Kevään seitsemäntoista hetkeä

Kevään seitsemäntoista hetkeä (ven. Семнадцать мгновений весны, Semnadtsat mgnoveni vesny) on neuvostoliittolainen, toisen maailmansodan loppuvaiheisiin sijoittuva televisiosarja. 1973 valmistunut Tatjana Lioznovan ohjaama 12-osainen sarja perustuu Julian Semjonovin samannimiseen romaaniin. Teoksen alkuperäinen kokonaispituus on 840 minuuttia (jakson pituus noin 70 minuuttia).

Kevään seitsemäntoista hetkeä
Семнадцать мгновений весны Semnadtsat mgnoveni vesny
Kestoaika	70 minuuttia
Pääosissa	Vjatšeslav Tihonov Leonid Bronevoi Oleg Tabakov Juri Vizbor Jevgeni Jevstignejev Rostislav Pljatt Vasili Lanovoi Mihail Žarkovski
Alkuperämaa	Neuvostoliitto
Alkuperäiskieli	venäjä
Julkaistu	1973
Jaksoja	12
Tuotanto
Ohjaaja(t)	Tatjana Lioznova
Aiheesta muualla
IMDb
Infobox OK

Vuonna 2009 Kevään seitsemäntoista hetkeä -sarjan 35-vuotisjuhlan kunniaksi se ilmestyi restauroituna ja väritettynä. Restaurointiin kului kolme vuotta ja siihen osallistui asiantuntijoita Yhdysvalloista, Koreasta ja Kiinasta. Projektia johti itse Lioznova. Parhaiden neuvostotraditioiden mukaan kyseessä on maailman pisin väritetty elokuva. Myös ääntä on korjattu. Samalla jaksoja tiivistettiin noin 25 prosenttia.

Sarja kertoo kuvitteellisen neuvostovakoojan Maksim Isajevin toiminnasta natsi-Saksassa peitenimellä Max Otto von Stirlitz; häntä esittää Vjatšeslav Tihonov. Muissa keskeisissä rooleissa esiintyvät Leonid Bronevoi, mordvalaistaustainen Oleg Tabakov, Juri Vizbor, Jevgeni Jevstignejev, Rostislav Pljatt, Vasili Lanovoi ja Mihail Žarkovski.

Juoni

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sarja alkaa natsi-Saksan pääkaungissa Berliinissä toisen maailmansodan viimeisenä keväänä. Helmikuussa 1945 neuvostoagentti Maxim Maksimovitš Isajev (Vjatšeslav Tihonov) työskentelee Valtakunnan pääturvallisuusvirastossa (RSHA, Reichsicherheitshauptamt) salanimellä Max Otto von Stirlitz. Everstin arvoon kohonnut Stirlitz on harjoittanut neuvostotiedustelua Saksassa jo parinkymmenen vuoden ajan ja kuulunut kansallissosialistiseen puolueeseen vuodesta 1930 lähtien.

Yksin asuva Isajev/Stirlitz vastaanottaa Babelsbergissa sijaitsevassa talossaan neuvostoliittolaisen salakielisen radioviestin. Siinä hän saa tehtäväkseen selvittää, neuvottelevatko jotkut Saksan johtajista ja länsiliittoutuneet salaa erillisrauhasta ja estää tämä. Itse Josif Stalin on asiasta huolissaan ja on antanut kutsua tiedustelupäällikkönsä puheilleen keskellä yötä erillisrauhaspekulaatioiden vuoksi.

Isajev käyttää myös toista henkilöllisyyttä Strilitzin lisäksi, hän esiintyy nimellä Bolsen, joka on valtiollisen kemiantehtaan pääinsinööri. Tällä nimellä hän asuu välikäsien kautta vuokratussa huvilassa ja liikkuu siviilivaatteissa.

Stirlitz päättelee länsivaltoihin yhteyttä ottaneen henkilön kuuluvan Hitleristä heti alaspäin sijaitsevaan natsi-Saksan johtokvartettiin (Martin Bormann, Joseph Goebbels, Hermann Göring, Heinrich Himmler). Hän pudottaa ensimmäisenä vaihtoehtona pois Göringin tämän vallan marionettiluonteen vuoksi. Goebbelsin vakooja karsii propagandaministerin fanaattisen lojaalisuuden perusteella.

