Koiskalan kartano
Koiskalan kartano on 1650-luvulla perustettu kartano ja maatila[lähde? ] Lahdessa. Siellä viljellään luomutuotteita ja kasvatetaan suomenlampaita.[lähde? ] Kartano kuului aikanaan Nastolan kuntaan ja se oli 2 000 hehtaarin kokoinen. Kartanon pihapiiri sisältää yli kaksikymmentä historiallista rakennusta[lähde? ], joita on kunnostettu viime vuosina[lähde? ]. Päärakennus on 1840-luvulta. Museovirasto on määritellyt Koiskalan kartanon kartanomiljöineen ja viljelysmaisemineen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[1]
Kartano sijaitsee Kymijärven pohjoispuolella olevalla peltoaukealla. Kartanon puinen keskiosa on rakennettu 1840, kaksikerroksiset päätyosat ovat 1890-luvulta. Nykyinen empirehenkinen ulkoasu on 1930-luvulta. Pihapiirissä olevat työväen asuinrakennukset ja talousrakennukset ovat pääosin 1800-luvulta. Pienempiä rakennuksia ovat Nastolan ensimmäiselle autolle rakennettu autotalli ja arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelema funktionalistinen leikkimökki.[1]
Historia
muokkaaNastolan Koiskalan kylä oli keskiajalla pitäjän suurimpia kyliä. Koiskalan säteri muodostettiin kylän taloista Ruotsin suurvalta-ajalla ja lahjoitettiin Didrich von Essenille 1650. Kartanon omistajat olivat pääasiassa sotilasaatelia. Kartano oli laajemmillaan 1850-luvulla, jolloin siihen kuului noin 3 000 hehtaaria maata ja lukuisia torppia. Paul Olsson laati kartanolle muotopuutarhasommitelman 1926. Arkkitehti David Frölander-Ulf suunnitteli vuonna 1936 toteutetun ulko- ja sisätilojen korjauksen.[1]
Kuva
muokkaa-
Koiskalan kartano
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Koiskalan kartano Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
Aiheesta muualla
muokkaa