Avaa päävalikko

Kauhanoja on kylä ja kyläkeskus Loimaalla Varsinais-Suomessa. Kauhanojan naapurikyliä ovat Hattula, Sieppala ja Joenperä Loimaalla sekä Ypäjänkylä, Perttula ja Manninen Ypäjällä. Aiemmin Kauhanoja Loimaan puoleisine naapurikylineen on kuulunut Loimaan kuntaan.[1]

Sisällysluettelo

LuontoMuokkaa

 
Loimijokea Kauhanojalla.
 
Ypäjokea Kauhanojalla.

Kylän halki virtaa Loimijoki, johon kylän alueella yhtyy pohjoisesta Ypäjänkylästä alkunsa saava Ypäjoki. Etelässä kylän alueelle ulottuu laaja Eksyssuo.[1]

Sijainti, liikenne ja palvelutMuokkaa

Kauhanojan kyläkeskus sijaitsee Loimijoen eteläpuolella noin 5 kilometriä Loimaan keskustasta itään Forssan ja Loimaan välisen seututien 213 varrella. Ypäjänkylään johtaa siltä haarautuva yhdystie 2815.[1][2] Kylässä toimii vuonna 1897 perustettu, peruskoulun 1–6 luokkien opetusta antava, noin 70 oppilaan Kauhanojan koulu.[3] Kylässä toimivan Kauhanojan kyläyhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluvat myös viereiset Joenperän, Hattulan ja Sieppalan kylät.[4]

Nähtävyydet ja tapahtumatMuokkaa

Paikallisia nähtävyyksiä Kauhanojalla ja naapurikylissä ovat muun muassa Kauhanojan koulun pihalla kasvava Suomen suurin kataja[5] sekä taiteilija Alpo Jaakolan suomökki Eksyssuolla Joenperän kylässä.[6][1] Kylällä järjestettäviä säännöllisiä tapahtumia ovat muun muassa Kuutamohiihto helmi–maaliskuussa Alpo Jaakolan suomökille Eksyssuolle, laskiaisrieha lapsille, mäkihyppykisat, Pajapäivät ja Loimijokisoutu heinäkuussa, Pirkko Jaakolan kuunnelman Eksyssuon lapset esitys Alpo Jaakolan suomökillä syyskuussa, metsäkirkko joulun alla ja myyjäisiä eri aikoina vuodesta.[7]

Tunnettuja kauhanojalaisiaMuokkaa

Tunnettuihin kauhanojalaisiin kuuluu maanviljelysneuvos ja kansananedustaja Heikki Perho (1926–2009), jonka kotitalo oli Kauhanojan Perhon tila.[8]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Peruskartta 1:20 000. 2111 10 Kauhanoja. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1982.
  2. Tienumerokartta. 1:250 000. Alue 02 Varsinais-Suomi. Helsinki: Liikennevirasto. Kartan verkkoversio (viitattu 19.7.2010)
  3. Perusopetus Kauhanojan kylä - maaseutua parhaimmillaan. Kauhanojan kyläyhdistys. Viitattu 22.10.2009.
  4. Kauhanoja Kauhanojan kylä - maaseutua parhaimmillaan. Kauhanojan kyläyhdistys. Viitattu 22.10.2009.
  5. Rauhoitettu kataja Kauhanojan kylä - maaseutua parhaimmillaan. Kauhanojan kyläyhdistys. Viitattu 22.10.2009.
  6. Alpo Jaakolan suomökki Kauhanojan kylä - maaseutua parhaimmillaan. Kauhanojan kyläyhdistys. Viitattu 22.10.2009.
  7. Ajankohtaista Kauhanojan kylä - maaseutua parhaimmillaan. Kauhanojan kyläyhdistys. Viitattu 22.10.2009.
  8. Mäkinen, Riitta: Maanviljelysneuvos Heikki Perho (1926–2009). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 20.5.2010. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 3.6.2013

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.