Kieltoverbi

Kieltoverbi on verbi, jonka avulla muodostetaan verbien kieltomuodot. Kieltoverbillä on usein vajaa taivutus ja yleensä esimerkiksi infinitiivi puuttuu.

Kieltoverbi eri kielissäMuokkaa

Kieltoverbi on tyypillinen uralilaisten kielten piirre[1].

Indoeurooppalaisissa kielissä kieltomuoto muodostetaan taipumattomalla partikkelilla (proto-indoeurooppalainen *ne, latinan nōn), joka liitetään taipuvaan pääverbiin. Englannissa sen yhteydessä käytetään usein apuverbiä (do, be, have, shall, will, may, need). Uralilaisten kielten kieltoverbi on itse apuverbin kaltainen, vaikka esiintyykin myös yksinään.

SuomiMuokkaa

Suomen kielessä kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa (indikatiivi ja imperatiivi)[2]. Verbillä tiedetään lähes varmasti olleen rikas nominaali- ja tempustaivutus, josta nykysuomessa on jäljellä enää partisiippinen "epä-" ja murteissa ensimmäisen infinitiivin instruktiivi eten- esimerkiksi "etenkehtainen"[3][4][5][6]

Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali

Persoona Yksikkö Monikko
1. en emme
2. et ette
3. ei eivät

Imperatiivi

Persoona Yksikkö Monikko
1. - älkäämme
2. älä älkää
3. älköön älkööt

[7]

ViroMuokkaa

Viron kielessä kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa. Indikatiivissa, konditionaalissa ja kvotatiivissa ei taivutusta kuitenkaan enää ole. Persoonataivutuksen oletetaan kadonneen 1300- ja 1400-luvuilla indoeurooppalaisten kielten, erityisesti saksan ja alasaksan, vaikutuksesta. Tosin persoonataivutusta tavataan vieläkin joissakin murteissa.[8]

Indikatiivi, konditionaali ja kvotatiivi

Persoona Yksikkö Monikko
1. ei ei
2. ei ei
3. ei ei

Imperatiivi

Persoona Yksikkö Monikko
1. - ärgem
2. ära ärge
3. ärgu ärgu

InarinsaameMuokkaa

Inarinsaamessa kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa.

Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali

Persoona Yksikkö Kaksikko Monikko
1. jie´m iän ep
2. jie´h eppee eppeđ
3. ij iä´vá

Imperatiivi

Persoona Yksikkö Kaksikko Monikko
1. iällum iäl´loon iällup
2. ele ellee elleđ
3. iä´lus iällus iällus

PohjoissaameMuokkaa

Pohjoissaamessa kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa.

Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali

Persoona Yksikkö Kaksikko Monikko
1. in ean eat
2. it eahppi ehpet
3. ii eaba eai

Imperatiivi

Persoona Yksikkö Kaksikko Monikko
1. allon allu allot
2. ale alli allet
3. allos alloska alloset

LähteetMuokkaa

  1. KIELITIETO: URALILAISTEN KIELTEN OMINAISPIIRTEET ugri.net. Viitattu 24.7.2020.
  2. Määritelmät: kieltoverbi Iso suomen kielioppi. Viitattu 24.7.2020.
  3. J. Korpela: Ei: on se verbi! jkorpela.fi. Viitattu 24.7.2020.
  4. etenkehtainen Suomen murteiden sanakirja. Viitattu 24.7.2020.
  5. Arvo Laanest: Einführung in die ostseefinnischen Sprachen. Hamburg: H. Buske, 1982. 12387296. ISBN 3-87118-487-X, 978-3-87118-487-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 31.8.2021).
  6. Tummavuori): Suomen kielen rakenne ja kehitys. [Helsinki]: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000. 58290641. ISBN 951-45-9221-2, 978-951-45-9221-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 31.8.2021).
  7. § 108 Kieltoverbin ja kielteisten liittomuotojen taivutus Iso suomen kielioppi. Viitattu 24.7.2020.
  8. Hannu Remes: MUODOT KONTRASTISSA (pdf) (SUOMEN JA VIRON VERTAILEVAA TAIVUTUSMORFOLOGIAA) jultika.oulu.fi. 10.6.2009.