Kehitysvammaisten Tukiliitto
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on mahdollistaa hyvä elämä kehitysvammaiselle henkilöille ja hänen läheisilleen. Järjestö kehittää kehitysvammaisten henkilöiden ja heidän perheidensä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja oikeuksia.
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry | |
---|---|
Perustettu | 1961 |
Toimiala | vammaisjärjestö |
Kotipaikka | Tampere |
Toiminta-alue | valtakunnallinen |
Puheenjohtaja | Petri Liukkonen |
Aiheesta muualla | |
Sivusto |
Kehitysvammaisten Tukiliiton jäsenistö muodostuu noin 185 paikallisesta ja alueellisesta yhdistyksestä, joissa on noin 17 500 henkilöjäsentä. Jäseninä on kehitysvammaisia henkilöitä, omaisia, läheisiä, alan työntekijöitä sekä kehitysvammaisten ihmisten hyvää elämää tavoittelevia kansalaisia. Yhdistyksissä ihmiset saavat ja antavat vertaistukea - vaihtavat kokemuksia ja hyväksi koettuja arjen ratkaisuja -, järjestävät toimintaa ja tapahtumia ja vaikuttavat oman alueensa päätöksentekoon kehitysvammaisia ihmisiä ja heidän läheisiään koskevissa asioissa.
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry on toiminut vuodesta 1961. Toiminnan merkittävin rahoittaja on Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). Kehitysvammaisten Tukiliitto on SOSTEn jäsenjärjestö.
Kehitysvammaisten Tukiliiton tehtävät
muokkaa- Koulutuksen järjestäminen kehitysvammaisille ihmisille ja heidän läheisilleen.
- Vertaistoiminnan ja vapaaehtoistyön kehittäminen jäsenistön tueksi
- Toimintavälineiden välittäminen ja kehittäminen jäsenistön tueksi
- Kehitysvammaisten ihmisten työhön pääsyn ja työmahdollisuuksien edistäminen
- Oikeusasioissa neuvominen
Katso myös
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Kehitysvammaisten Tukiliiton kotisivut
- Kehitysvammaisten Tukiliiton Facebook-sivu
- Malike-toiminta