalisuus alkoi vallata alaa autojen kojetauluissa 2000-luvun vaihteessa. Peruutuskamera, satelliittipaikannus, multimedia ja kaikenlainen yhteistoimintatarve älypuhelimen kanssa on tuonut nykyautojen kojetaulun keskelle yhä suurempia digitaalisia näyttöpaneeleja, joita ohjataan joko auton kojetaulun tai keskikonsolin ohjainrullalla, kosketusnäytöllä tai puheohjauksella. Eri merkkisten älypuhelimien ja eri automerkkien infojärjestelmien yhteistoimintaan kehitetyistä puhelinsovelluksista yleisimmät ovat Android Auto ja Apple Carplay.

Autojen kojetaulujen analogiset säätimet ja kytkimet ovat korvautumassa digitaalisilla hipaisukytkimillä, joita toisaalta arvostellaan kosketustuntuman puutteesta ja tarpeesta siirtää katse pois tiestä niitä käyttäessä.

Joissakin nykyautoissa käytetään myös alun perin sotilaslentokoneisiin kehitettyä heijastusnäyttöä (engl. Head-Up Display, HUD), jossa kojetaulun sijasta tai lisäksi informaatiota heijastetaan luettavaksi tuulilasin alareunasta niin, ettei katsetta tarvitse juuri siirtää tienäkymästä.

Auton kojetaulun mittareita

• polttoainemittari
• nopeusmittari
• matkamittari
• käyntinopeusmittari
• moottorin lämpömittari

Kojetaulun merkki- ja varoitusvaloja

• suuntavilkun merkkivalo
• käsijarrun merkkivalo
• valitun vaihteen näyttö
• alhaisen öljynpaineen varoitusvalo
• polttoaineen loppumisen varoitusvalo tai -teksti

Muita kojetaulun laitteita ja säätimiä

• ilmanvaihtosuuttimet ja -säätimet (ark. ”lämmityslaite”)
• käsijarru
• tupakansytytin ja sen virranottopidike, jota voi käyttää muihinkin sähkölaitteisiin
• tuhkakuppi – enää harvassa uudessa autossa
• hansikaslokero, juomateline ym. säilytyslokeroita