Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee asuinaluetta Espoon keskuksessa. Kirkkojärven muut merkitykset on lueteltu täsmennyssivulla.
Kirkkojärven Kaivomestarin kerrostaloja.
Kirkkojärven liiketalo.

Kirkkojärvi (ruots. Kyrkträsk) on pääosin 1980-luvulla rakennettu kerrostaloalue Espoon keskuksen lähituntumassa rajoittuen etelässä rantarataan, lännessä virastokeskukseen ja idässä laajenevaan Tuomarilan alueeseen. Alueen pohjoispuolella on keväisin voimakkaasti tulviva jäänne koko alueen aikanaan peittäneestä Kirkkojärvestä, josta asuinalue on saanut nimensäkin. Järvi kuivattiin 1950-luvulla Turunväylän rakennustöiden yhteydessä. [1]

Kirkkojärven ja Turunväylän väliselle alueelle on suunniteltu isoa puistoaluetta.[2]

Kirkkojärvellä on kolme päiväkotia. Kaivomestarin kiinteistössä toimivat Kuninkaantien lukio ja Keski-Espoon uimahalli. Kirkkojärven liiketalossa toimii muun muassa kaksi ravintolaa ja autokoulu.

Alakouluna toiminut Kirkkojärven koulu valmistui vuonna 1983[3] ja purettiin kesällä 2007. Tontille rakennettiin uusi ja aiempaa isompi koulu 1.–9. luokkalaisille. Uusi koulu valmistui kesällä 2010.[4]

Keski-Espoon urheilukeskus on alueen itälaidalla, jossa on nurmikenttä, tekonurmikenttä ja hiekkakenttä. Urheilukeskuksen välittömässä läheisyydessä on myös rullalautailualue.

YhteydetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

LähteetMuokkaa