Kelloliike Kankare Ky on vuonna 1926 perustettu kelloliike Säkylässä, Satakunnassa. Kelloliikkeen perusti kelloseppä Väinö Mäkelä. Hän oli toiminut kellosepän ammatissa jo vuosisadan alkupuolilta, mutta perusti varsinaisen liikkeen tuolloin vuonna 1926. Väinön tytär ja vävy jatkoivat liikettä sotien jälkeen 1940-luvulla, Väinö opetti vävynsä Jorman kellosepäksi ja liikkeen nimi oli tuolloin Kelloliike V Mäkelä.

Kelloliike Kankare Ky
Yritysmuoto kommandiittiyhtiö
Perustettu 1926
Perustaja Väinö Mäkelä
Kotipaikka Säkylä
Toimiala Kello- ja kultasepänalan tuotteiden vähittäismyynti ja kellojen korjaus
Kotisivu kelloliikekankare.fi

Vuonna 1963 Väinö myi liikkeensä heille ja nimeksi muutettiin T:mi Kelloliike Mäkelä. Jorman ja Kertun poika Tuomo valmistui kellosepäksi Tapiolan Kelloseppäkoulusta vuonna 1967 ja tuli mukaan liikkeen toimintaan armeijan jälkeen 1969. Vuonna 1974 Tuomo tuli äitinsä perinnöllä osakkaaksi mukaan toimintaan ja nimi muuttui taas. Nyt jatkettiin nimellä Kelloliike J&T Kankare Ky. Tuomon vaimo Marjatta tuli myös liikkeen toimintaan mukaan. Myöhemmin, kun Tuomo osti liikkeen Jormalta, nimestä jätettiin J pois.

Heidän tyttärensä Kristiina opiskeli myös Tapiolassa kellosepäksi valmistuen sieltä vuonna 1998. Tästä asti tämä neljännen polven kelloseppä on ollut mukana liikkeen toiminnassa. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuoden 2017 alussa, muutamaa kuukautta myöhemmin. kun liikkeessä oli juhlittu 90-vuotisjuhlia. Liikkeen nimi muutettiin vielä kerran. Nyt siitä jätettiin T pois, eli nimi on Kelloliike Kankare Ky.[1]

Palvelut

muokkaa

Liikkeessä palvelee 2 kelloseppää korjaten kaiken kokoiset kellot. Muita palveluja on kaiverrukset perinteisellä tai tietokonekaiverruskoneella. Liikkeen kautta hoituu kultasepän ja käsinkaivertajan työt. Tuotevalikoimassa on monipuolisesti kelloja, koruja ja lahjatavaroita.

Lähteet

muokkaa
  1. Historia - Kelloliikekankare kelloliikekankare.fi. Viitattu 19.2.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa