Kenneth Waltz
Kenneth Neal Waltz (8. kesäkuuta 1924 Ann Arbor, Michigan – 12. toukokuuta 2013 New York[1]) oli yhdysvaltalainen kansainvälisten suhteiden tutkija, jota pidetään oppialan uusrealistisen suuntauksen kehittäjänä[2][3].
Elämä muokkaa
Waltz palveli sotilaana Yhdysvaltojen joukoissa toisessa maailmansodassa ja Korean sodassa. Hän suoritti taloustieteen tutkinnon Oberlin Collegessa vuonna 1948 ja valmistui filosofian tohtoriksi Columbian yliopistosta vuonna 1957 aineenaan politiikan tutkimus. Waltz opetti politiikan tutkimusta Oberlin Collegessa vuosina 1950–1953, Columbian yliopistossa vuosina 1953–1957, Swarthmore Collegessa vuosina 1957–1966, Brandeisin yliopistossa vuosina 1966–1971 ja Berkleyn yliopistossa, jossa hänet myös nimettiin professoriksi, vuosina 1971–1994. Vuonna 1997 hän palasi opettamaan Columbian yliopiston Institute of War and Peace Studies -tutkimuslaitokseen. Waltz toimi myös American Political Science Associationin presidenttinä vuosina 1987–1988 ja kuului American Academy of Arts and Sciences -tiedeyhteisöön.[4]
Kansainvälisten suhteiden tutkimus muokkaa
Kansainvälisten suhteiden analyysitasot muokkaa
Väitöskirjaansa perustuvassa teoksessa Man, the State and War (1959) Waltz erotteli kolme analyysitasoa eli "kuvaa" (eng. image), joista tulee etsiä selityksiä kansainvälisen politiikan ilmiöihin. Näihin kuuluvat ihmisten ominaisuuksiin perustuvat selitykset, valtioiden omaisuuksiin perustuvat selitykset ja kansainvälisen järjestelmän ominaisuuksiin perustuvat selitykset. Waltzin mukaan kansainvälisen järjestelmän ominaisuudet ovat yksinään yleisellä tasolla syy valtioiden toiminnalle, kuten kansainvälisten konfliktien esiintymiselle, kun taas yksittäisten tapahtumien, kuten yksittäisten sotien, syyt liittyvät myös kahteen muuhun analyysitasoon.[2][5]
Uusrealistinen kansainvälisen järjestelmän teoria muokkaa
Waltz pyrki etenkin pääteoksessaan Theory of International Politics (1979) muotoilemaan uusrealistisen kansainvälisen järjestelmätason teorian kansainvälisestä politiikasta. Hän korosti, ettei hänen teoriansa pyrkinyt kattavasti selittämään käytännön ulkopolitiikkaa, vaan se on korkean abstraktitason teoria, jonka tehtävänä on yksinkertaistaa monimutkaisuutta ja kertoa pieni määrä suuria ja tärkeitä asioita.[6] Waltzin mukaan kansainvälinen järjestelmä koostuu rakenteesta sekä kesinäissuhteissa olevista yksiköistä. Kansainvälisen järjestelmän järjestysperiaate on maailmanhallituksen puutteen johdosta anarkkinen ja sen yksiköt ovat toiminnallisesti samanlaisia, voimavarojen jakautuminen ollen ainoa erottava tekijä niiden välillä.[7] Waltzin mukaan kansainvälisen järjestelmän anarkkinen rakenne on siis valtioiden käyttytymistaipumusten pääselittäjä[8], joka johtaa valtiot puolustamaan omaa autonomiaansa[3]. Kansainvälisen järjestelmän anarkkinen rakenne esimerkiksi rajoittaa valtioiden yhteistyötä siten, että valtiot ovat suuntautuneet yhteistyössä enemmän suhteellisiin kuin absoluuttisiin etuihin ja ne välttävät liiallista riippuvaisuutta yhteistyöstä.[9] Waltz kritisoi aiempien teoreetikoiden, kuten Morton Kaplanin, kehittämiä järjestelmätason teorioita siitä, että niissä järjestelmätaso ei ollut kausaalinen tekijä kansainvälisessä politiikassa vaan järjestelmän osat selittivät kokonaisuutta.[10]
Waltzin mukaan voimavarojen jakautuminen ilmenee suurvaltojen määränä eli kansainvälisen järjestelmän napaisuutena.[11] Järjestelmätasolla ainoastaan suurvallat ovat merkittäviä kansainvälisessä politiikassa.[12] Waltzin mukaan kylmän sodan kaksinapainen maailmanjärjestys oli vakaampia kuin moninapainen maailmanjärjestys, sillä kaksinapaisessa järjestyksessä voimatasapaino perustuu pelkästään kahden suurvallan omiin voimavaroihin, kun taas moninapaisessa järjestyksessä se edellyttää suurvaltojen välisiä liittolaisuuksia. Moninapaisessa järjestyksessä suurin vaara on virhelaskelmointi, joka johtaa varmemmin konflikteihin ja laajentumiseen kuin kaksinapaisessa järjestyksessä suurimpana vaarana oleva ylireagointi. Waltz myös piti kaksinapaista järjestystä, jossa kahdella suurvallalla oli hyvin suuri liikkumavara, vakaampana kuin keskinäisriippuvuuteen perustuvaa maailmanjärjestystä, sillä valtioiden keskinäisriippuvuuden myötä läheisemmät suhteet lisäisivät konfliktin mahdollisuutta, kun taas kaksinapaisessa järjestyksessä suurvaltojen oli vain välitettävä toisistaan.[13] Waltzin mukaan kylmän sodan loputtua kansainvälinen järjestelmä oli väljästi kaksinapainen tai lievän yksinapainen, mutta ennen pitkään se hakeutuisi uuteen moninapaiseen tasapainoon.[14]
