Kelley O’Hara (s. 4. elokuuta 1988) on yhdysvaltalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Yhdysvaltain naisten maajoukkueessa hän on ennen vuoden 2019 MM-kilpailuja pelannut 124 maaottelua maaliskuusta 2010 alkaen ja tehnyt niissä kaksi maalia.[1][2]

Kelley O’Hara

O’Hara voitti olympiakultaa vuonna 2012 ja MM-kultaa vuosina 2015 ja 2019. Hän saavutti MM-hopeaa 2011 ja olympiapronssia vuodelle 2021 siirretyissä Tokion kisoissa.[3][4] Vuoden 2011 MM-kisoissa hän pääsi vain yhdessä alkulohko-ottelussa kentälle, mutta vuoden 2012 olympiakisoissa hän pelasi täydet minuutit joukkueensa kaikissa otteluissa. Vuoden 2015 MM-kisoissa hän pelasi tunnin puolivälieräottelussa Kiinaa vastaan ja teki välierässä Saksaa vastaan vaihtopelaajana maajoukkueuransa ensimmäisen maalin viedessään joukkueensa 2–0-johtoon. Loppuottelussa hän pelasi viimeiset puoli tuntia.[3] Vuoden 2019 MM-kisoissa O'Hara oli vakiopelaaja aloituskokoonpanossa. Hän pelasi kaikissa muissa otteluissa, paitsi ei Chileä vastaan alkulohkossa.

Vuonna 2006 O’Hara pelasi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa Yhdysvallat sijoittui neljänneksi.[3]

Kotimaassaan O’Hara edustaa Utah Royalsia,[2] jonne hän siirtyi kaudeksi 2018 pelattuaan sitä ennen viisi kautta Sky Blue FC:ssä.

Lähteet muokkaa

  1. Kelley O’Haran MM2015-profiili FIFA. Arkistoitu 6.9.2015. Viitattu 18.8.2015. (englanniksi)
  2. a b Kelley O’Hara U.S. Soccer. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  3. a b c Kelley O’Hara FIFA. Arkistoitu 29.6.2015. Viitattu 18.8.2015. (englanniksi)
  4. Football - Australia vs United States - Bronze Medal Match Results Olympics.com. Arkistoitu 5.8.2021. Viitattu 5.8.2021. (englanniksi)


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.