Kemialliset aseet Syyrian sisällissodassa

Kemialliset aseet Syyrian sisällissodassa käsittelee Syyrian sisällissodassa tehtyjä taistelukemikaali-iskuja. Hallitus ja kapinalliset ovat syytelleet näistä toisiaan[1]. Länsivaltojen mielestä iskut ovat lähinnä hallituksen joukkojen tekemiä. Yhdysvallata vaati, ettei Syyria saa käyttää taistelukemikaalejaan siviilejä vastaan.

Barack Obama uhkasi vuonna 2013 Assadin hallitusta ilmaiskuilla. Venäjä halusi estää ilmaiskut, ja kehotti Assadia luovuttamaan kemialliset aseet YK:lle.[2] Syyria taipui tähän. Vaikka luovuttikin paljon kemiallisia aseita, niitä ilmeisesti jäi hallituksen joukkojen käsiin. Syyriassa tapahtui kemikaali-iskuja luovutuksen jälkeenkin. Monesti niissä käytettiin kloorikaasua, joissakin hermokaasuja.

Vuonna 2017 kuoli Idlibin maakunnassa yhdessä iskussa yli 70 ihmistä, joukossa paljon naisia ja lapsia[3]. Yhdysvallat ja YK syyttvät tapauksesta Syyrian asevoimia. Yhdysvallat teki rajoitetun risteilyohjusiskun Syyriaan[4]. Luultavasti myös kapinallisilla on hallussaan joitain kemikaaleja.

Syyrian kemialliset aseet muokkaa

Hafez al-Assadin hallitus hankki 1970-luvulla kemiallisia aseita lähinnä Israelin uhkaa vastaan. Syyria kieltäytyi yhtenä harvoista maista allekirjoittamasta kemiallisten aseiden kieltosopimusta. Syyria jatkoi taistelukemikaalien tuottamista 2000-luvulla.[5]

Ensimmäiset epäilyt muokkaa

YK, Ranska, Iso-Britannia ja Yhdysvallat sanoivat touko–kesäkuun vaihteessa 2013 Syyrian käyttäneen paikoin[6][7] sariini-nimistä hermokaasua kapinallisia vastaan.[8][9][10] Länsivallat eivät syyttäneet kapinallisia sariinin käytöstä, vaikka YK:n Carla del Ponten mukaan kapinalliset käyttävät sariinia[11] ja turkkilaiset olivat ottaneet erään 2 kg sariinisäiliötä kuljettaneen kapinallisen kiinni.[12][13] YK:n pääsihteeri Ban Ki-moo ei pitänyt täysin todistettuna kemiallisten aseiden käyttöä, eikä uskonut aseviennin selvittävän Syyrian sotaa.[14]

Koska kemiallisten aseiden käyttö oli kynnyskysymys Yhdysvalloille sotaan puuttumiselle, ja Yhdysvallat lupasi lisää tukea kapinallisille, jopa sotilaallista tukea.[15][16]

Venäjä ei uskonut Yhdysvaltain väitteisiin kemiallisista aseista[17] ja vastusti jyrkästi Yhdysvaltain päätöstä tukea kapinallisia suoraan aseellisesti.lähde? Venäjän edustajien mielestä lentokielto olisi laiton[18] ja lännen ei tulisi auttaa kapinallisia, jotka syövät ihmisten elimiä.[19]

Damaskoksen kaasuisku muokkaa

YK:n kemiallisten aseiden tarkkailijat aloittivat työnsä Syyriassa 19. elokuuta 2013[20]. Damaskoksen lähellä Ghoutassa väitettiin ainakin muutaman sadan, jopa yli tuhannen kuolleen ilman näkyvää väkivaltaa[21][22] ja muutaman tuhannen saaneen 21. elokuuta 2013 oireita, jotka muistuttavat hermokaasun vaikutusta[23]. Alueella oli meneillään hallituksen hyökkäys kapinallisten valvomalle alueelle[24][25].

Hallitus ja kapinalliset sanoivat, etteivät olleet käyttäneet kemiallista asetta. Kaasuiskun takana väitettiin olleen Syyrian armeijan eliittijoukkojen komentajan Maher al-Assadin määräämä[26], mutta yhtä hyvin sitä väitettiin myös toisen osapuolen lavastukseksi ja/tai provokaatioksi.lähde? Länsi näytti uskovan hallituksen tehneen kaasuiskun. Hallitus ei päästänyt maassa olevia tarkkailijoita alussa paikalle[27], mutta taipui myöhemmin tähän syyttäen iskusta terroristiryhmiä[28][29]. Länsivallat lähinnä pitivät iskun tekijänä Syyrian hallitusta. Venäjä ensin vastusti kaasuiskun YK-tutkimusta, mutta myöntyi myöhemmin[30]. Yhdysvaltalaisen Mit:n tutkimuksen mukaan hallitus ei voinut ampua

Ghoutan kaasu raketteja niiden lyhyen, 2 km kantomatkan takia[31][32]. Hallituksen joukot tutkimuksen mukaan olivat tuolloin kauempana[33]. Mutta Syyrian armeijan "Operaatio al-Qabounissa" joukot Syyrian etenenivät Qabounin ja Jobarin välimaastoon, aiempaa lähemmäs, 2 km päähän kauimasta raketin osumakohdasta. Vain pari rakettia laskeutui 2 km päähä, useimmat 1,5-1.8 km päähän.[34] Kolmiomittausten mukaan raketit saattoivat tulla sekä hallituksen että kapinallisten alueelta.

Kansainvälinen reaktio muokkaa

Yhdysvaltain hallitus harkitsi mahdollisuutta käyttää asevoimiaan suoraan Syyriaa vastaan[35][36]. Enemmistö Yhdysvaltain kansasta vastusti asevientiä ja mahdollista voimankäyttöä Syyrian hallitusta vastaan[37]. Yhdysvaltain hallituskaan ei mahdollisessa voimankäytön tapauksessa kannattanut kuin korkeintaan ohjus- ja ilmaiskuja[38]..

Iran ja Syyria varoittivat Yhdysvaltoja puuttumasta Syyrian sisällissotaan[39][40]. Syyria suostui 25. elokuuta 2013 siihen, että YK:n tarkastajat tutkivat sen, käytettiinkö keskiviikon taisteluissa kaasuaseita[41].

YK:n tarkastajien mukaan kemiallisia aseita oli käytetty, mutta YK ei vahvistanut 29. elokuuta 2013 mennessä iskun tekijää[42]. Yhdysvaltain tiedustelu ilmoitti kuulleensa puhelun, jonka sisältö vahvisti armeijan käyttäneen kemiallista asetta ilman hallituksen lupaa[43]. Käytetty kaasu lienee ollut sariinia[44]. Kemiallisen iskun määrääjäksi väitettiin Basharin veljeä Maheria[45].

Ilmaiskujen uhka muokkaa

Viikon päästä kaasuiskusta näytti varmalta, että Yhdysvallat länsiliittolaisineen tekisi ohjuksin ja/tai ilmasta käsin jonkinlaisen rajoitetun rankaisuiskun Syyriaan[46][47].

Iskujen peruuntuminen muokkaa

Syyrian hallituksen tukijat Venäjä, Kiina ja Iran syyttivät taistelukaasun käytöstä oppositiota ja vastustivat länsivaltojen uhkamaa hyökkäystä Syyriaa vastaan. Venäjä pysäytti Syyrian hallituksen tuomitsevan päätöslauselman YK:n turvallisuusneuvostossa[48]. Venäjä kuitenkin sanoi, ettei se lähde sotimaan Yhdysvaltain kanssa Syyriassa. Britannian pääministeri Cameron sanoi, että hänen maansa voisi iskeä Syyriaan ilman YK:n valtuutusta[49].

Yhdysvaltain presidentti Obama päätti kysyä iskuun tukea kongressilta[50][51] ja näin isku lykkääntyi. Syyrian hallituksen mielestä tämä kongressilta kysyminen oli merkki siitä, että Obama oli hämmentynyt[52] ja historiallista[53], koska Yhdysvaltain presidentit eivät yleensä kysy kongressilta lupaa sotatoimiin. Syyrian oppositio oli pettynyt Obaman epäröintiin. Syyria uhmasi avoimesti länsivaltojen hyökkäysaikeita vielä 4. syyskuuta[54].

Syyria luovuttaa muokkaa

Venäjä halusi välttää Yhdysvaltojen tekemät ilmaiskut Assadin hallitusta vastaan.[55][56] Assadin mukaan Venäjä pyysi Syyriaa luovuttamaan maan kemialliset aseet YK:lle[57].

Syyria hyväksyi 9. syyskuuta kemiallisten aseiden valvonnan torjuakseen Yhdysvaltain uhan ja sitoutui 13. syyskuuta 2013 kemiallisten aseiden kieltoon ja päivää myöhemmin suurvallatkin pääsivät alustavaan sopimukseen Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamisesta[58]. Mutta suurvaltojen diplomaattinen kahinointi jatkui syyskuun loppuun asti.

Sopu oli pettymys Syyrian oppositiolle, joka olisi halunnut lännen hyökkäävän vihollistaan vastaan. Syyrian hallitus kiitteli sopimusta[59]. Vuodenvaihteessa kemiallisten aseiden poisto oli vielä pahasti viivästynyt[60].

Yhä kemiallisia aseita muokkaa

Syyria valmisti ja käytti yhä joskus kemiallisia aseita kapinallisia vastaan, mm. vuonna 2015[61]. Ulkomaille siirretyt Syyrian kemialliset aseet saatiin tuhottua vuonna 2015[62].

Khan Sheikhounin kaasukuolemat muokkaa

4. huhtikuuta 2017 kuoli kymmeniä siviilejä, joukossa monia naisia ja lapsia, hermokaasuun Syyrian Idlibin provinssin kapina-alueella lähellä rintamaa. Kaasu vapautui ilmaan Syyrian asevoimien tekemien ilma- ja raketti-iskujen jälkeen. Syyria kiisti armeijansa käyttäneen kemikaaleja tuon päivän hyökkäyksessä. Syyrian hallituksen ja Venäjän mukaan kapinalliset varastoivat taistelukaasua kohteena olleeseen asevarastoon. Mutta länsivallat syyttivät Syyrian armeijaa kaasuaseiden käytöstä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi armeijansa tulittamaan risteilyohjuksile lentokenttää, josta kaasun vapautumiseen johtanut ilmaisku oli tehty. Kaikki merkittävät länsivallat hyväksyivät tämän Syyrian kurittamisen, mutta Venäjä ja Iran vastustivat sitä. Venäjä katsoi iskujen haittaavan terrorismin kukistamista Syyriassa. Venäjä sanoi maansa vähentävän yhteistyötä terrorismin vastaisessa sodassa yhdysvaltain kanssa. Kiina kehotti ulkomaita malttiin Syyriassa, mutta myös tuomitsi kemikaalien käytön.