Gestapon päällikkö Müller on kuitenkin aloittanut kyynisen SS-kenraali Kaltenbrunnerin kehotuksesta tutkimukset Stirlitzistä, koska operaatiot, joissa tämä on ollut mukana, ovat epäonnistuneet liian usein. Erityisesti Kaltenbrunner ihmettelee Krakovan kaupungin tuhomatta jättämistä vetäytymisvaiheessa. Lisäksi Stirlitzin vastuulla tiedusteluelimessä ovat V-kostoaseisiin liittyvät asiat, eikä niiden osalta ole tapahtunut toivottua edistystä. Edelleen SS-everstin liian täydellinen omistautumisen Adolf Hitlerin asialle on Kaltenbrunnerista epäilyttävää: useimmat korkeat natsitoimijat kun jo varautuvat natsi-Saksan luhistumisen jälkeiseen aikaan ainakin keskinäisessä yhteydenpidossaan. Stirlitzin komennukset vievät hänet usein ulkomaille, joten Kaltenbrunner spekuloi mahdollisuudella, että tämän ”suuri salaisuus” koskee yhteydenpitoa puolueettomaan ulkovaltaan.

Stirlitz antaa vapauttaa vankilasta sinne teljetyn toisinajattelevan pastori Schlagin. Tämä palaa kirkkoonsa ja soittaa siellä urkuja, kun ovesta sisään säntää mies vanginpuvussaan ja rojahtaa tiedottomana lattialle. Pastori raahaa tajuttoman pakenijan suojaan kellariin, ruokkii ja antaa vaatetta. Kyseessä on kuitenkin lavastus, jossa SS on antanut kyseisen Stirlitzin ”vasikan” Krausen muka paeta vankikuljetuksesta ja soluttautua pastorin puheille esittäytyen kommunistisena aktiivina. Krause nauhoittaa keskustelunsa kirkonmiehen kanssa. Sitten hän raportoi tapaamisesta Stirlitzille tämän ”Bolsen-huvilassa”. Stirlitz kertoo vievänsä Krausen pienelle lepolomalle lähistölle tiedusteluorganisaation piilopirttiin, mutta ampuukin urkkijansa metsälammen rannassa ja heittää aseen perään, jotta teko näyttäisi itsemurhalta. Sitä ennen hän on antanut tämän kirjoittaa ja lähettää kirjeen, jossa Krause valittaa uupumustaan. Stirlitz on alkanut pitää Krausea liian tehokkaana ilmiantajana, koska tämän salaisesta kansiosta käy ilmi, että kukaan Krausen uhreista ei kovissa kuulusteluissakaan ole arvannut syyttää tätä kiinnijoutumisestaan.

Todettuaan pastorin vakaumukselliseksi antifasistiksi Stirlitz polttaa Krausen Schlagin luona tekemän salaisen nauhoitteen. Neuvostovakooja toteaa voivansa käyttää kirkonmiestä tuleviin tarkoituksiinsa.

Stirlitz varoittaa lasta odottavaa radistipariskuntaa Erwiniä ja Kätheä, joiden kautta hän lähettää viestejä esimiehilleen, että synnyttävät naiset tapaavat huutaa kotiseutunsa murteella, tässä tapauksessa Rjazanin murteella. Müller pyytää Stirlitzin pitkäaikaista SS-kollegaa laatimaan tästä raportin ja asettaa Stirlitzille myös varjostajan.

Kun Stirlitz saa selville, että aloiteen tekijä on Himmler, hän ottaa yhteyttä Martin Bormanniin saadakseen puolueen johtohahmot törmäyskurssille toistensa kanssa.

Hänelle tulee vaikeuksia, kun radistipariskunnan talo tuhoutuu pommituksessa ja Erwin kuolee. Raskaana ollut Käthe synnyttää sairaalassa ja paljastuu venäläissyntyiseksi. Stirlitz saa selville hänen selviytymisensä nähdessään radiolaukkua kannettavan viraston käytävällä. Hän hakee Käthen sairaalasta ja kuulustelee häntä itse ja ”taivuttaa” hänet RSHA:n kätyriksi.

