Kilpailupolitiikka

Kilpailupolitiikka on osa yleistä talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Kilpailupolitiikalla voidaan käsittää laajassa mielessä kaikki talouden perusrakenteita koskevat säännöt. Tällöin luetaan käsittelyyn mukaan eri oikeuden alat, esimerkiksi vero-oikeus ja tarkastellaan niiden suhdetta kilpailua edistävässä ja rajoittavassa mielessä. Suppeammassa mielessä kilpailupolitiikka voidaan ymmärtää ”kilpailuoikeus” orientoidussa merkityksessä, jolloin se kattaa kontrolloinnin niin valtion (pois lukien julkisen vallan käyttö), yritysten kuin kuluttajien toimissa

Kilpailupolitiikan tehtävätMuokkaa

Kilpailupolitiikan tehtävät ovat kilpailun edistäminen ja kilpailulakien puhdas toimeenpano. Ensimmäisessä on kyse toisaalta mahdollisimman vähäisessä markkinoiden toimintaan puuttumisessa viranomaistaholta ja toisaalta kilpailuviranomaisten esittämistä toimista kilpailun rajoitusten poistamiseksi. Jälkimmäistä tehtävää toteutetaan kilpailuviranomaisten taholta tutkimalla käytännössä kilpailunrajoitustapauksia ja kieltämällä tietyissä tapauksissa kilpailulle vahingollisia toimia.

Kilpailupolitiikka EU:ssaMuokkaa

YleistäMuokkaa

Toteutettavan kilpailupolitiikan tavoitteena EU:ssa on taata markkinoiden mahdollisimman tehokas toiminta, estää kilpailun vääristäminen ja edistää kuluttajan hyvinvointia ja Euroopan taloudellista kilpailukykyä.

Lainsäädäntö EU:ssaMuokkaa

Euroopan Unionissa tarkoituksena on kilpailusääntöjen avulla saada aikaa kilpailua ja varmistaa pääomien, tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus jäsenvaltiosta toiseen. Keskeistä EU:n kilpailupolitiikassa on ns. kauppakriteeri; EU:n kilpailusääntöjä sovelletaan kilpailun rajoitukseen, jos rajoituksella voidaan merkittävästi vaikuttaa jäsenmaiden väliseen kauppaan tai tapauksessa jossa osalliset yritykset ovat yhdestä jäsenmaasta.

Keskeiset kilpailusäännöt ovat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklat 101 (yritysten kilpailua vääristävä yhteistyö, ent. EY:n perustamissopimuksen 81 art) ja 102 (yrityksen määräävän markkina-aseman väärinkäyttö, ent. EY:n perustamissopimuksen 82 art). Vuonna 2004 voimaan tullut täytäntöönpanoasetus (Neuvoston asetus 1/2003) sisältää em. artikloiden soveltamisen menettelysäännöt. Kansallinen kilpailusäännöstö uusiutui voimaan tulleen täytäntöönpanoasetuksen myötä. Kansallisen kilpailulainsääntelyn yhdenmukaistamisella EU:n kilpailusääntöjen kanssa pyrittiin samaan aikaan yritysten toimintaympäristön yhtenäistämistä Unionin alueella.

Artikla 101 kieltää laajasti kilpailua vääristävä yhteistyö yritysten kesken. Sekä horisontaalisiin (kartellit) että vertikaalisiin kilpailurajoituksiin (esimerkiksi jakelusopimukset) sovelletaan kyseistä artiklaa. Artikla mainitsee kiellettyinä kilpailunrajoituksina muun muassa markkinoiden jakaminen, sopimukset tuotannon määristä tai markkinahinnoista. Lisäksi jakelusopimuksiin sisältyvät ehdot määrähinnoista tai asiakaspiirin rajoittamisesta ovat kiellettyjä. Kielto ei koske kuinkaan tapauksia, joissa sopimuksen edut ylittävät kilpailun vastaiset vaikutukset. Jos kuluttajan voidaan nähdä hyötyvän sopimuksesta ja sopimus edistää taloudellista ja teknistä kehitystä tai tehostavat tuotantoa tai jakelua, voi kielletty sopimus olla kilpailun kannalta hyödyllinen. Etuja ja haittoja koskevan arvioiminen on yrityksen vastuulla, mutta yrityksellä on mahdollisuus käyttää apunaan arvioinnissa EU:n tekemiä ryhmäpoikkeusasetuksia ja antamia tiedonantoja.

