Karvakehrääjämäiset
Karvakehrääjämäiset (Lasiocampoidea) on yksi perhosten yläheimo. Se lasketaan kuuluvaksi suurperhosiin. Jossain lähteissä ryhmä katsotaan osaksi kehrääjämäisten yläheimoa (Bombycoidea). Karvakehrääjämäisiä perhosia tunnetaan maailmassa yli 2000 lajia, mutta Suomessa on tavattu vain 15 lajin edustajia.
| Karvakehrääjämäiset | |
|---|---|
 Luumukehrääjä (Odonestis pruni) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: |
Karvakehrääjämäiset Lasiocampoidea Harris, 1841 |
| Heimot | |
|
|
| Katso myös | |
|
|
|
Piirteitä
muokkaaKarvakehrääjämäiset perhoset vaihtelevat melko pienistä hyvin suurikokoisiin. Aikuisilla perhosilla on roteva, tuuheakarvainen ruumis ja leveät siivet. Väritys vaihtelee tyypillisesti kellanruskeasta harmaaseen ja siipikuviot ovat yksinkertaisia. Sukupuolidimorfia on hyvin yleistä ja naaraat voivat olla huomattavasti koiraita suurikokoisempia. Naaraan tuottamien feromonien haistamiseksi koirailla on pitkät, leveästi kaksoiskampahampaiset tuntosarvet. Useimmat lajit lentävät yöllä tai hämärässä.[1]
Yläheimoon kuuluu kaksi heimoa. Suurempi Lasiocampidae, sekä indoaustralialaisella alueella tavattava pieni Anthelidae. Yläheimon keskeisinä yhdistävinä piirteinä ovat siipisuonituksen rakenne sekä toukkatuntomerkit. Etu- ja takasiipi tarttuvat toisiinsa ampleksiformisesti eli laaja osa takasiivestä koskettaa etusiiven alapintaa. Äänen tuottamiseen tarkoitettua tympanaalielintä ei ole. Myös imukärsä on joko surkastunut tai puuttuu kokonaan eikä aikuinen perhonen nauti ravintoa.[1]
Toukat ovat useimmiten tuuheakarvaisia.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 109