Yhdysvaltojen ulkopolitiikka muokkaa
Waltz vastusti Vietnamin sotaa ja myöhemmin Irakin sotaa. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen sotilaalliset interventiot ulkomailla johtavat usein raskaisiin sitoumuksiin toisten valtioiden vakauttamiseksi ja uudelleenrakentamiseksi vastoin sen omia etuja.[4]
Kritiikki muokkaa
Etenkin Waltzin teosta Theory of International Politics seurasi suorastaan ehtymätön tulva arvostelijoita, ja se on toiminut vertauskohtana muille teoreetikoille näiden kehittäessä kilpailevia teorioita tai muunnoksia. Waltzin vaikutusta kuvaa se, että suuren osan kansainvälisten suhteiden parhaasta kirjallisuudesta 1980- ja 1990-luvuilla on väitetty alkavan sanoin "toisin kuin Waltz väittää". Waltz myös itse osallistui teoksestaan käytyyn keskusteluun erilaisilla vastineilla, joissa hän yritti pääasiassa korjata väärinymmärryksiä.[15] Waltzin teorian vahvuuksina on pidetty sen tiukkaa kohdennusta ja säästeliästä esitystapaa, mutta siitä on koettu puuttuvan aiempaan realismiin verrattuna vivahteikkuus ja ulkopolitiikan eettiset ydinkysymykset.[3]
Waltzin analyysitasojen erottelua on ollut suosittu etenkin yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa, mutta sitä sovellettaessa myöhemmät tutkijat ovat usein täydentäneet sitä. Erottelua on myös arvosteltu esimerkiksi sillä perusteella, että sitä noudattavassa tutkimuksessa ihmisen, valtion ja kansainvälisen järjestelmän toisiaan muovaava vaikutus jää vaille riittävää huomiota.[16]
Kylmän sodan loppuminen on tulkittu etenkin konstruktivismin piirissä Waltzin uusrealismin epäonnistumiseksi järjestelmätason suurien muutosten ennakoimisessa. Tätä kritiikkiä on kuitenkin myös pidetty kohtuuttomana ja epäreiluna. Waltzin mukaan kylmän sodan loppuminen johtui Neuvostoliiton vakavasta taantumisesta, jonka syiden tutkiminen ei ollut hänen järjestelmätason teoriansa tehtävä.[17]
Teokset muokkaa
- Man, the State, and War. Columbia University Press. New York: 1959.
- Foreign Policy and Democratic Politics: The American and British Experience. Little, Brown and Company. New York: 1967.
- Theory of International Politics. McGraw-Hill. New York: 1979.
- The Use of Force: Military Power and International Politics. University Press of America. New York: 1983. (yhdessä Robert Artin kanssa).
- "Reflections on Theory of International Politics. A Response to My Critics" teoksessa Keohane, Robert: Neorealism and Its Critics. 1986.
Lähteet muokkaa
- Forsberg, Tuomas; Pursiainen, Christen: Ulkopolitiikkaa norsunluutornista. Tampere: Cham Puma House, 2015.
- Hakovirta, Harto: Maailmanpolitiikka: Teoria ja todellisuus. Helsinki: Kustannus 54, 2012.
Viitteet muokkaa
- ↑ Martin, Douglas: Kenneth Waltz, Foreign-Relations Expert, Dies at 88 The New York Times. 18.5.2013. Viitattu 23.5.2013. (englanniksi)
- ↑ a b Forsberg, Pursiainen 2015, s. 72
- ↑ a b c Hakovirta 2012, s. 32
- ↑ a b Kenneth N. Waltz Britannica.com. Viitattu 4.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Hakovirta 2012, s. 201
- ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 74–75
- ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 75–76
- ↑ Hakovirta 2012, s. 187
- ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 78
- ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 74
- ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 75–77
- ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 77
- ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 77–78
- ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 79
- ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 73
- ↑ Hakovirta 2012, s. 201–202
- ↑ Forsberg, Pursiainen 2015, s. 78–79
Aiheesta muualla muokkaa
- Keskustelu Kenneth N. Waltzin kanssa (Arkistoitu – Internet Archive)