Saksan tappiot rintamilla pakottavat natsijohtajat etsimään keinoja oman nahkansa pelastamiseksi. Loppujen lopuksi Stirlitz onnistuu pilaamaan Himmlerin ja länsiliittoutuneiden väliset neuvottelut.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

Vjatšeslav Tihonov	…	Maksim Maksimovitš Isajev eli Max Otto von Stirlitz
Nikolai Prokopovitš	…	Heinrich Himmler
Leonid Bronevoi	…	Heinrich Müller
Oleg Tabakov	…	Walter Schellenberg
Juri Vizbor	…	Martin Bormann
Jevgeni Jevstignejev	…	professori Werner Pleischner
Rostislav Pljatt	…	pastori Schlag
Vasili Lanovoi	…	Karl Wolff
Mihail Žarkovski	…	Ernst Kaltenbrunner
Andro Kobaladze	…	Josef Stalin
Fritz Diez	…	Adolf Hitler

Historiallinen tausta

Dullesin ja Wolffin väliset neuvottelut tapahtuivat 8. maaliskuuta 1945, koodinimiltään sekä operaatio Sunrice että operaatio Crossword (elokuvassa ”Sunrise Crossword”). Useat neuvostovakoojat välittivät niistä tietoa Neuvostoliittoon. Yksi heistä oli Kim Philby. Toinen neuvostoagentti oli Rudolph Rassler. Allen Dulles kuvasi häntä ”fantastiseksi lähteeksi, joka sai ensiluokkaista tietoa Saksasta”. Hän toimi Sveitsissä salaisten neuvottelujen aikaan.

Julian Semjonov käytti hyväkseen tunnettujen tiedustelu-upseerien henkilökuvia kehitellessään Isajev-Stirlitz-henkilöhahmoa: Lev Manevich, Nikolai Kuznetsov, Sandor Radó. Yksikään ei ole yksinään päähenkilön prototyyppi. Stirlitzissä yhdistyvät heidän parhaat ominaisuutensa.

Sarjan epätarkkuuksia

Historioitsija K. Zalessky esittää, että sarjan antama kuva natsi-Saksasta kuvaa paremminkin SNTL:ää. Hänen mielestään ”kyseessä on myytti, sarjassa esitettyä Kolmatta valtakuntaa ei ollut olemassa… Henki, kaikki henkilöiden välinen kanssakäyminen, niillä ei ole vastaavuutta todellisuuden kanssa. Kolmas valtakunta oli erilainen. Se oli niin sanotusti – ei huonompi eikä parempi – vain erilainen. Toistaakseni jo sanotun, se on lähempänä omaa maatamme.” Hänen vuonna 2006 ilmestynyt kirjansa Kevään seitsemäntoista hetkeä: Kolmannen Valtakunnan vääristynyt peili (venäjäksi): Семнадцать мгновений весны. Кривое зеркало Третьего рейха) on omistettu sarjan mahdollisten historiallisten virheiden analyysiin. Huolimatta historiallisiin detaljeihin syventymisestä ohjaajan ja näyttelijöiden osalta, Zalesskillä on sarjasta omat mielipiteensä, eikä edesmennyt kirjailija Julian Semjonov voi niitä sen enempää myöntää kuin kiistääkään.

