Kasvupaikan ravinteisuus

Kasvupaikan ravinteisuus kertoo kasvupaikalla olevien kasveille käyttökelpoisten ravinteiden pitoisuuksista. Eri tieteenaloilla on kehitetty menetelmiä kasvupaikan ravinteisuuden karkeaan arvioimiseen maasto-olosuhteissa, kuten indikaattorikasvit tai pituusbonitointi.

Kasvupaikkaa, joka saa ravinteita ainoastaan sateen mukana, kutsutaan ombrotrofiseksi. Tällaisia paikkoja voivat olla esimerkiksi kohosuot. Ombrotrofian vastakohta on minerotrofia. Minerotrofiset kasvupaikat saavat ravinteita sadeveden lisäksi myös ympäröivästä maastosta. Minerotrofiset kasvupaikat voidaan jakaa edelleen vähäravinteisiin eli oligotrofisiin, keskiravinteisiin eli mesotrofisiin ja runsasravinteisiin eli eutrofisiin kasvupaikkoihin.

Kasvupaikan ravinteisuus metsissäMuokkaa

Kasvupaikan ravinteisuutta metsissä kuvataan pääasiallisesti kasvupaikkatyyppien avulla. Erityisesti metsätalouskäyttöön on kehitetty puiden pituusbonitointi.

KasvupaikkatyypitMuokkaa

Suomen kasvupaikkatyypit ovat ravinteisuusjärjestyksessä ravinteisimmasta karuimpaan lehto, lehtomainen kangas, tuore kangas, kuivahko kangas, kuiva kangas sekä karukkokangas. Nämä metsätyypit voidaan tarpeen vaatiessa jakaa edelleen alatyyppeihin muun muassa kasvupaikan maantieteellisen sijainnin ja vallitsevien kasvilajien perusteella.

PituusbonitointiMuokkaa

Pituusbonitoinnissa kasvupaikan hyvyyttä arvioidaan puiden valtapituudella tietyssä iässä. Pituusbonitointi soveltuu ainoastaan varttuneisiin tasaikäisiin metsiin. Toisin kuin kasvupaikkatyypin määrittämistä, pituusbonitointia voi käyttää myös talviaikaan.

Kasvupaikan ravinteisuus soillaMuokkaa

Kasvupaikan ravinteisuus soilla määritetään useimmiten indikaattorikasvien perusteella, tieteellisessä tutkimuksessa käytetään joskus kemiallista analyysia.

EutrofiaMuokkaa

Eutrofiaa kutsutaan soilla lettoisuudeksi eli ruskosammaleisuudeksi. Vaateliaat niin sanotut ruskosammalet indikoivat runsaina esiintyessään eutrofiaa. Putkilokasveista eutrofiaa ilmentävät esimerkiksi keltasara (Carex flava) ja lettorikko (Saxifraga hirculus).

MesotrofiaMuokkaa

Mesotrofiaa eli ruohoisuutta ilmentävät soilla muun muassa kurjenjalka (Potentilla palustris), suoputki (Peucedanum palustre) ja luhtakuusio (Pedicularis palustris). Sammalista ruohoisuutta indikoivat muun muassa keräpäärahkasammal (Sphagnum subsecundum) ja okarahkasammal (Sphagnum squarrosum).

OligotrofiaMuokkaa

Oligotrofiset suot jaetaan saraisiin ja lyhytkortisiin. Saraisuutta ilmentävät suursarat kuten pullosara (Carex rostrata) ja jouhisara (Carex lasiocarpa). Saraisia kasvupaikkoja hieman karumpia lyhytkortisia soita indikoivat rahkasara (Carex pauciflora), tupasvilla (Eriophorum vaginatum), tupasluikka (Trichophorum cespitosum) sekä leväkkö (Scheuchzeria palustris).

OmbrotrofiaMuokkaa

Ombrotrofiselle kasvupaikalle on tyypillistä ruskorahkasammalen (Sphagnum fuscum) esiintyminen yhtenäisenä patjana. Itse asiassa ombrotrofisilla kasvupaikoilla ei oikeastaan ole omia indikaattorilajeja, sillä periaatteessa ruskorahkasammalkin voisi kasvaa ravinteisemmilla paikoilla, mutta pääsee vallitsevaksi vain erittäin karuissa oloissa.