Avaa päävalikko
Kauko Tuomala
Kauko Tuomalan kaatumispaikka Heinjoen tiellä

Kauko Hans Villiam Tuomala (19. marraskuuta 1918 Orimattila26. kesäkuuta 1944 Revonkylä) oli Humppilasta kotoisin ollut asevelvollinen alikersantti, joka 26. kesäkuuta 1944 panssarintorjuntatykin ampujana ratkaisevasti torjui Heinjoen tiellä venäläisten panssarihyökkäyksen.

Alikersantti, tykkiryhmänjohtaja Tuomala tuhosi 8 panssarivaunua, 2 rynnäkkötykkiä ja 4 vetotraktoria 26. kesäkuuta 1944 ennen kuin kaatui tykkinsä tuhoutuessa Katjuša-raketinheittimen osumasta. Tämän johdosta hän ei saanut selvin numeroin ansaitsemaansa panssarintuhoojan merkkiä, vaikka asiaa harkittiin pitkään. Sen sijaan hänet nimitettiin postuumisti Mannerheim-ristin ritariksi numero 134 seuraavana päivänä kenraali Aaro Pajarin esityksestä. Tuomala oli ylennetty alikersantiksi 15. kesäkuuta 1941. Siviiliammatiltaan hän oli maataloustyöntekijä.

Kirjailija Mauri Sariola piirtää hänestä kuvan kirjassaan Aamu Heinjoen tiellä (1966), jossa Tuomala esiintyy nimellä Tuomo Tupala. Tarinan kokijahahmo vänrikki Simo Soukiala on eräs Sariolan omaelämäkerrallisia sivupersoonia. Samoin tykkikomppanian päällikkö kapteeni Pyykkö esiintyy nimellä Pöykkö ja joukkueenjohtaja ylikersantti Mäkilä nimellä Säkiä. Sariolan kirjaansa sijoittama kenraali Pajarin taistelun jälkeen pitämä muistopuhe, jonka lopussa hän ilmoittaa esittävänsä kaatuneelle ampujalle ritarinarvoa, on paikalla olleiden veteraanien kertoman mukaan nimiä vaille autenttinen[1].

Samoin kirjassaan Näin tekivät ritarit (1969) Sariola kirjoittaa tarinan Kauko Tuomalan viimeisestä taistelusta luvussa "Loppuun asti". Myös Humppilan kunta muistaa suurta poikaansa säännöllisesti.

Veteraanijärjestöt ovat elokuussa 2008 pystyttäneet Kauko Tuomalan muistoristin Karjalankannakselle Heinjoen tien risteyksestä etelään, Revonkylän lohkolle.[2]

LähteetMuokkaa

  • Hurmerinta, Ilmari; Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta - Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945, 4. painos. Ajatus kirjat, 2004. ISBN 951-20-6224-0.

ViitteetMuokkaa

  1. 8. tykkikomppanian sotapäiväkirja, Sota-arkisto ja KANSA TAISTELI 3/57
  2. Karjalantragedia.info