Avaa päävalikko

Katisten kartano on kartano Hämeenlinnassa, Katisten kaupunginosassa, lähellä Katumajärveä, entisen Vanajan kunnan Mäskälän kylässä. Kartano on toiminut kokouksien ja juhlatilaisuuksien pitopaikkana tarjoten ravintola- ja majoituspalveluita tilausperiaatteella. Tämä toiminta on lopetettu 2016.

Katisten kartanon historia ulottuu 1200-luvulle. 1630-luvulla muodostettiin kolmesta Mäskälän kylän talosta Katisten ratsutila, josta puolestaan syntyi 1800-luvun alkupuolella Kantolan säterin kanssa yhdistämällä Katisten kartano.

Kartanon nykyinen punatiilinen päärakennus on vuodelta 1862. Sen rakennutti kauppias Johan Fredrik Lönnholtz, joka oli hankkinut kartanon omistukseensa 1856. Uusgoottilaisen rakennuksen suunnitteli todennäköisesti lääninarkkitehti Carl Albert Edelfelt, joskin mahdolliseksi suunnittelijaksi on mainittu myös lääninkonduktööri Alfred Caween. Kartanon vanha puinen päärakennus on rakennettu useammassa vaiheessa ja se on osaksi peräisin 1700-luvun jälkipuoliskolta. Talon nykyinen empireasu on 1800-luvun alkupuolelta. Tiilikoristeinen harmaakivinen viljamakasiini on ilmeisesti 1800-luvun keskivaiheilta, ja kokonaisuuteen liittyvät myös talli ja navetta 1920-luvulta. Rakennuksia ympäröivä englantilaistyyppinen puisto on samanikäinen kuin päärakennus. Katisten kartanon maisemakokonaisuuteen liittyy lisäksi Katumajärven länsirantaa seuraileva vanha maantie, jonka varrella on säilynyt yksi kartanon muonamiehenmökeistä. Myös entinen Kruununmylly järven itäpuolella on kuulunut kartanon omistuksiin 1700-luvulta. Kartanon rakennuskanta on suojeltu rakennussuojelulailla 1990.

LähteetMuokkaa