Keskinäinen ymmärrettävyys

Keskinäinen ymmärrettävyys tarkoittaa toisilleen sukua olevien kielten tai murteiden välistä suhdetta, jossa yhden kielen tai murteen puhuja ymmärtää myös toista sukulaiskieltä tai murretta sitä erikseen opiskelematta. Kielen määritelmä on enemmän sosiaalinen kuin tieteellinen, eikä kieliä tai murteita voida erottaa toisistaan pelkän keskinäisen ymmärrettävyyden perusteella. Esimerkiksi ruotsia ja norjaa pidetään erillisinä kielinä, vaikka ne ovat keskinäisesti ymmärrettäviä, kun taas joitakin saksan murteita pidetään saman kielen murteina, vaikka niiden keskinäinen ymmärrettävyys on huono.[1]

Kielen ymmärtäminen alkaa yhtäläisyyksien havaitsemisesta uuden ja aiemmin opittujen kielten välillä. Lähisukukielten välillä näitä yhteyksiä on eniten, ja ne on helpoin havaita. Ei kuitenkaan tarkoin tiedetä, miten lähisukukielten yhtäläisyyksiä hyödynnetään ja mitkä tekijät vaikuttavat ymmärtämisprosessiin. Kun kohdekielinä ovat läheiset sukukielet, kielitaidon ja kielen käytön yksi mahdollinen taso on reseptiivinen monikielisyys. Kyseessä on tilanne, jolloin keskustelussa kukin osallistuja käyttää omaa äidinkieltään, jota muut ymmärtävät. Kielten keskinäistä ymmärrettävyyttä on tutkittu enimmäkseen indoeurooppalaisten kielten osalta, mutta Suomessa ja Virossa aihetta tutkitaan suomen ja viron kielten osalta.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Lindstedt, Jouko & Nuorluoto, Juhani: Ovatko bosnia, kroaatti ja serbia sama kieli vai eri kieliä? Helsingin yliopisto. Viitattu 7.10.2015.
  2. REMU UEFConnect. Viitattu 25.7.2023.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.