Historiallisia epätarkkuuksia

• Joseph Goebbelsin, Hermann Göringin ja Heinrich Himmlerin kansioissa sanotaan kullakin olleen vain ”opistotason koulutus”. Todellisuudessa:
  • Goebbels väitteli filosofian tohtoriksi kirjallisuustieteestä Heidelbergin yliopistossa.
  • Göring valmistui Karlsruhen sotilasakatemiasta ja myöhemmin Lichterfeldistä Berliinissä korkeimmin mahdollisin pistein. Keisari Vilhelm onnitteli häntä henkilökohtaisesti.
  • Himmler opiskeli Münchenin teknillisessä korkeakoulussa erikoisalanaan ”agraaritalous”.
• Goebbels nimitettiin Berliinin Gauleiteriksi (aluejohtajaksi) 1926 eikä 1944 kuten elokuva sanoo. Hänellä ei ollut Obergruppenführerin arvoa. Toisessa jaksossa sanotaan että ”Führer vieraili Goebbelsin kodissa tammikuussa 1945 syntymäpäiväjuhlissa”. Goebbels oli syntynyt 29. lokakuuta ja hänen vaimonsa 11. marraskuuta; ei myöskään yksikään Goebbelsien kuudesta lapsesta ei ollut syntynyt tammikuussa.
• Stirlitz kuuntelee pastori Schlagin kanssa Edith Piafin esittämää "Non, je ne regrette rien", joka on tehty 1950-luvulla.
• Naisia ei palvellut SS:ssa, poikkeuksena SS-Helferinnenkorps, joilla oli oma arvoasteikkonsa. Niinpä naisella ei voinut olla Unterscharführerin arvoa.
• Stirlitz (ja moni hänen kollegansa) tupakoivat työpaikoillaan, mikä oli vastoin Kolmannen valtakunnan tupakanvastaista käytäntöä. Vuonna 1939 kansallissosialistinen puolue kielsi tupakanpolton tiloissaan ja Himmler kielsi SS-upseereja ja poliisia tupakoimasta töissä ollessaan.
• Ensimmäisessä jaksossa Hitler puhuu Saksan vallan alaisista maista vuonna 1945 hän mainitsee Itävallan, Saksan sekä Tšekin ja Böömin protektoraatin. Hitler ei voinut puhua Itävallasta erillisenä valtiona, koska se oli liitetty Saksaan Anschlussissa. ”Tšekin ja Böömin protektoraatti” oli todellisuudessa ”Böömin ja Määrin protektoraatti”. (Kirjassa on sama virhe).
• Himmlerin tiedoissa sanotaan työskentely Robert Leylle, kuvassa on kuitenkin Julius Streicher.
• Jaksossa 12 Stirlitz lähettää kolme sähkettä Bernistä ”Konstantinopoliin” jonka nimi oli kuitenkin vaihdettu jo 1930 Istanbuliksi.

Juonen epäjohdonmukaisuuksia

• Kolmannessa jaksossa Müller pyytää Holtoffia selvittämään josko Stirlitzillä ja Eismannilla on jotain yhteistä. Aiemmin Eismann oli jo sanonut Müllerille, että hän taisteli Stirlitzin kanssa Espanjassa ja Smolenskissa
• Gestapo menee tekemään väijytystä Stirlitzin kotiin täysin avoimesti, jättäen autonsa näkösälle.
• Schlagia kutsutaan ”katoliseksi papiksi” vaikka hän oli Luterilaisen kirkon pastori ja myös pukeutui kuten protestanttiset papit.
• Jaksossa 9 Rolf yrittää saada Käthen paljastamaan vakoojan nimen, ja Gestapon auto seisoo talon edessä. Gestapo nauhoitti heidän keskustelunsa. Mutta kun Rolf ja Barbara ovat kuolleet, Käthe ja Helmut poistuvat rakennuksesta kenenkään estämättä, eikä Müllerille tiedoteta mitään. Hän saa selville, että jotain on tapahtunut, vasta kun hän saa ilmoituksen, ettei kukaan vastaa puhelimeen. Ainoa selitys tälle on, että rakennusta tarkkaili SD, ei Gestapo.
• Müller näkee yhteyden kaapatun viestin ja Pleischneriltä napatun viestin välillä, koska niissä on samoja numeroita alussa ja lopussa. Jos koodeissa oli tuontasoisia vastaavuuksia, sen salaus oli varsin heikko. Kuitenkaan yhtään Stirlitzin koodaamaa viestiä ei oltu murrettu.

Teknisiä virheitä

Fieseler Fi156

• Kenraali Wolfin lähettämä kuriiri nousee lentokoneeseen, joka on venäläinen Jakovlev Jak-12, mikä on saman näköinen kuin saksalainen Fieseler Fi 156. Mutta sitten leikataan täysin toisenlaiseen lähtevään koneeseen: Messerschmitt Bf 109. Lisäksi näytetään kun Focke-Wulf Fw 190 nousee ilmaan. Svastika-symboli Jak-12:ssa eroaa natsi-Saksassa käytetystä.
• Kun Schellenberg tapaa Wolfin lentokentällä, näkyy Antonov An-2. Konetta alettiin valmistaa vasta 1947.
• Kun Stirlitz on lähettämässä sähkösanomia, hän käyttää lomakkeita, joissa lukee ”SNTL Kansainvälinen Sähkösanoma” ja nurkassa ”Maksettu:__ruplaa__kopeekkaa.”

Stirlitzin käyttämä sanelukone TV-sarjasta

• Siemens-sanelukone jota Stirlitz käyttää, on todellisuudessa neuvostovalmisteinen ”Electron 52D” vuodelta 1969.
• Dullesin tiloissa Bernissä on italialainen Geloso magnetofoni 1960-luvun alusta. Pistorasiat ja tuuletin ovat Neuvostoliitossa käytetyt.
• Vesijohdot ovat sodan jälkeiseltä ajalta
• Müllerin toimistossa on venäläinen ”Slava”-kello 1970-luvulta.
• Kun Stirlitz vie Käthen Bernin-junaan, junanvaunussa lukee ”38 Platze” eikä ”38 Plätze” a-umlautilla kuten pitäisi. Vaunussa näkyvät venäläiset kirjaimet ”TAPA 58 T”.
• Stirlitzin auton ulkonäkö vaihtelee hieman eri jaksoissa.

Sarjassa käytetyt käsiraudat

• Käytetyt käsiraudat ovat ”Vopo”-merkkiset, joita Saksan demokraattisen tasavallan poliisi käytti 1950-luvulla
• Kun Müller tarkastelee Helmutin aseen hylsyjä, hän sanoo ”Parabellum.” Hylsyt ovat kuitenkin pidemmät kuin 9×19 mm Parabellum.
• Jakson 2 lopussa kun Stirlitz heittää aseensa järveen ammuttuaan Klausin, hän ei itse asiassa heitä yhtään mitään. Veteen putoava esine ei muistuta asetta.
• Ollessaan Gestapon maanalaisessa kidutuskammiossa Stirlitz tekee leijonan pää-kuvion tulitikuista käyttäen 94 tikkua ja jättää neljä tyhjän askin viereen. Senaikaisissa tulitikkurasioissa oli korkeintaan 60 tikkua.
• Stirlitzin keittiössä on neuvostovalmisteinen ”Saratov”-jääkaappi joita valmistettiin vuodesta 1952 alkaen.
• Jaksossa 2 Stirlitz luonnostelee natsijohtajia markkerilla, jotka keksittiin vasta 1960-luvulla Saksassa.
• Rihmakalat Müllerin akvaariossa tulivat markkinoille vasta 1956.
• Stirlitz laittaa Klausin kirjeen neuvostomalliseen kirjekuoreen jaksossa 2.

Asusteet

Stirlitzin ja Müllerin Vanhan taistelijan tunnukset

• Müllerilla ja Stirlitzilla on V:n muotoinen ”Vanhan taistelijan tunnus” oikeassa hihassaan. Merkkiä saivat käyttää vain ne, jotka olivat liittyneet kansallissosialistiseen puolueeseen ennen vuotta 1933; Müller liittyi puolueeseen vasta 1939.
• Gestapon ja SD:n työntekijät käyttivät mustia SS-univormuja malli 1934; kyseinen malli vaihdettiin 1939 kenttävihreään Wehrmacht-tyypiseen univormuun.
• Sturmbannführer Rolfin univormun raidat osoittavat Obersturmbannführerin arvoa.
• Monissa jaksoissa Stirlitz ja muut RSHA:n jäsenet käyttävät neuvostovalmisteisia saappaita, ja joita käytti vain RSHA:n korkein johto.
• SS-Obergruppenführer Karl Wolff käyttää rautaristin ritariristiä, kunniamerkkiä jota hän ei ollut saanut. Hänellä olivat vain ensimmäisen ja toisen luokan rautaristit
• Vaikka Helmut haavoittui Vitebskissä, hänellä ei ole siitä merkkiä univormussaan.

Maantieteellisiä virheitä

• Kun Kätheltä kysytään hänen vakuutusyhtiötään, hän vastaa: ”Kurfürstendammin ja Kantstraßen kulmassa.” Nämä kadut eivät risteä.
• Bernissä ei ole koskaan ollut katua nimeltä ”Blümenstrasse”. Jos olisi, se olisi kirjoitettu ilman umlautia: Blumenstrasse.
• RSHA:n 4. ja 6. osasto (Gestapo ja SD) eivät voineet kohdata, koska niiden päätoimistot olivat eripuolilla Berliiniä; lisäksi britit pommittivat Gestapon rakennuksen Prinz-Albrecht straße 8:ssa varhain vuonna 1945.
• Mennessään Erwin&Kinniin, Stirlitz ajoi ”Köpenickerstraßelle” ”Bayreutherstraßen” kautta. Nämä kadut eivät ole edes lähellä toisiaan.

