Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo kylästä Pomarkussa. Sanan muista merkityksistä katso täsmennyssivua.

Kiilholma on kylä Pomarkussa. Historialtaan se on yksinäistalo.

Sisällysluettelo

LuontoMuokkaa

Kiilholman kylä sijaitsee Pomarkun Isojärven rannalla.

HistoriaMuokkaa

Kiiholman kylän ensimmäinen kruunutila perustettiin 1680-luvulla, mutta tila autioitui nälkävuosien 1695–1697 jälkeen liki 30 vuodeksi. Vuonna 1726 kylässä oli kruununtorpparina Mikko Eliaanpoika.[1] Tilan nykyinen paritupatyyppinen päärakennus rakennettiin 1880-luvun vaihteessa. Päärakennuksen lisäksi pihapiiriä rajaavat suuri kivinavetta ja jugendtyylinen pienempi asuinrakennus. Kartanon aitat on rakennettu 1700- ja 1840-luvuilla.[2] Ne muodostavat komean talonpoikaisen rakennusryhmän.[3]

Kiilholmassa on ollut myös saha, jonka tuotteista suuri osa meni ulkomaanvientiin. Vanhasta Kiilholman eli Vajaniemen höyrysahasta on jäljellä enää luonnonkivestä muurattu konehuone, sillä puurakenteinen saha paloi 1920-luvun lopulla. Palo päätti sahan toiminnan ja konehuonerakennusta on käytetty myöhemmin kesäasuntona, tanssipaikkana ja taidenäyttelytilana.[2]

Joskus myös Kiilholman kartanoksi nimitetyn Kiilholman tilan osti vuonna 1934 Juho Rossi. 2010-luvulla tila toimii toimii lypsykarjatilana ja harjoittaa maatilamatkailua.[4][5] Tilan talouskeskuksen ja sahan omistajana 2010-luvulla on Juho Rossin tyttären pojantytär Sarianna Särkijärvi.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Pomarkun kunnan asutushistoria
  2. a b c Kiilholman saha ja kartano. Pomarkun–Siikaisten Isojärvi, 2015, 3. vsk, s. 36–39. Isojärvi-Seura ry. ISSN-L 2242-8224. Lehden verkkoversio (PDF) Viitattu 29.3.2016.
  3. Satakunnan museo
  4. Kiilholman kartano avoinmaaseutu.fi. Viitattu 29.3.2016.
  5. Onnellisten lehmien maitoa luoteisvayla.fi. 1.11.2012. Alma Media Oyj. Viitattu 29.3.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa