Keskustelu:Knjaz Potjomkin-Tavritšeski

Viimeisin kommentti: 11 vuotta sitten käyttäjältä 89.27.36.41 aiheessa Kirjoitusasu

Venäläiset kaliiberit ovat tuumapohjaisia. Näin ollen kolmen tuuman tykki ei ole 75-millimetrinen, vaan 76-millimetrinen (3 x 25,4 mm = 76,2 mm). Samoihin aikoihin oli kyllä kuuluisa 75 kanuuna (19)97 olemassa, mikä niitti mainetta Marnen taistelussa, joten sekaannuksen vaara venäläisen kuusituumaisen ja ranskalaisen metrijärjestelmään perustuva 75 millisen välillä on kyllä olemassa. Näin ollen ainakin venäläisten lähteiden mukaan kyllä tsaarinaikaisen Ruhtinas Potjomkin Taurialaisen kaliiberi oli kolme tuumaa eikä pienempi 75 mm. 62.165.128.200 1. tammikuuta 2006 kello 13:11:40 (UTC)

Kirjoitusasu

muokkaa

Millä perusteella Potjomkin eikä potemkin? Potemkin on vakiintunut käyttöön, enkä ole nähnyt "potjomkin" kirjoitusasua kuin kerran. Translitterointi ei ole pelkästään kovin hyvä peruste, sillä silloin jouduttaisiin uudelleen kirjoittamaan valtava määrä venäläisiä erisnimiä.--PV 27. kesäkuuta 2005 kello 09:25:48 (UTC)

Jos olen oikein havainnut, täällä on pidetty varsin tarkkaan huolta translitteroinnin johdonmukaisuudesta. Nimiä ei siis tarvitse kirjoittaa uudelleen, koska ne on jo translitteroitu oikein (eli venäjän kielen ë aina kirjainyhdistelmäksi jo). Ohjauksia vakiintuneista vanhan translitteroinnin mukaisista termeistä pitää tottakai olla. --Jgrr 27. kesäkuuta 2005 kello 09:58:27 (UTC)

Mistäs löytyisi perusteita tälle "johdonmukaiselle" translitteroinnille? Periaatteena hyvä, mutta miten käytännössä kun lähes kaikki venäläiset erisnimet on translitteroitu aikanaan "väärin" eli onko wikipedia ottanut itselleen "oikeuden" muuttaa kaikkien vanhojen vakiintuneiden nimien muuntamisen oikeaan, suurimmalle osalla ihmisistä, tunnistamattomaan muotoon? Mitä tai ketä tämä palvelee? --PV 27. kesäkuuta 2005 kello 10:19:45 (UTC)


Potemkin on parempi, koska se on suomenkieliseen tiedekirjallisuuteen vakiintunut muoto. Toinen uusmuodoste näyttäisi olevan Pompeji vakiintuneen Pompeijin tilalla. Suuri osahan vanhoista translitteroinneista on hatusta vedettyjä ja oikeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta jatkuvuuden takia olisi hyvä, että ennen kuin uusnimimuodosteita käytetään, otetaan selvää aikaisemmista nimikäytännöistä. 007zoo 27. kesäkuuta 2005 kello 11:49:39 (UTC)
Pompeiji ei ole "vakiintunut". Jos olisi, artikkeli olisi sillä nimellä tyylioppaan mukaisesti. Pompeji ei ole myöskään uusmuodoste. Asiantuntijat käyttävät enemmän Pompejia. Itselläni on 25 vuotta vanha kirja, jossa kirjoitetaan Pompeji. Jopa kahdeksankymppinen Pieni tietosanakirja kirjoittaa Pompeji [1]. Ne on kuule rinnakkaismuotoja. --Hasdrubal 27. kesäkuuta 2005 kello 18:00:44 (UTC)
Parempi esimerkki tästä on Peking, jonka sijasta myös Wikipedia käyttää nykyään nimitystä Beijing. --Jgrr 28. kesäkuuta 2005 kello 07:54:34 (UTC)
"Bei" tarkoittaa kiinassa pohjoista ja Bei-jing eli Beijin on pohjoiskaupunki. Vastaavasti Nan-jing tarkoittaa eteläkaupunkia ja on Nanjin. Jos yritätte puhua vaikka kiinalaisille Beijingissä Pekingistä, ei hän tosiaankaan ymmärrä asiaa. Näin ollen Beijing on yhtä looginen nimi kuin Nanjing. 2008 ei pidetä Peking Olympic Gamesia, vaan nimenomaan Beijing Olympic Games. Tässä mielessä Peking nimenä kyllä kuolee mediassa viimeistään kahden vuoden kuluessa miltei lopullisesti jääden reliikiksi. 62.165.128.200 1. tammikuuta 2006 kello 13:14:34 (UTC)
Sivuhuomiona, olit väärässä: kaksi vuotta kommenttiasi myöhemmin pidettyjä kesäolympialaisia kutsuttiin Suomessa Pekingin olympialaisiksi[2], eikä Peking-muoto ole nyt kuusi vuotta myöhemminkään mikään reliikki. --89.27.36.41 29. heinäkuuta 2012 kello 16.53 (EEST)Vastaa

Uppouma

muokkaa

Nimiasiaa on hyvä miettiä. Minulle heräsi kysymys, että onko tuo "paino" vakiintunut termi laivojen kohdalla? Mielessäni on sellainen termi kuin "uppouma", joka kaiketi tarkoittaa laivan syrjäyttämää vesimäärää. En ole merellinen ihminen, niin en tiedä. 84.231.73.68 27. kesäkuuta 2005 kello 09:45:25 (UTC)

Fysikaalisesti paino pitäisi ilmoittaa Newtoneina, kun taas massa kilogrammoina. Laivan massa ei ole vakio, koska laivan massa vaihtelee sen mukaan, miten paljon siihen on lastattuna miehistöä, polttoainetta ja lastia. Uppouma kuvannee laivan kantokykyä parhaiten. Uppouma on displacement http://merisanasto.kyamk.fi/termi.php?q=9182 , mikä kuvaa aluksen syrjäyttämän vesimäärän massaa.

Oikeassa olet. --PV 27. kesäkuuta 2005 kello 10:19:45 (UTC)

Minun mielestäni artikkelin nimen pitäisi olla "Panssarilaiva Potemkin", sillä artikkelissa kerrotaan aluksesta, eikä ruhtinaasta. Ja niin, kannatan tosiaan myöskin tuota Potemkinia Potjomkinin sijaan, koska se on vakiintunut käyttöön. --Cuprum 27. kesäkuuta 2005 kello 13:14:06 (UTC)

