Kati Kovács

Kati Kovács (oik. Marje Katalin Kovács, unk. [kovaːtʃ], s. 26. joulukuuta 1963 Helsinki)[1] on suomalainen sarjakuvataiteilija.

Kati Kovács, Göteborgin kirjamessut, lokakuussa 1995.

Naivistisella tyylillä piirtävä Kovács on yksi Suomen tunnetuimpia sarjakuvantekijöitä. Hänet on kutsuttu näyttelyihin ja hänen töitään on julkaistu eri puolilla Eurooppaa sekä Hongkongissa. Kovácsin töitä on käännetty ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi ja unkariksi.

Kovács on palkittu muun muassa Suomen opetusministeriön taiteen Nuori Suomi -palkinnolla 1996, Puupäähatulla 1999 sekä Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun Grand Prix’llä 2001. Kemin sarjakuvakeskus myönsi hänelle vuoden 2004 sarjakuvapäiviensä pääpalkinnon Lempi Grand Prix'n. Vuonna 2014 Kovács sai ensimmäistä kertaa jaetun sarjakuvataiteen valtionpalkinnon.[2] Ruotsissa hän sai Urhunden-palkinnon parhaasta ulkomaisesta käännösalbumista Karu cell vuonna 1998.[3]

Kovács valmistui ylioppilaaksi vuonna 1982 ja opiskeli graafista suunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 1984–1986. Vuodesta 1988 hän on ollut freelancesarjakuvapiirtäjä ja -kuvittaja.[1]

Vuonna 1994 Like julkaisi Kovácsin esikoissarjakuva-albumin Vihreä rapsodia, joka on käännetty myös ruotsiksi ja unkariksi[1]. Se on myöhemmin ilmestynyt myös Arktisen Banaanin kustantamana.[4] Vuonna 1996 ilmestyi seuraava albumi Karu selli, joka on käännetty ruotsiksi ja saksaksi.[1]

Albumien lisäksi Kovácsin tuotantoa on julkaistu esimerkiksi Helsingin Sanomissa (2002), Ilta-Sanomissa, Cosmopolitanissa (1999–2000), Me Naisissa, Kaks'Plussassa ja Rumbassa. Lisäksi hänen töitään on julkaistu useissa kotimaisissa antologioissa (esimerkiksi Napa, Suuri Kurpitsa, Sarjakuvastin) ja muun muassa ranskalaisessa Lapin-antologiassa ja slovenialaisessa Stripburgerissa[5]. Suomessa Kovácsin albumeita ovat kustantaneet Like, Arktinen Banaani, Suomen yrityslehdet (Sarjamania) ja Asema.

Vuonna 2013 ilmestyi Kovácsin ideoima Virossa toteutettu pitkä nukkeanimaatio Lisa Limone & Maroc Orange, joka käsittelee siirtolaisuutta Euroopassa.[3]

Yksityiselämä

muokkaa

Kovács on asunut Italiassa vuodesta 1986 lähtien.[6] Hänen nimensä viittaa unkarilaisiin sukujuuriin: Kovácsin liikemiehenä toiminut isänisä muutti Unkarista Suomeen vuonna 1939.lähde? Kovácsilla on kaksi lasta.[1]

Tuotanto

muokkaa

Käännökset

muokkaa

Ruotsi

muokkaa
  • Grön rapsodi (1995)
  • Karu cell (1997)
  • Kartongbarnet (2002)
  • Mansslukerska på cirkus (2004)
  • Vem är rädd för Anniv Klammag? (2012)

Ranska

muokkaa
  • Sirkka, la petite fille de rues (2003)
  • Qui a peur d'Emad Ellieiv? (2013)
  • Karussell (1998)

Unkari

muokkaa
  • Paprikás rapszódia (2009)
  • Körhintába zárva (2018)

Palkinnot

muokkaa
  • 1996 Opetusministeriön Nuoren taiteen Suomi -palkinto
  • 1998 Urhunden-palkinto parhaasta ulkomaisesta käännösalbumista Karu cell
  • 1999 Puupäähattu [6]
  • 2001 Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voitto albumilla Vuoteen omat - ja vieraat / Till sängs - eller ej! [7]
  • 2004 Kemin sarjakuvakeskuksen Lempi Grand Prix [8]
  • 2011 Jaettu 2. sija Sarjakuva-Finlandia (Kuka pelkää Nenian Anhavia?)[9]
  • 2014 Sarjakuvataiteen valtionpalkinto
  • 2020 WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto[10]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Kuka kukin on 2011, s. 662430–431. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Tapiola, Paula: Kati Kovácsille sarjakuvataiteen valtionpalkinto – "Naishahmot haastavat sukupuoliroolit" Yle Uutiset. 24.10.2014. Viitattu 7.1.2015.
  3. a b Kati Kovács ja laulava nukkeanimaatio 100 vuotta suomalaista animaatiota. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 11.1.2015.
  4. Vihreä rapsodia Kirjasampo.fi. Viitattu 5.1.2015.
  5. Hänninen, Ville (toim.): Kotimaisia sarjakuvantekijöitä, BTJ Kirjastopalvelu, 2004
  6. a b 1999: Kati Kovács Suomen sarjakuvaseura. Viitattu 7.1.2015.
  7. Kemin sarjakuvakilpailujen voittajat ja albumit Kemin sarjakuvakeskus. Arkistoitu 3.3.2011. Viitattu 8.4.2011.
  8. Lempi-palkinto / kaikki palkitut Kemin sarjakuvakeskus. Arkistoitu 3.3.2011. Viitattu 8.4.2011.
  9. Kati Kovács Helsingin sarjakuvafestivaalit 2014. Arkistoitu 28.8.2014. Viitattu 11.1.2015.
  10. Kati Kovácsille WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto kvaak.fi. Viitattu 5.3.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa