Kinansaari

saari Suomessa
Vuohijärven Kinansaari nähtynä Kauppilanrannasta.

Kinansaari sijaitsee Vuohijärvessä Kouvolassa (entisen Valkealan alueella). Kinansaari on pohjois-eteläsuunnassa noin neljä ja itä-länsisuunnassa noin kaksi kilometriä.

Kinansaaressa sijaitsee suojelualue, jossa on kulttuurimaisema. Kinansaaren länsipuolella Vuohijärven Isoselällä sijaitsee vanha historiallinen lääni-, heimo- ja maakuntaraja, jossa kohtaavat Savo, Karjala ja Häme.

Saaressa on ollut ympärivuotista asutusta muinaisista ajoista nykypäivään asti. Saari on osa samannimistä kylää, joka tunnetaan jo keskiajalta.

Kinansaaren historia keskiajallaMuokkaa

Kinansaari on tiettävästi kuulunut ennen vuotta 1539 Taipaleen hallintopitäjään. 1539 Kinansaari on liitetty koko Valkelan alueen yhteydessä Iitin kirkkopitäjään. 1631 perustettiin Valkealan pitäjä.

Perimätiedon mukaan Kunttu-niminen mies oli Kinansaaren ensimmäinen asukas. Hän sai myötäjäisinä koko Kinansaaren ottaessaan vaimon Leppäniemestä ja meni asumaan Saarenpäähän, josta tuli sukunimi paikkakunnalle. (Kuntunvuori sijaitsee mantereella Kinansaaren itäpuolella.)

Vuoden 1571 maakirjassa ja hopeaveroluettelossa Kinansaaresta mainitaan hopeaveroa kerätyn viideltä isäntämieheltä. (Näistä ainakin osa mantereelta). Suurten nälkävuosien aikana vuonna 1697 menehtyi talon tai torpan koko 24 henkinen perhe nälkään.

1700–luvun alussa asutusta oli kahdessa talossa ja useammassa torpassa. Näihi aikoihin ajoittuu myös Kinansaaren alueella huuhtakaskien viljely. Tämä viljelymuoto säilyi edullisten luonnonolojen ja paikallisten asukkaiden asenteiden vuoksi.

1700-luvulla alkoi intensiivisempi raivaustoiminta Kinansaaren pohjoispään mantereenpuoleisissa torpissa. Kinansaarelaisten tiedetään myös polttaneen tervaa. Eräs kinansaarelaisten tervanpolttopaikka on sijainnut Repovuoren niitty- ja kaskiraivion eteläpäässä.

Venäjän vallan aikaMuokkaa

1743-1809 Kinansaari sijaitsi ns. Vanhassa Suomessa ja kuului Viipurin Kuvermenttiin ja edelleen Venäjän Keisarikuntaan. Valtakuntien raja kulki tuolloin Kinansaaren kohdalta pitkin Vuohijärveä Voikoskelle.

1775 perustettiin Voikosken saha, joka vaikutti myös Kinansaarelaisten elämään.

1809 valtakunnan raja siirtyi Tornionjoelle, eikä alue ollut enää rajaseutua.

1812 liitettiin Kymijoen itäpuoliset ns. Vanhan Suomen alueet autonomisen Suomen suurruhtinaskunnan yhteyteen. Saari kuului Viipurin lääniin.

Isojako toteutettiin Kinansaaressa 1820- ja 30-luvulla. Tämä päätti metsien pitkän yhteiskäytön ja metsien käyttö maanomistuksen myötä muuttui.

Vielä vuonna 1853 Kinansaaren kyläläisten kylvöstä meni 53,6 % kaskimaahan. (Piilahti 2007: 85-86, 301)

Kalastus on ollut ajoittain tärkein elinkeino kinansaarelaisille. Saaressa on ollut monta nuottakuntaa. Kinansaaren kalastuskunta ulottuu laajalle alueella entistä Valkealaa. Mäntyharjun reitti oli merkittävä uittoväylä ja monet saarelaiset työskentelivät tukinuitossa.

Itsenäisyyden aikaMuokkaa

 
Mäntysaaren kappelin sankarihaudat kesällä 2014

Kinansaarelaiset osallistuivat itsenäisyyden ajan sotiin ja Mäntysaaren hautausmaalla Kinansaaren yhteydessä on haudattuna myös sodissa kaatuneita saarelaisia.

Kinansaareen ei ole ympärivuotista tieyhteyttä mantereelta.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Toini-Inkeri Kaukonen: Valkealan Kinansaari. Ankkapurha V, Kymenlaakson Osakunnan kotiseutujulkaisu. Kouvola 1963

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.