Lähteet muokkaa

  1. Kataja-Lian, Marika: Venäjä todisteli YK:lle: Kapinalliset käyttivät kemiallisia aseita Syyriassa 9.7.2013. Yle. Viitattu 10.10.2015.
  2. Venäjä vaatii Syyriaa luovuttamaan kemialliset aseet Uusi Suomi. 9.9.2013. Viitattu 21.03.2018.
  3. Syyrian kaasuiskussa käytettiin sariinia – ainakin 86 kuoli ja 160 loukkaantui Ilta-Sanomat. 6.4.2017. Viitattu 6.4.2017.
  4. USA:n ilmaisku Syyriaan – Tämä tiedetään tähän mennessä Yle Uutiset. Viitattu 7.4.2017.
  5. Vesala, Hanna: Al-Assadin salatut aseet Helsingin Sanomat. 22.8.2012. Viitattu 21.03.2018.
  6. Tiilikainen, Teppo: USA alkaa aseistaa Syyrian kapinallisia Suomen kuvalehti. 14.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  7. Ranska: Syyrian hallinto käyttänyt hermokaasu sariinia Helsingin Sanomat. 5.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  8. Kokkonen, Yrjö: Le Monde: Syyriassa käytettiin kemiallisia aseita Yle. 27.5.2013. Viitattu 21.03.2018.
  9. Ranska: Hallinnon joukot käyttäneet sariinia Syyriassa Yle. 5.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  10. Iso-Britannia tukee Ranskan väitteitä Syyrian sariini-iskuista Yle. 5.6.2013 / 5.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  11. Kendall, Bridget: UN's Del Ponte says evidence Syria rebels 'used sarin' BBC - News. 6.5.2013. Viitattu 21.03.2018.
  12. Syyrian armeija valtasi Al-Qusairin Hölkkäri On Web. 5.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  13. Kapinalliset sariini-kavelylla Kansan uutiset. 21.3.2018. Viitattu 21.03.2018.
  14. Heiskanen, Heikki: YK:n pääsihteeri: Asevienti ei ole avuksi Syyrialle Yle. 15.6.2013 / 15.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  15. Heiskanen, Heikki: Yhdysvallat: Syyrian hallitus on käyttänyt kemiallisia aseita Yle. 14.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  16. Barnes, Julian E. & Entous, Adam: U.S. Military Proposal to Arm Rebels Includes No-Fly Zone in Syria Wall Street Journal. 13.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  17. Takala, Pyry: Putinin avustaja: USA:n tiedot eivät vakuuta Yle. 14.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  18. Kiviranta, Varpu: Venäjä: Lentokieltoalue Syyriaan olisi laiton Yle. 15.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  19. Hirsimäki, Tiina: Putin: Älkää aseistako ihmisten elimiä syöviä kapinallisia Yle. 17.6.2013. Viitattu 21.03.2018.
  20. YK-ryhmä etsii jälkiä kemiallisista aseista Syyriassa Mtv3 Uutiset Ulkomaat 19.8.2013
  21. Syyrian oppositio: Jopa yli tuhat kuollut myrkkykaasuiskussa Yle Uutiset Ulkomaat 21.8.2013
  22. Syria's darkest hour: Hundreds of children's bodies piled high after nerve gas attack near Damascus leaves up to 1,300 dead Mail Online, News, Sam Webb, PUBLISHED: 08:11 GMT, 21 August 2013, UPDATED: 14:25 GMT 22 August 2013
  23. Avustusjärjestö Syyrian väitetystä kaasuiskusta: Tuhansilla hermostomyrkytyksen oireita Yle Uutiset Ulkomaat 24.8.2013
  24. Q&A: Syria 'toxic attacks' near Damascus BBC News Middle East 21 August 2013
  25. Syria to allow UN inspect 'chemical weapon' attack site BBC News Middle East 25 August 2013
  26. Did Assad's ruthless brother mastermind alleged Syria gas attack? The Guardian, Martin Chulov, The Observer, Saturday 24 August 2013 21.43 BST
  27. Kaasuiskun selvitys viivästyy pahasti – ”Tutkijat juovat kahvia hotellissaan” Ilta-Sanomat Uutiset Ulkomaat 23.8.2013
  28. Iran: Syyria sallii YK:lle pääsyn kemiallisten iskujen kohteisiin Yle Uutiset Ulkomaat 24.8.2013
  29. Syyria väittää löytäneensä kapinallisilta kemiallisia aineita Yle Uutiset Ulkomaat 24.8.2013
  30. Venäjä haluaa puolueettoman tutkinnan kaasuiskusta Yle Uutiset Ulkomaat 23.8.2013
  31. https://s3.amazonaws.com/s3.documentcloud.org/documents/1006045/possible-implications-of-bad-intelligence.pdf Possible Implications of Faulty US Technical Intelligence in the Damascus Nerve Agent Attack of August 21, 2013 Richard Lloyd Former UN Weapons Inspector Tesla Laboratories Inc.|Arlington, VA Voice: 509-979-3995; e-mail: rlloyd@tesla.net Theodore A. Postol Professor of Science, Technology, and National Security Policy Massachusetts Institute of Technology Voice: 617 543-7646; e-mail: postol@mit.edu Washington, DC January 14, 2014 MIT Science, Technology, and Global Security Working Group
  32. New analysis of rocket used in Syria chemical attack undercuts U.S. claims | McClatchy Washington Bureau www.mcclatchydc.com. Viitattu 9.4.2017. (englanniksi)
  33. MIT:n tutkimus: Ghoutan sariiniraketit eivät voineet tulla Syyrian hallituksen alueilta Yle Uutiset. Viitattu 9.4.2017.
  34. Eliot Higgins, Dan Kaszeta: It's clear that Turkey was not involved in the chemical attack on Syria The Guardian. 22.4.2014. Viitattu 9.4.2017. (englanniksi)
  35. USA punnitsee vaihtoehtoja Syyriassa – voimankäyttöönkin varauduttu Yle Uutiset Ulkomaat 25.8.2013
  36. Yhdysvallat sijoittaa joukkojaan mahdollista Syyria-iskua varten Yle Uutiset Ulkomaat 24.8.2013
  37. Harva amerikkalainen puuttuisi Syyrian sotaan Mtv3 Uutiset Ulkomaat 25.8.2013
  38. Paineet iskeä Assadia vastaan kasvavat – Tässä ovat Yhdysvaltojen vaihtoehdot Ilta-sanomat Uutiset Ulkomaat 24.8.2013
  39. Iran varoittaa Yhdysvaltoja puuttumasta Syyrian tilanteeseen Yle Uutiset Ulkomaat 25.8.2013
  40. Syyrian hallitus uhittelee: Väliintulo sytyttäisi Lähi-idän liekkeihin Mtv3 Uutiset Ulkomaat 25.08.2013
  41. Syyria sallii asetarkastukset epäillyn kaasuiskun alueella Helsingin Sanomat uutiset Ulkomaat 25.8.2013 ,
  42. YK: Todisteet viittaavat kemialliseen aseeseen Iltalehti uutiset ulkomaat 28.8.2013
  43. USA kuuli "paniikkipuhelut" – Syyrian hallinto kaasuiskun takana? Iltalehti uutiset ulkomaat 28.8.2013
  44. Yhdysvallat: Syyrian hius- ja verinäytteissä sariinia Helsingin Sanomat Uutiset Ulkomaat 1.9.2013
  45. YK-lähde: Presidentin veljen epäillään määränneen Syyrian kemiallisen iskun Yle Uutiset Ulkomaat 28.8.2013
  46. Yhdysvallat harkitsee nopeaa ja rajattua iskua Syyriaan Helsingin Sanomat Uutiset Ulkomaat 27.8.2013
  47. Länsimaat valmistelevat täsmäiskua Syyriaan Helsingin Sanomat Uutiset Ulkomaat 27.8.2013
  48. USA: Syyria-päätöslauselma jumiutui Venäjän vastustukseen Mtv3 uutiset ulkomaat 28.8.2013
  49. Britannia: Isku Syyriaan mahdollinen ilman YK:ta Helsingin Sanomat Uutiset Ulkomaat 29.8.2013
  50. Obama: Yhdysvallat iskee Syyriaan – pyysi kongressilta valtuutusta sotatoimiin Yle Uutiset Ulkomaat 31.8.2013
  51. Cameron: Ymmärrän Obaman Syyria-päätöksen Yle Uutiset ulkomaat 31.8.2013
  52. Syyria: Obama on hämmentynyt Helsingin Sanomat Uutiset Ulkomaat 1.9.2013
  53. Syyrian media: Yhdysvallat on perääntymässä Mtv3 Uutiset Ulkomaat 1.9.2013
  54. Syyria valmis vaikka kolmanteen maailmansotaan Ilta-sanomat uutiset ulkomaat 4.9.2013
  55. Vehviläinen, Maija: Toivo heräsi maailmalla – löytyykö ratkaisu viimein? Uusisuomi.fi. 10.9.2013. Viitattu 10.10.2015.
  56. Vehviläinen, Maija: Venäjä lähetti USA:lle suunnitelman – Tutkija Ylelle: ”En keksi vastaavaa yritystä” Uusisuomi.fi. 11.9.2013. Viitattu 10.10.2015.
  57. Bashar Al-Assad myöntyi – ”Venäjän pyynnöstä”
  58. Syyrialaisministeri: USA:n ja Venäjän sopimus voitto Syyrialle Ilta-sanomat uutiset ulkomaat
  59. HS: Syyrialaisministeri: Sopimus myrkkyaseiden luovutuksesta voitto Syyrialle, viitattu 15.9.2013
  60. YK: Syyria-operaatio viivästyy Mtv3 uutiset ulkomaat 29.12.2013
  61. Reuters: Asetarkastajat löysivät uusia merkkejä Syyrian kemiallisista aseista
  62. kemialliset aseet tuhottuet_tuhottu/8085630