Muita virheitä

• Stirlitz luonnostelee natsijohtajien kuvat valmiiden lyijykynä-piirrosten päälle.
• Viimeisessä jaksossa Stirlitz istuskelee ruohikolla ja venäläisten ZIL 130 ajaa ohi.
• Lehtikioskin nimi on kirjoitettu väärin: ”Zeitschrifte”; oikea monikkomuoto on ”Zeitschriften”.
• Jaksossa 9 linnunruokapaketti on nimetty ”Fögel”; oikea muoto on ”Vögel”.
• Jaksossa 12 Stirlitz kävelee yöllä Bernin katuja. Riika edusti Berniä kuvauksissa. Kenkäkaupan ikkunassa on latviankielinen kyltti: ”Apavi katram gadalaikam” (suom. Kenkiä joka vuodenaikaan).
• Jaksossa 5 Stirlitz poistuu kahvilasta ja kameramies apulaisensa kanssa näkyy auton ikkunasta.
• Kun Stirlitz tapaa vaimonsa, seinäkellon aika ei vastaa tapahtuman ajankohtaa.
• Hellmut ampuu Gestapon autoa kerran ja saa kolme osumaa Gestapon auton tuulilasiin jaksossa 10.
• Odotellessaan tapaamistaan Bormannin kanssa museossa, moderneja autoja näkyy ikkunasta, joka on selväst 1. kerroksen tasolla. Myöhemmin samassa kohtauksessa Stirlitz katsoo ulos ikkunasta 2. kerroksen tasolta.
• Stirlitzille ilmestyy huivi kaulaan siinä välissä, kun Klaus menee Schlagin kirkkoon.
• Elefantti-kahvilan teksti ovessa on luettavissa sisältäpäin oikein, eikä peilikuvana kuten sen pitäisi olla ohikulkijoiden luettavaksi.
• Kun Rolf ja Barbara kuolevat, ”Maaliskuun 16 1945, 13:45,” seinällä olevan kellon aika ei muutu.
• Jaksossa 5 Wolff kommentoi Dullesille ”Figaron häiden” aariasta sen olevan ”erinomainen kontra-altto” vaikka kyseessä on sopraano.
• Ensimmäisessä jaksossa Hitlerin sihteerin tukan väri vaihtelee.
• Kun Müller ja Stirlitz menevät Gestapon kellariin, Müller luovuttaa aseensa vartijalle. Sitä ei näy hänen poistuessaan.
• Jaksossa 6 Stirlitz esittää henkilötodistuksensa SS-upseerille, joka näyttää aasialaiselta, jonkanäköistä ei olisi päästetty SS:n jäseneksi.
• Holthoffin tiedostossa lukee ”Reichssicherheitshauptumt,” oikea muoto on Reichssicherheitshauptamt.

Arvioita

Ilta-Sanomien Paula Haarala piti kulttisarjaa vangitsevana kuvauksena toisen maailmansodan loppuvaiheista. Tapahtumat etenevät nykyajan nopeaan kerrontaan tottuneen silmissä suorastaan piinallisen hitaasti ja kerronta on teatraalista. Esimerkiksi ykkösjakson viisi ensimmäistä minuuttia kertovat vähän, mutta kuva on arvioijan mielestä ”hypnoottisen kaunista, suorastaan runollista.”

Kevään 17 hetkeä on Helsingin Sanomien Harri Römpötin mielestä mahtipontinen ja hieman teennäinen, joka johtunee suuren isänmaallisen sodan sankaruuden opinkappaleasemasta Neuvostoliitossa. Brežnevin ajan ilmapiiriä kuvastanee hänestä se, että Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain vastakkainasettelua on korostettu. Entistetyn version värittämistä ja lyhentämistä hän pitää aina arveluttavana teoksen muuttamisena.

Aiheesta muualla

• Sarjan sivut Yle Teemalla
• Kevään seitsemäntoista hetkeä Internet Movie Databasessa (englanniksi)