Artikla 102 kieltää yhteismarkkinoilla tai niiden merkittävällä osalla yhden tai useamman yrityksen määräävän markkina-aseman väärinkäytön, jos se vaikuttaa jäsenmaiden väliseen kauppaan. Väärinkäyttönä mainitaan kohtuuttomien hintojen ja kauppaehtojen määrääminen, kuluttajan vahingoksi koituva tuotannon, teknisen kehityksen ja markkinoiden rajoittaminen, kauppakumppaneiden epäedulliseen kilpailuasemaan asettaminen erilaisia ehtoja soveltamalla ja sopimuksen syntymistä edellyttävät, kaupan kohteeseen luonteensa ja kauppatavan puolesta liittymättömät lisäsuoritukset.

EU:n kilpailupolitiikassa on ollut havaittavissa muutosta aiempaan vertikaalisia rajoituksia painottuneeseen linjaukseen verrattuna. Kilpailupolitiikassa pyritään keskittymään enemmän markkinoiden rakenteisiin ja horisontaalisiin kilpailunrajoituksiin.

EU:n keskeiset kilpailuviranomaisetMuokkaa

Komission ja erityisesti sen kilpailupääosaston tehtävänä on valvoa unionin perussopimuksessa vahvistettujen kilpailusääntöjen noudattamista, kehittää unionin kilpailupolitiikkaa ja antaa neuvoston sille osoittaman toimivallan puitteissa kilpailuasioita koskevaa sääntelyä.

Vuodesta 2004 alkaen ovat EU:n komissio ja jäsenvaltioiden kansalliset kilpailuviranomaiset muodostaneet yhteistyöverkoston ECN:n (European Competition Network). Verkoston päätehtävänä ja – tavoitteena on varmistaa yhdenmukainen ja tehokas kilpailusääntöjen soveltaminen komissiossa ja eri jäsenvaltioissa. Verkostolla on käytössään yhteinen tietokanta ja kilpailunrajoittamisen selvittämisessä saadaan apua muilta verkoston jäseniltä esimerkiksi näiden toimittamien lisätietojen ja tekemien yritystarkastusten muodossa

Kilpailupolitiikka SuomessaMuokkaa

Lainsäädäntö SuomessaMuokkaa

Kilpailulaki on Suomen kansallisen kilpailupolitiikan perusta ja se on samansisältöinen EU:n kilpailusääntöjen kanssa. Kilpailulaki korvasi lain kilpailunrajoituksista ja tuli voimaan 1.11.2011. Kilpailulain systematiikka on samankaltainen kuin sitä edeltänyt laki kilpailunrajoituksista.

Laki kilpailunrajoituksistaMuokkaa

EU:n vuonna 2004 voimaan tulleen neuvoston asetuksen (1/2003) kanssa samaan aikaan tuli voimaan Suomessa uusittu laki kilpailunrajoituksista (318/2004). Kyseinen laki totesi (1. luku) sovellettavan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen artikloja 81 ja 82 silloin, kun on kyse Euroopan yhteisön jäsenmaiden välisen kaupan kilpailunrajoituksista. Lakia sovellettaessa otettiin huomioon erityisesti kuluttajien etu ja elinkeinotoiminnan harjoittamisen turvaaminen. Lakia ei sovellettu työmarkkinoita koskeviin sopimuksiin ja järjestelyihin.

Laki kilpailunrajoituksista (318/2004) kielsi kilpailua vääristävän yhteistyön ja määräävän markkina-aseman väärinkäytön yrityksillä. Artiklojen 81 ja 82 rikkomisesta seurasi seuraamismaksu, kilpailunrikkomismaksu, jollei menettely ole vähäinen tai seuraamusmaksun määrääminen perusteeton kilpailun turvaamisen kannalta. Markkinaoikeus määräsi seuraamusmaksun Kilpailuviraston esityksestä. Mikäli kilpailunrajoitukseen osallistunut elinkeinonharjoittaja täytti tietyt edellytykset ilmiantoon, tietojen luovutukseen ja yhteistyössä toimimiseen kilpailuviraston kanssa 9§:n mukaan, Kilpailuvirasto jätti esityksen seuraamusmaksusta tekemättä. Elinkeinonharjoittaja oli tiedonantovelvollinen kilpailurajoitustapauksissa Kilpailuvirastolle.

Em. laki käsitteli myös yrityskauppaa liittyvää valvontaa. Jos yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu liikevaihto ylitti 350 milj. euroa ja jossa Suomessa kertynyt liikevaihto ylitti kahden osapuolen osalta 20 milj. euroa, sovellettiin kyseiseen yrityskauppaan säännöksiä yrityskauppavalvonnasta.

Suomen keskeiset kilpailuviranomaisetMuokkaa

Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa Suomen kilpailulainsäädännön ja Suomen kantojen valmistelusta. Lisäksi ministeriö osallistuu WTO:n ja OECD:n toimintaan kilpailuasioiden kehittämisessä.

Ministeriön alaisuudessa toimiva Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) valvoo kilpailusääntöjen noudattamista sekä yksityisten että julkisten toimijoiden osalta. KKV puuttuu kilpailulain ja EU:n kilpailusääntöjen vastaisten kilpailunrajoituksiin ja tutkii kynnysarvot ylittäviä yrityskauppoja.

Markkinaoikeus on erityistuomioistuin, joka käsittelee markkina- ja kilpailuoikeudellisia asioita ja julkisia hankintoja koskevia asioita. Kilpailurajoitusasia tulee markkinaoikeudessa vireille, kun kirjallinen KKV:n esitys, valitus KKV:n päätöksestä tai KKV:n tai Euroopan unionin komission hakemus on saapunut markkinaoikeudelle.

Laki kilpailun rajoittamisesta: käytännön esimerkkejäMuokkaa

Kielletyt hintasuositukset: Suomen Hiusyrittäjät ryMuokkaa

Kilpailuvirasto teki 27.8.2007 esityksen Markkinaoikeudelle esityksen (diaarinumero 502/61/2006) seuraamusmaksusta (33 000 euroa) kilpailunrajoituslain rikkomuksesta. Rikkomus perustui Suomen Hiusyrittäjät ry:n vuosina 2005 - 2006 antamiin jäsen- ja lehdistötiedotteisiin, jotka sisälsivät hintasuosituksia. Hintasuositukset kohdistuivat parturi-kampaamoiden palvelumaksuihin.

Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö: Oulun Puhelin OyjMuokkaa

Kilpailuvirasto teki Markkinaoikeudelle 24.5.2007 esityksen (diaarinumero 950/61/2002 ) seuraamusmaksusta (100 000 euroa) Oulun Puhelin Oyj:lle. Seuraamusmaksu perustuu kilpailunrajoituslain rikkomiseen määräävän markkina-aseman väärinkäytön kautta. Vuosina 2001-2002 ko. yritys suosi omaa palveluoperaattoriaan tilaajayhteyksien vuokrien suhteen. Toimillaan Oulun Puhelin Oyj vaikeutti kilpailijoiden pääsyä yrityspalvelu-, laajakaista- ja kiinteiden verkkojen markkinoille. Asia on tällä hetkellä vireillä Markkinaoikeudessa.

Yrityskauppavalvonta: Hankkija-Maatalous OyMuokkaa

Hankkija-Maatalous Oy ilmoitti Kilpailuvirastolle Kilpailunrajoituslain mukaisen yrityskauppavalvontaa koskevien säännösten mukaisen järjestelyn, jossa se hankkii maatalousliiketoiminnan Lännen Tehtaat Oy:ltä. 5.3.2007 Kilpailuvirasto teki ratkaisun (diaarinumero 854/81/2006), jossa katsoi aiheelliseksi tutkia jatkokäsittelyssä kilpailuvaikutuksia yksityiskohtaisesti. Jatkokäsittelyssä selvitetään yrityskaupan myötä määräävän markkina-aseman syntymistä tai vahvistumista viljakaupassa, maatalouskaupassa ja/tai rehumarkkinoilla.

Katso myösMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa