Mäntysaaren hautausmaa

hautausmaa Kouvolassa

Mäntysaaren hautausmaa on Kouvolan seurakuntayhtymän hautausmaa Kouvolassa, entisen Valkealan kunnan alueella. Hautausmaa sijaitsee Vuohijärven Mäntysaaressa. Saareen kuljetaan veneellä tai talvella jäätä pitkin, koska tieyhteyttä ei ole. Hautausmaa ja kappeli ovat rakennusperintökohteita,[1] ja saaressa on myös kaksi muinaisjäännösrekisteriin merkittyä kiinteää muinaisjäännöstä, joista toinen on hautausmaan alueella[2] ja toinen saaren pohjoisosassa[3].

Mäntysaaren hautausmaa
Hauta Mäntysaaressa.
Hauta Mäntysaaressa.
Sijainti Mäntysaari, Vuohijärvi, Kouvola
Koordinaatit 61°11′27.2″N, 26°45′48.2″E
Seurakunta Kouvolan seurakuntayhtymä
Avattu 1834
Kotisivu Mäntysaaren hautausmaa
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Sankarihauta-alue.
Kappeli.

Historia muokkaa

Mäntysaareen on perimätiedon mukaan haudattu jo ”ylimuistoisista ajoista alkaen”. Hautausmaa virallistui vuonna 1834 isojaossa, jossa sille lohkottiin tontti. Hautausmaa oli tarkoitettu Valkealan pohjoisten kylien käyttöön.[4] Mäntysaaren maaperä on hiekkaa.[5]

Vuonna 2002 Museoviraston teettämän Valkealan arkeologisten kohteiden inventoinnin yhteydessä käytiin myös Mäntysaarella. Raportissa todetaan saaren maaston puolesta soveltuvan kivikautiseksi asuinpaikaksi. Aikataulu ei sallinut tarkempaa tutkimista. Todettiin myös, että Mäntysaaren ja sen luoteispuolisen Kinansaaren välissä olevilla kareilla on karsikkopuita.[5]

Vuonna 2006 tehtiin Metsähallituksen toimeksiannosta ja Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön rahoituksella arkeologinen inventointi, jonka tavoitteena oli aiemmin tuntemattomien pyyntikulttuurien muinaisjäännösten paikantaminen tutkimuksen tarpeisiin. Tutkimusalue käsitti Repoveden kansallispuiston ja Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualueen ja myös näiden lähellä olleita, aiemmin tunnettuja kohteita.[6] Mäntysaaressa tutkittiin kaksi asuinpainannetta saaren pohjoisosasta (kohde 33), menetelminä olivat pintapoiminta ja koekuopat. Toisesta painanteesta löydettiin kvartsia, piitä ja palanutta luuta, ja painanteessa havaittiin myös kulttuurikerros. Toisesta painanteesta ei tehty löytöjä.[7] Saaren eteläpään tutkimuspaikalta (kohde 34) löydettiin vain kvartsi-iskos.[8]

Mäntysaaren hautausmaa-alueella (kohde 39) tehtiin pintapoimintaa, jossa löydettiin pii-iskos ja palaneen luun siru. Esihistoriallisia rakenteita, kuten kulttuurikerrosta, ei voitu havaita, koska hautausmaalla ei voitu tehdä koekuoppia. Löytöjen perusteella paikalla on sijainnut kivikautinen asuinpaikka. Historiallinen hautausmaa on kaivettu sen läpi.[9]

Kappeli muokkaa

Hautausmaalla on vuonna 1911 rakennettu[10][huom 1] kellotornillinen kappeli, joka on suojeltu kirkkolain perusteella.[1] Kappelin alttaritaulu on vuodelta 1980. Teoksen Jeesus Getsemanessa on maalannut Arvo Summanen.

Huomioita muokkaa

  1. Kappelin rakennus- ja valmistumisajasta on lähteissä eri tietoja. Museoviraston rakennusperintörekisterissä on ilmoitettu rakennusaika 1910–1911[1]. Kappeli-kellotornin rakennusajaksi ilmoitetaan Valkealan seurakunnan verkkosivulla 1911[11]. Valkealan Kylät ry:n verkkosivulla kerrotaan, että kellotorni olisi valmistunut 1910 ja laajennettu kappeliksi 1940.[4]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Mäntysaaren hautausmaa ja kappeli (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 27.11.2015. Museovirasto. Viitattu 24.12.2022.
  2. Muinaisjäännösrekisteri: Kouvola – kiinteä muinaisjäännös – Vuohijärvi Mäntysaari Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 11.7.2007. Museovirasto. Viitattu 24.12.2022.
  3. Muinaisjäännösrekisteri: Kouvola – kiinteä muinaisjäännös – Mäntysaari Kellonkärki Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 29.1.2007. Museovirasto. Viitattu 24.12.2022.
  4. a b Mäntysaaren hautausmaa Valkealan Kylät ry. Arkistoitu 12.10.2007. Viitattu 24.12.2022.
  5. a b Arkeologiset hankkeet: Kouvola – Valkeala – kunnan perusinventointi 2002. Inventointiraportti (PDF), sivut 101–102 (Valkeala Kinansaari 909 50 0003) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 5.10.2011. Museovirasto. Viitattu 24.12.2022.
  6. Arkeologiset hankkeet: Kouvola – Repoveden kansallispuisto ja Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualue – Arkeologinen inventointi 2006 Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 29.1.2007. Museovirasto.
  7. Lavento & Lahelma, 2007, s. 137
  8. Lavento & Lahelma, 2007, s. 138
  9. Lavento & Lahelma, 2007, s. 140
  10. Mäntysaaren kappeli Kouvolan seurakuntayhtymä. Viitattu 24.12.2022.
  11. Mäntysaaren kappeli (Internet Archivessa, arkistoitu 26.12.2015) Valkealan seurakunta. Arkistoitu 26.12.2015. Viitattu 24.12.2022.

Aiheesta muualla muokkaa