Потёмкин translitteroidaan suomeksi aina muotoon Potjomkin (lähde). Koska sekä ruhtinas että laiva ovat venäläisiä, translitteroitaessa käytetään SFS 4900 -standardin mukaista translitteraatiota. --Hippophaë 27. kesäkuuta 2005 kello 16:24:42 (UTC)
Kylläpäs sain taas aikaiseksi keskustelun..jees ;) (Pitäisiköhän tämä siirtää johonkin muualle, kun menee periaatteelliseksi...)
Vieläkään kukaan ei ole vastannut kysymyksiini? Tiedän varsin hyvin miten venäjä NYKYÄÄN translitteroidaan, mutta ei sitä AINA ole translitteroitu samalla tavalla (esim. Potemkin-tapauksessa), vaan "virheellisesti" aikakautena ennen erilaisia sfs/iso yms standardeja. Tästä syystä se (kuten sadat muutkin nimet) ovat vakiintuneet käyttöön ja juuri näistä sanoista pitäisi mielestäni keskustella. Joku linja olisi hyvä olla, vai rupeammeko kääntämään "uusiksi & oikein" esim. kaikki hallitsijoiden nimet ja maantieteelliset paikannimet. Uudet ja vakiintumattomat termit/sanat kaikin mokomin oikeaan muotoon (niinkuin pitääkin) --PV 28. kesäkuuta 2005 kello 10:20:34 (UTC)
On vastannut, mutta vastataan vielä nyt uudestaan. Käsittääkseni täällä on pidetty varsin hyvin huolta siitä, että venäläiset nimet on translitteroitu "uusiksi&oikein". Täältä ei löydy "sataa muuta nimeä", jotka olisi translitteroitu väärin tai vanhan kaavan mukaan. Maantieteellisten nimien kohdalla mielestäni raja menee siinä, että selvästi suomalaistuneet vakiintuneet nimet (kuten Harkova vastaan Harkov (ven.) tai Harkiv (ukr. nyk.), Pihkova vastaan Pskov tai Olhova vastaan Volkov) tulee säilyttää ja kaikki muut voi muuttaa. Hallitsijoista on tehty päätös muualla, en puutu siihen nyt. Henkilönnimistä en keksi yhtään sellaista vakiintunutta esimerkkiä, jossa vanha muoto pitäisi säilyttää. PV voinee auttaa tässä asiassa. --Jgrr 28. kesäkuuta 2005 kello 11:50:13 (UTC)
SFS 4900 -standardin tarkoituksena on nimenomaan luoda yhtenäinen translitterointitapa kaikenkirjavien käytäntöjen sijaan. Muistelen, että ё:n translitterointi jo:ksi (ja o:ksi) otettiin mukaan standardiin joskus 1970-luvulla, joten sitä aikaisemmin painetuissa teksteissä näkee käytettävän myös e:tä. Vanhan translitterointitavan mukaiset nimet eivät ole vakiintuneita sovinnaisnimiä, jollaisia ovat jotkin maantieteelliset nimet (Moskova, Pietari ym.) sekä muutamat henkilöiden nimet (Leo Tolstoi). --Hippophaë 28. kesäkuuta 2005 kello 16:02:15 (UTC)
Jotkus suomalaisista standardointiyrityksistä ovat melko vaatimattomia: Iivana (Ivan), Yrjö (George; sanotaanko George Bushista suomeksi Yrjö Puska?); Leo (Lev); Charles (Kaarle; sanotaanko Walesin prinssi Kaarle). Ei Saksan liittokansleristakaan käytetä nimitystä Enkeli (Angela) Merkel. Tuo väkisin suomentaminen on 1930-luvulta, jolloin kaikki kansakoululaiset eivät menneet keskikouluun eivätkä kaikki keskikoululaiset lukeneet englantia, vaan pääasiassa saksaa. Väkisin suomentaminen on tarkoitettu vanhan kansakoulun historiankirjoituksen tarpeisiin eikä sille ole perusteita. Nykyään käytetään paljolti englanninkielisiä tai vanhoja suomalaisnimiä myös ulkopoliittisista syistä: Eesti (viroksi Eesti: suomeksi Viro niin kuin 1920- ja 1930-luvuilla, vrt. Neuvosto-Eesti), Gruusia (venäläinen alkuperä, Georgia niin kuin Yhdysvaltain osavaltio Georgia eli sekaannusvaara, suomeksi Georgia on Yrjölä). – 62.165.128.200 1. tammikuuta 2006 kello 13:24:35 (UTC)

Panssarilaiva? Vai sittenkin taistelulaiva

muokkaa

Aluksi, miksi tää on yht'äkkiä translitteroitu uudelleen "väärin"?, Vaikkakin tuo Potemkin kuulostaakin tutummalta kuion Potjomkin?

Mutta varsinainen kysymys: Meillä alus on pistetty panssarilaivojen kategoriaan. Mutta eikös Potemkin ole jo kokonsa puolesta taistelulaiva. Ikivanha käännösmoka? --EsaL-74 30. marraskuuta 2008 kello 02.19 (EET)Vastaa

Palaa sivulle ”Knjaz Potjomkin-Tavritšeski”.